Knights of the Sky
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyKnights of the Sky
1991 SyksyVakoilevatko pelitalot toisiaan vai mikä niitä riivaa? Ensin kaikki tekivät tankkipelejä ja nyt ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvia lentosimuja. Lyhyen ajan sisällä niitä on ilmestynyt neljä: Wings, Blue Max, Red Baron ja Knights of the Sky.
Microprosen versiossa takana on tuttuun tyyliin perinpohjaista tutkimustyötä. Esimerkiksi sotakampanjan aikana kaluston kehitys noudattaa päivälleen historiaa. Alussa liidellään Nieuportilla ja hankalasti käsiteltävällä Aircolla, joka hädin tuskin pysyy ilmassa ja näyttää lähinnä Wrightin veljesten ylijäämäkalustolta. Kuukausien vieriessä mukaan ilmaantuu tuliteriä Sopwith- ja Spad-malleja, saksalaisten puolelle vastaavasti Albatrosseja ja Fokkereita. Mukana on parikymmentä konemallia, joilla kaikilla voi myös lentää, mutta valitettavasti uran luomista saksalaisten puolella ei sallita.
Ajallinen mittakaava on hämmästyttävä. Tarkoituksena on selvitä hengissä sodan 30 kuukautta, mutta tehtävien välillä on joskus vain muutama päivä. Yhden ainoan kampanjan läpiviemiseen tarvitaan niin hitonmoinen määrä lentoja, että pommituslennoista saattokeikkoihin vaihtelevat tehtävät luodaankin satunnaisperiaatteella.
Taivaalla ei ainoastaan lennä vihollisia, vaan heillä on myös nimet. Sakujen puolella maineesta kilpailee kuusitoista ässää, jotka mielellään pysyisivät tappotilastossa pelaajan edellä ja päinvastoin. Se lisää peliin mukavaa taustakutinaa, varsinkin kun vuoden 1917 paikkeilla taivaalla voi tulla vastaan itse Von Richthofen kolmitasoisessa Fokkerissaan. Oman mausteensa antaa aito historian lehtien havina lehtiotsikoissa, joissa pelaajakin vierailee tämän tästä.
Muun hyvän lisäksi KOTS on myös teknisesti upea. Muistiin on ahdettu kerralla hulvattoman kokoinen kaistale rintamalinjaa yksityiskohtia säästelemättä ja ilmatilassa seurana on konekaunottaria, joista erottaa lähietäisyydeltä siipitunnukset. Aikakauteen kuuluvaa lisäväriä luo ympärillä pöllähtelevä ilmatorjunta ja taivaalla liitelevät zeppeliinit. Jos tämä on liikaa koneellesi, ei tarvitse huolestua, sillä säätövaraa on reippaasti.
Nyt olisi korkea aika investoida joystickiin, jos sellaista ei omista, sillä näppäinohjaus on täysin tunnoton. Mutta kepinkin kanssa saattaa ilmetä ongelmia kalibroinnin vinsahtaessa pieleen kesken pelin. Ohjaus on myös erittäin herkkä, mutta se kuuluu asiaan. Nämä ensimmäisen maailmansodan leijat todella olivat niin kiikkeriä vempaimia, että niillä pystyi tekemään käsijarrukäännöksen kymmenpennisen päällä. Sitä en oikein sulata, että sekä viholliset että oma kone tipahtavat laakista, mutta on sentään vähemmän turhauttavaa taiteilla pakkolasku perunapellolle ja liftata tukikohtaan kuin kuolla seulaksi ammutun rojun ohjaimissa.
KOTS on fantastinen peli, jonka kruunaa tietoa pursuileva opaskirja, Ad-libin keskimääräistä paremmat tehosteet ja mahdollisuus leikkiä Ressua ja Punaista Paronia modeemin välityksellä. Mistä tulikin mieleen, että Red Baronille peli ei vedä vertoja, mutta päivityslevykkeen uudempi versio realistisemmalla taistelulla kaventaa eroa. Valitettavasti ainakin toistaiseksi päivityslevyke ei ole myynnissä kuin Yhdysvalloissa. Ehdin jo luulla Microprosen Knights Of The Skyta ylittämättömäksi Ensimmäisen Maailmansodan lentosimuksi, kun sain eteeni Red Baronin. Alkuoletuksena oli Blue Maxin tasoinen "ihan kiva peli", mutta pakkauksesta paljastuikin mestariteos, joka pyyhkii jalkansa muihin WWI-peleihin.
Ettäkö millä eväillä? Ensiksikin Red Baronissa on 28 konemallia, mikä on kahdeksan enemmän kuin KOTS:ssa. Toiseksi Red Baronissa voi vapaasti rellestää myös sakujen puolella tekemässä Verisestä Huhtikuusta nimensä veroista. Ja kolmanneksi Red Baronissa ei lennetä yksin vaan muodostelmissa, joihin voi kuulua neljä konetta.
Koirankoppiin ja mielikuvitukseen ei tarvitse tyytyä, sillä pelialueena on viiteen osaan jaettu autenttinen sotatanner Lontoon, Pariisin ja Saksan rajaamassa kolmiossa. Tapahtumien etenemistavassa Red Baron ja KOTS ovat hyvin lähellä toisiaan. Kummassakin kalusto vaihtuu ajan kuluessa, pelaaja siirtyy joukko-osastosta toiseen, länsirintamalta kuuluu uutta ja silloin tällöin vastapuolen ässä lähettää henkilökohtaisen haasteen. Epäilyt pelitalojen välisestä vakoilusta vahvistuivat jälleen.
Suurin ero pelissä on taivaalla harjoitettava tiivis yhteistoiminta. Aluksi roikutaan siipimiehenä muiden mukana, mutta ylennysten myötä saadaan yhä usemmin ryhmä johdettavaksi. Muut koneet sivät ole suinkaan koristeena, vaan joskus ärsyttävänkin tehokkaita. Saksalaisten puolella uraa luova voi saada pestin jopa itsensä Punaisen Paronin laivueeseen.
Blue Maxin ylijäykkiin ja KOTS:n yliherkkiin Ressuntappajiin verrattuna koneissa on tukevampi tuntuma ja kaksintaistelut ovat juuri sellaisia kuin pitääkin: pitkiä ja piinallisia ajojahteja adrenaliinin kohistessa suonissa. Filosofointia realismin ja pelattavuuden suhteesta ei tarvita, koska säätövaraa on reilusti. Ylimääräistä jännitystä saa lisäämällä esimerkiksi epävakaiset sääolot, auringon häikäisyn, moottorin jäätymisen talvella ja expert-tasolla siivetkin saattavat lerpahtaa kovakouraisessa käsittelyssä.
Mukana on samantapainen nauhoitustoiminto kuin Their Finest Hourissa sillä erotuksella, että lennon voi tallentaa alusta loppuun. Nauhoitusta katsellessa voi tietysti vapaasti kierrellä, vaihdella ja väännellä kuvakulmaa. Ikimuistoisista lennoistaan voi myös editoida näyttäviä minielokuvia. Voisi luetella sivun mitalta hienovaraisempia oivalluksia, kuten että näyttö häilähtelee verenpunaisena haavoittumisen jälkeen, maisema hämärtyy auringon mentyä pilveen, konekiväärin panosvyö nykähtelee laukausten tahdissa, ja niin poispäin.
Jenkkipelien suuntaus näyttää olevan se, että ne tehdään VGA:lle ja EGA:ta tuetaan jos viitsitään. Ainakin tämä versio käytti ainoastaan VGA-grafiikkaa. Ulkoasu onkin kauttaaltaan herkistävän kaunis, varsinkin koneiden linjojen ikuistamisessa on heittäydytty vallan yltiöpäiseksi. Vai mitä sanotte siitä, että läheltä erottaa pyörien kumit. Se alkaa olla liikaa jopa 386-koneelle. Grafiikkaa on tosin yksinkertaistettu siten, että taistelun aikana suurin osa maastosta jätetään piirtämättä.
Kun soppaan vielä lisätään Ad-libin jytisevän realistiset äänitehosteet, niin luulin jo näkeväni päiväunta. Esimerkiksi moottorissa on konetyypistä riippuva, kierrosluvun mukaan aidosti muuttuva ääni ja luotisateen kirvoittamat metalliset kalahdukset kuulostavat niin ilkeiltä, että ruumiinosat alkavat irtoilla silkasta myötäelämisestä. Erilliset selkääntaputtelut ansaitsee mainio opaskirja, josta runsaan tiedon ohella löytyy muun muassa värikuvia eri konemalleista.
Jos Knights Of The Sky on fantastinen, niin Red Baron on, tuota - ylisanat uhkaavat loppua - Wing Commander sijoitettuna Ensimmäiseen Maailmansotaan. Eiköhän siinä ollut tarpeeksi ylistystä.
1991 SyksyAre the software houses spying on each other, or what's got into them? First everyone was making tank games and now it's flight sims set in the First World War. Four of them have appeared within a short space of time: Wings, Blue Max, Red Baron and Knights of the Sky.
In the familiar style, Microprose's version has thorough research behind it. During the war campaign, for example, the development of the aircraft follows history to the day. At the start you're gliding about in a Nieuport and the awkward-handling Airco, which barely stays in the air and looks mostly like the Wright brothers' surplus stock. As the months roll by, brand-new Sopwith and Spad models turn up, and on the German side, correspondingly, Albatrosses and Fokkers. There are around twenty aircraft types, all of which you can also fly, but unfortunately you're not allowed to build a career on the German side.
The time scale is astonishing. The aim is to survive the war's 30 months, but sometimes there are only a few days between missions. Getting through one single campaign takes such a hell of a lot of sorties that the missions, ranging from bombing runs to escort jobs, are generated at random.
Not only are there enemies flying about in the sky, they have names too. On the Jerry side sixteen aces compete for fame, and they would dearly like to stay ahead of the player in the kill tally, and vice versa. That adds a nice background tingle to the game, especially since around 1917 you may run into Von Richthofen himself in his Fokker triplane. A spice all of its own comes from the authentic rustle of history's pages in the newspaper headlines, where the player also makes an appearance every now and then.
On top of all its other good points, KOTS is also technically superb. A ridiculously big strip of the front line has been crammed into memory in one go without skimping on detail, and in the airspace you're kept company by aircraft beauties whose wing markings you can make out at close range. Extra period colour comes from the anti-aircraft fire puffing all around and the zeppelins gliding across the sky. If this is too much for your machine, there's no need to worry, since there's plenty of room for adjustment.
Now would be high time to invest in a joystick if you don't own one, as the keyboard control is completely numb. But even with a stick you may run into trouble when the calibration goes skew-whiff mid-game. The controls are also extremely sensitive, but that's how it should be. These First World War kites really were such wobbly contraptions that you could do a handbrake turn on a sixpence in them. What I can't quite swallow is that both the enemies and your own plane go down from a single hit, but at least it's less frustrating to coax a forced landing onto a potato field and hitch a lift back to base than to die at the controls of a heap of junk shot as full of holes as a sieve.
KOTS is a fantastic game, crowned by a manual bursting with information, better-than-average Ad-lib effects and the chance to play Snoopy and the Red Baron over a modem. Which reminds me that the game can't hold a candle to Red Baron, but the newer version on the update disk, with more realistic combat, narrows the gap. Unfortunately, for the time being at least, the update disk is only on sale in the United States. I had already come to think of Microprose's Knights Of The Sky as the unbeatable First World War flight sim when Red Baron landed in front of me. My starting assumption was a "quite a nice game" on the level of Blue Max, but out of the box came a masterpiece that wipes its feet on the other WWI games.
And what's it got going for it, you ask? Firstly, Red Baron has 28 aircraft types, which is eight more than KOTS. Secondly, in Red Baron you're free to run riot on the Jerry side too, making Bloody April live up to its name. And thirdly, in Red Baron you don't fly alone but in formations of up to four aircraft.
You don't have to make do with a doghouse and your imagination, since the play area is an authentic battlefield divided into five sectors, in the triangle bounded by London, Paris and Germany. In the way events unfold, Red Baron and KOTS are very close to each other. In both, the aircraft change as time goes by, the player moves from one unit to another, all is not quiet on the Western Front, and every now and then an enemy ace sends a personal challenge. My suspicions of spying between the software houses were confirmed once again.
The biggest difference in the game is the close teamwork practised in the sky. At first you tag along with the others as a wingman, but with promotions you get a flight to lead more and more often. The other planes are by no means just there for decoration; at times they're even annoyingly effective. Someone building a career on the German side can even land a post in the squadron of the Red Baron himself.
Compared with Blue Max's over-stiff and KOTS's over-sensitive Snoopy-killers, the planes have a more solid feel, and the dogfights are just as they should be: long, agonising chases with adrenaline roaring through your veins. No philosophising about the balance between realism and playability is needed, because there's plenty of room for adjustment. You can add extra excitement by switching on, for instance, unstable weather, sun glare and engine icing in winter, and at expert level even the wings may flop off under rough handling.
There's a recording feature similar to the one in Their Finest Hour, with the difference that you can record a flight from start to finish. While watching the recording you can of course freely roam about, switch and twist the camera angle. You can also edit your unforgettable flights into spectacular mini-movies. One could list a page's worth of subtler touches, such as the screen flickering blood-red after you're wounded, the landscape dimming when the sun goes behind a cloud, the machine gun's ammunition belt jerking in time with the shots, and so on.
The trend with Yank games seems to be that they're made for VGA and EGA gets supported if anyone can be bothered. This version at least used VGA graphics only. The look is tear-jerkingly beautiful throughout, and in immortalising the lines of the aircraft in particular they've gone completely overboard. Or what do you say to being able to make out the rubber on the wheels up close? That's starting to be too much even for a 386 machine. The graphics have been simplified, though, in that most of the terrain is left undrawn during combat.
When you then add to the soup the Ad-lib's thunderingly realistic sound effects, I thought I must be daydreaming. The engine, for example, has a sound that depends on the aircraft type and genuinely changes with the revs, and the metallic clanks set off by a hail of bullets sound so nasty that your body parts start coming loose out of sheer empathy. A separate pat on the back is due to the splendid manual, which besides plenty of information contains, among other things, colour pictures of the different aircraft types.
If Knights Of The Sky is fantastic, then Red Baron is, um - I'm running out of superlatives here - Wing Commander set in the First World War. I reckon that's enough praise.
