Red Baron
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyRed Baron
1991 SyksyEhdin jo luulla Microprosen Knights Of The Skyta ylittämättömäksi Ensimmäisen Maailmansodan lentosimuksi, kun sain eteeni Red Baronin. Alkuoletuksena oli Blue Maxin tasoinen "ihan kiva peli", mutta pakkauksesta paljastuikin mestariteos, joka pyyhkii jalkansa muihin WWI-peleihin.
Ettäkö millä eväillä? Ensiksikin Red Baronissa on 28 konemallia, mikä on kahdeksan enemmän kuin KOTS:ssa. Toiseksi Red Baronissa voi vapaasti rellestää myös sakujen puolella tekemässä Verisestä Huhtikuusta nimensä veroista. Ja kolmanneksi Red Baronissa ei lennetä yksin vaan muodostelmissa, joihin voi kuulua neljä konetta.
Koirankoppiin ja mielikuvitukseen ei tarvitse tyytyä, sillä pelialueena on viiteen osaan jaettu autenttinen sotatanner Lontoon, Pariisin ja Saksan rajaamassa kolmiossa. Tapahtumien etenemistavassa Red Baron ja KOTS ovat hyvin lähellä toisiaan. Kummassakin kalusto vaihtuu ajan kuluessa, pelaaja siirtyy joukko-osastosta toiseen, länsirintamalta kuuluu uutta ja silloin tällöin vastapuolen ässä lähettää henkilökohtaisen haasteen. Epäilyt pelitalojen välisestä vakoilusta vahvistuivat jälleen.
Suurin ero pelissä on taivaalla harjoitettava tiivis yhteistoiminta. Aluksi roikutaan siipimiehenä muiden mukana, mutta ylennysten myötä saadaan yhä usemmin ryhmä johdettavaksi. Muut koneet sivät ole suinkaan koristeena, vaan joskus ärsyttävänkin tehokkaita. Saksalaisten puolella uraa luova voi saada pestin jopa itsensä Punaisen Paronin laivueeseen.
Blue Maxin ylijäykkiin ja KOTS:n yliherkkiin Ressuntappajiin verrattuna koneissa on tukevampi tuntuma ja kaksintaistelut ovat juuri sellaisia kuin pitääkin: pitkiä ja piinallisia ajojahteja adrenaliinin kohistessa suonissa. Filosofointia realismin ja pelattavuuden suhteesta ei tarvita, koska säätövaraa on reilusti. Ylimääräistä jännitystä saa lisäämällä esimerkiksi epävakaiset sääolot, auringon häikäisyn, moottorin jäätymisen talvella ja expert-tasolla siivetkin saattavat lerpahtaa kovakouraisessa käsittelyssä.
Mukana on samantapainen nauhoitustoiminto kuin Their Finest Hourissa sillä erotuksella, että lennon voi tallentaa alusta loppuun. Nauhoitusta katsellessa voi tietysti vapaasti kierrellä, vaihdella ja väännellä kuvakulmaa. Ikimuistoisista lennoistaan voi myös editoida näyttäviä minielokuvia. Voisi luetella sivun mitalta hienovaraisempia oivalluksia, kuten että näyttö häilähtelee verenpunaisena haavoittumisen jälkeen, maisema hämärtyy auringon mentyä pilveen, konekiväärin panosvyö nykähtelee laukausten tahdissa, ja niin poispäin.
Jenkkipelien suuntaus näyttää olevan se, että ne tehdään VGA:lle ja EGA:ta tuetaan jos viitsitään. Ainakin tämä versio käytti ainoastaan VGA-grafiikkaa. Ulkoasu onkin kauttaaltaan herkistävän kaunis, varsinkin koneiden linjojen ikuistamisessa on heittäydytty vallan yltiöpäiseksi. Vai mitä sanotte siitä, että läheltä erottaa pyörien kumit. Se alkaa olla liikaa jopa 386-koneelle. Grafiikkaa on tosin yksinkertaistettu siten, että taistelun aikana suurin osa maastosta jätetään piirtämättä.
Kun soppaan vielä lisätään Ad-libin jytisevän realistiset äänitehosteet, niin luulin jo näkeväni päiväunta. Esimerkiksi moottorissa on konetyypistä riippuva, kierrosluvun mukaan aidosti muuttuva ääni ja luotisateen kirvoittamat metalliset kalahdukset kuulostavat niin ilkeiltä, että ruumiinosat alkavat irtoilla silkasta myötäelämisestä. Erilliset selkääntaputtelut ansaitsee mainio opaskirja, josta runsaan tiedon ohella löytyy muun muassa värikuvia eri konemalleista.
Jos Knights Of The Sky on fantastinen, niin Red Baron on, tuota - ylisanat uhkaavat loppua - Wing Commander sijoitettuna Ensimmäiseen Maailmansotaan. Eiköhän siinä ollut tarpeeksi ylistystä.
1991 SyksyI had already come to believe that Microprose's Knights Of The Sky was the unbeatable First World War flight sim when Red Baron landed in front of me. My starting assumption was a "quite nice game" on the level of Blue Max, but the box turned out to hold a masterpiece that wipes its feet on the other WWI games.
And what's it got going for it, you ask? Firstly, Red Baron has 28 aircraft models, which is eight more than KOTS. Secondly, in Red Baron you're also free to run riot on the Jerries' side, making Bloody April live up to its name. And thirdly, in Red Baron you don't fly alone but in formations of up to four aircraft.
There's no need to make do with a doghouse and your imagination, since the play area is an authentic battlefield, divided into five sectors, in the triangle bounded by London, Paris and Germany. In the way events unfold, Red Baron and KOTS are very close to each other. In both, the hardware changes as time goes by, the player moves from one unit to another, all is not quiet on the Western Front, and every now and then an ace from the other side sends a personal challenge. Suspicions of espionage between software houses were confirmed once again.
The biggest difference in the game is the close teamwork practised up in the sky. At first you tag along as a wingman with the others, but with promotions you get a flight to lead more and more often. The other aircraft are by no means there for decoration; they're sometimes downright annoyingly effective. Anyone building a career on the German side can even land a posting in the squadron of the Red Baron himself.
Compared with Blue Max's overly stiff and KOTS's overly sensitive Snoopy-killers, the aircraft have a more solid feel, and the dogfights are just what they should be: long, agonising pursuits with the adrenaline rushing through your veins. No philosophising about the relationship between realism and playability is needed, because there's plenty of room for adjustment. You can add extra excitement with, for example, unstable weather, sun glare and engine icing in winter, and at expert level even the wings can go floppy under rough handling.
There's a recording function similar to the one in Their Finest Hour, with the difference that you can record the flight from start to finish. While watching the recording you can of course freely rotate, switch and twist the camera angle. You can also edit your memorable flights into flashy mini-movies. You could list a page's worth of subtler touches, such as the screen flickering blood-red after you're wounded, the landscape dimming when the sun goes behind a cloud, the machine gun's ammo belt jerking in time with the shots, and so on and so forth.
The trend in Yank games seems to be that they're made for VGA, and EGA is supported if anyone can be bothered. This version, at least, used VGA graphics only. And the look is touchingly beautiful throughout; in capturing the lines of the aircraft in particular they've gone completely overboard. Or what do you say to being able to make out the rubber on the wheels up close? That's starting to be too much even for a 386 machine. The graphics have, however, been simplified so that during combat most of the terrain is left undrawn.
When you add the Ad-lib's thunderously realistic sound effects to the soup, I thought I must be daydreaming. The engine, for example, has a sound that depends on the aircraft type and genuinely changes with the revs, and the metallic clangs drawn by a hail of bullets sound so nasty that your body parts start coming loose out of sheer empathy. Separate pats on the back go to the excellent manual, which besides a wealth of information includes, among other things, colour pictures of the different aircraft models.
If Knights Of The Sky is fantastic, then Red Baron is, um - I'm running out of superlatives - Wing Commander set in the First World War. I reckon that's enough praise.
