Tom and the Ghost
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyTom and the Ghost
1991 KevätUbi-Soft on silloin tällöin yllättänyt vinhoilla vesselipeleillä. Twinworld esimerkiksi oli yksi parhaita Super Mario Bros. -klooneja pitkiin aikoihin. TATG yrittää ympätä herttaiseen 'hypi, kiipeä, kompastele ja kuole' -kaavaan normaalia enemmän omaperäisyyttä. Pelin nimikkohahmo Tom on sikäli erikoinen, että sitä ohjaillaan epäsuorasti. Varsinaisena pelihahmona on Sir Arrowin haamu, jonka tehtävänä on suojella seitsenvuotiasta naperoa ja samalla selvittää kummituslinnan mysteerit.
Haamusankarin huiskiessa vihollisjoukkoa miekallaan on samalla pidettävä huolta siitä, että Tom pysyy terveenä eikä eksy omille teilleen. Pirtelöillä ja hampurilaisilla ahkerasti ruokittu Tom seuraa valppaasti kannoilla ja tarjoaa apua mörönlahtaukseen moukaroimalla niitä baseball-mailalla. Jos Tom häippäisee haamuja piiloon tai muuten vain uppoutuu ajatuksiinsa, niin tomera puhallus pilliin saa liikettä kinttuihin. Tavallista hirmuisemman hirmun saadessa Tomin täysin pois tolaltaan häntä voi tyynnytellä pehmoisella teddykarhulla.
Idea kuulostaa hauskalta, mutta käytännön toteutus on jälleen kerran hyvä esimerkki siitä, että jos jokin voi mennä pieleen, se myös menee pieleen pahimmalla mahdollisella tavalla. Komentovalikon aktivoiminen painamalla kahdesti tulitusnäppäintä aiheuttaa loputtomasti hämmennystä ja sählinkiä sankarin tehdessä toistuvasti juuri sitä mitä sen ei pitäisi. Pitäisi melkein palkata pikkupiru olkapäälle kuiskimaan, että älä tomppeli tao sitä tulitusnäppäintä, se nähkääs aktivoi valikon. Vaikka sankarin pitkän totuttelun jälkeen saisikin tottelemaan, tahmean kankeat liikkeet eivät pahemmin pelitunnelmaa ylevöitä.
Kun käytännön ongelmien päälle vielä lisätään tukkuhintaan ylijäämävarastosta haalittua ideankierrätysmateriaalia, niin ei ihme että nukkumatti heittää unihiekkaa lerppuluomien ylle. Huonon pelattavuuden lisäksi grafiikan ja musiikin yhdentekevyys viittaisi huolestuttavasti siihen suuntaan, että tälläkin pelitalolla alkaa olla ankara pula alansa hallitsevista pelintekijöistä.
1991 KevätUbi-Soft has now and then surprised us with zippy little scallywag games. Twinworld, for instance, was one of the best Super Mario Bros. clones in ages. TATG tries to graft more originality than usual onto the sweet 'hop, climb, stumble and die' formula. The game's title character Tom is unusual in that you control him indirectly. The actual player character is the ghost of Sir Arrow, whose job is to protect the seven-year-old tot and at the same time unravel the mysteries of the haunted castle.
While the ghostly hero swishes at the enemy hordes with his sword, you also have to make sure that Tom stays healthy and doesn't wander off on his own. Diligently fed on milkshakes and hamburgers, Tom follows alertly at your heels and offers a hand with the bogeyman-butchering by clobbering them with a baseball bat. If Tom scarpers off to hide from the ghosts or simply gets lost in his thoughts, a brisk blast on the whistle puts some life into his pins. When a more horrible horror than usual throws Tom completely off balance, you can calm him down with a soft teddy bear.
The idea sounds fun, but the practical execution is once again a fine example of the rule that if something can go wrong, it will go wrong in the worst possible way. Activating the command menu by pressing the fire button twice causes endless confusion and fumbling, with the hero repeatedly doing exactly what it shouldn't. You'd almost need to hire a little devil to sit on your shoulder and whisper: don't hammer that fire button, you nitwit, it activates the menu, you see. Even if after long practice you do get the hero to obey, the stickily stiff movements hardly elevate the game's atmosphere.
When on top of the practical problems you add recycled-idea material scraped together from a surplus warehouse at wholesale prices, it's no wonder the Sandman sprinkles sleep-sand over drooping eyelids. Besides the poor playability, the sheer who-cares quality of the graphics and music would worryingly suggest that this software house too is starting to run badly short of game makers who have mastered their craft.
