Pick'n Pile
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyPick'n Pile
1991 SyksyPick'n Pile paisuttaa palikkapelien paljoutta. Pallojen putoiltua pelikentälle pelaaja poistaa pikavauhtia pintavärin perusteella pystyriveihin pinotut palikat. Paljon palikkapelejä pelanneena pää pakostakin pakkaa puutumaan pakkosyötön paineessa.
Vastaavia ideoita on nähty aivan liikaa viime aikoina, muttei PP pelkkää peetä ole vihjailusta huolimatta. Eniten eroa vastaaviin variaatioihin on siinä, että PP on ennemminkin nopeatempoista sählinkiä aikarajan puitteissa kuin syvämietteistä palikoiden asettelua.
Ideana on, että klikattaessa kahta palloa ne vaihtavat paikkaa. Kun kokonaisen pystyrivin pallot ovat samaa väriä, ne katoavat. Pallojen lisäksi kentällä on kiinteitä palkkeja, joita käytetään tukena pinottaessa korkeampia torneja, sillä pallot valuvat alas painovoimaa totellen. Muita erikoisuuksia ovat ylös leviävät liekit, pommit, aikaa kiihdyttävät pikkupaholaiset ja jokeripalat, joista saa bonuskertoimia ja lisäaikaa.
Pelin aivoja rasittava osuus rajoittuu lähinnä siihen, että mistään väristä ei saisi jäädä jäljelle yhtä yksinäistä palleroa. Mikäli aika riittää, tästäkin tilanteesta voi helposti luistaa nappia painelemalla, jolloin taivaalta sataa satunnaista pallovarastoa.
Tuloksena ei välttämättä olekaan hyvä peli, vaikka idea olisi miten yksinkertainen ja teoriassa tehokas. PP:tä pelaa kerran pari vaikutelman ollessa positiivinen, mutta minkäänlaista halua palata pelin ääreen ei ole havaittavissa. Se on tuupattava samaan lokeroon muiden pasianssien kanssa, jotka kaivetaan esiin vain hätätilanteessa paremman tekemisen puutteessa.
1991 SyksyPick'n Pile pumps up the plethora of puzzle-block programs. Pellets plop onto the playfield, and the player promptly purges the pieces piled in perpendicular pillars, picking them by pigment. Having played plenty of puzzle-block programs, a player's pate predictably proceeds to petrify under the pressure of perpetual force-feeding.
Similar ideas have been seen far too often lately, but PP isn't pure pee, the insinuations notwithstanding. Where it differs most from similar variations is that PP is more a matter of fast-paced frantic fumbling against a time limit than of deeply contemplative block placement.
The idea is that when you click on two balls, they swap places. When all the balls in an entire column are the same colour, they disappear. Besides the balls, the playfield has fixed bars which are used as supports when stacking taller towers, since the balls slide down in obedience to gravity. Other special features include flames that spread upwards, bombs, little devils that speed up time, and joker pieces that give you bonus multipliers and extra time.
The brain-taxing part of the game is mostly limited to making sure that no colour is left with one lonely little ball. If time allows, you can easily wriggle out of even that situation by pressing a button, whereupon a random supply of balls rains down from the sky.
The result isn't necessarily a good game, however simple and in theory effective the idea may be. You play PP once or twice with a positive impression, but no desire whatsoever to come back to it can be detected. It has to be shoved into the same pigeonhole as the other solitaire games, which get dug out only in an emergency for lack of anything better to do.
