Shadow Dancer
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyShadow Dancer
1991 SyksyVie vuoristosutesi muualle, tämä on kansainvälinen lentokenttä!, toteaa lentoemon karski ääni. Tämä ei todellakaan ole susi, vaan koira, enkä minäkään ole Mustanaamio., toteaa muukalainen, kiskaisee viitan yltään ja paljastaa ninja-asusteensa.
Shadow Dancer, mestarininja Joe Mushashi, on palannut kostaakseen oppipoikansa Katon luonnollisen kuoleman. Samaan vaivaan hän aikoo estää myös ilkeän Sauroksen suunnitelman räjäyttää toinenkin avaruussukkula.
Paikka kuhisee vihollisia. Aseistuksenaan ainoastaan kätensä ja jalkansa Joe selvittelee välejään terroristien kanssa. Onneksi asia ei ole ihan niin, vaan povarista löytyy rajoittamaton määrä shuriken-heittotähtiä, shinobi-miekka ja annos ninjataikaa. Apuna on vielä uskollinen albiinopreeriakoira, jonka saa hyökkimään vastustajalauman kimppuun.
Shadow Dancerissa on 15 tasoa, joista seitsemässä on erilainen tausta kaupungin keskustasta luoliin. Joka paikkaan on sabotöörijoukkio kylvänyt eri määrän aikapommeja, jotka täytyy purkaa. Pommeja vartioi aina vihollisrypäle raskaasti aseistettuna ja jokaisen ison tason lopussa on päävastustaja.
Ninja raivaa tiensä läpi hyppien, juosten ja ryömien koiran seuratessa tottelevaisesti mukana. Liikesarjat ovat nätin näköisiä, suoraan kolikkoversiosta imuroituja. Tähdenheitto, taian käyttö ja koiran lähettäminen ovat täysin samanlaisia kuin kolikkopelissä.
Kuitenkin puutteita löytyy, sillä sprite-ohjelmointi ei ole toteutettu ihan kohdalleen. Luoditkin saattavat osua ninjaan, vaikka selvästi ne lentävät metrin päästä ohi. Joitakin muita pienempiä bugeja myös löytyy.
Grafiikka on mukaansa tempaavaa, mutta äänipuoli tuottaa pettymyksen, ainakin Amiga-puolella. Kone veisaa samaa virttä koko pelin ajan, eikä pelissä ole kaikkia markkapelin äännähdyksiä.
Pelin idea on moneen kertaan käytetty, mutta koira tuo siihen edes jotain lisää. Kauaa ei Shadow Dancer jaksa kiinnostaa muita kuin ninjapelien pelaajia. Suosittelen peliä jälkimmäisille, minä en lukeudu heihin.
1991 Syksy"Take your mountain wolf somewhere else, this is an international airport!" says the gruff voice of the flight attendant. "This really isn't a wolf, it's a dog, and I'm not the Phantom either," says the stranger, then yanks off the cloak and reveals a ninja outfit underneath.
Shadow Dancer, master ninja Joe Mushashi, is back to avenge the natural death of his apprentice Kato. While he's at it, he also means to foil the wicked Sauros's plan to blow up a second space shuttle.
The place is crawling with enemies. Armed with nothing but his hands and feet, Joe settles his score with the terrorists. Luckily that's not quite how it is: his coat turns out to hold an unlimited supply of shuriken throwing stars, a shinobi sword and a helping of ninja magic. On top of that there's a faithful albino prairie dog to help out, which can be set on packs of opponents.
Shadow Dancer has 15 levels, seven of which have a different backdrop, ranging from the city centre to caves. At every location a gang of saboteurs has planted a different number of time bombs, which have to be defused. The bombs are always guarded by a heavily armed cluster of enemies, and at the end of every big level there's a boss.
The ninja clears his way through by jumping, running and crawling, with the dog obediently tagging along. The movement sequences look pretty, hoovered straight out of the coin-op version. Throwing stars, using magic and sending in the dog work exactly the same as in the arcade game.
There are shortcomings, though, because the sprite programming hasn't been done quite right. Even bullets can hit the ninja when they're clearly flying past a metre wide. There are a few other, smaller bugs as well.
The graphics are gripping, but the sound is a letdown, at least on the Amiga. The machine sings the same old hymn for the whole game, and the game doesn't have all the little noises of the arcade machine.
The game's idea has been used many times over, but the dog at least adds something to it. Shadow Dancer won't hold anyone's interest for long except ninja game players. I recommend the game to the latter; I'm not one of them.
