Supremacy
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksySupremacy
1991 KevätUups! Kun rohkeasti menee sinne minne kukaan ei aikaisemmin ole mennyt, voi vaikka vahingossa avata neljä ovea toisiin ulottuvaisuuksiin. Nämä "ovet" ovat aurinkokunnan muodossa, ja pelaaja ei ole niissä yksin. Alkaen tyhmästä Wotokista pikku kuuden planeetan järjestelmässä ja päätyen Jumalan kaliiberin Rorniin 32 planeetan järjestelmässä on Maan Imperiumin johtajan lyötävä nämä vihattavat avaruusoliot.
Planeettatyyppejä on muutama erilainen. Metropolis-planeetoilta tulee reippaammin rahaa, trooppisilta planeetoilta heruu ruokaa, tuliperäisiltä raaka-aineita ja autiomaaplaneetoilta energiaa. Tukikohtaplaneetta on ainoa, jossa voi kouluttaa joukkoja ja ostaa aluksia. Näitä löytyy planeetanmuokkaajan lisäksi kaivos- ja farmiyksiköt, energiasatelliitti, rahtialus ja taisteluristeilijä. Taisteluristeilijän ainoa funktio tosin on kuljettaa joukkoja.
Varsinainen peliosuus Supremacyssä on yksinkertainen. Pelaaja yrittää löytää tasapainoa väestönkasvun, verotuksen ja saatavilla olevan ruoan välillä, kouluttaa ja siirtää joukkoja, muokkaa planeettoja asuinkelpoisiksi Star Trek II:sta kähmityn animaation kera ja käydä valloitussotaa vihulaista vastaan.
Käyttäjäliityntä on aika mukava, ainoastaan avaruuslaivaston hallinta on kökköisen tuntuista. Listassa kun näkyy joka ikinen pikku voimasatelliittikin, ja esimerkiksi oman NCC-1701:n lastia ja kuljetuksessa olevia ei saa selville kuin laskeutumalla planeetalle. Alusten määrittäminen automatiikalle, esimerkiksi kuljettamaan ruokaa A:sta B:hen olisi kohentanut peliä kovasti.
Loppupisteitä pudottaa roimasti yksi anteeksiantamaton lapsus. Supremacyssä ei ole minkäännäköistä avaruustaistelua, mikä on uskomatonta. Kaikki taistelu tapahtuu planeettojen pinnalla, ja pelaajan osuus jää aggressiotason määrittämiseen taistelun aikana, sekä koulutustason ja varusteiden päättämiseen ennen.
Supremacy on pelimekanismiltaan yksinkertainen strategiapeli, eräänlainen köyhän miehen Imperium, ja siitä huolimatta/johtuen suositeltava ostos. Silti jotenkin toivoisi, että vanha kunnon Imperium Galactum kääntyisi 16-bittiseen muotoon.
Kapteeni Tapanimäkikin on samaa mieltä. "Supremacyn pelkistetty sisältö ja upea grafiikka tuovat ensimmäiseksi mieleen Millennium 2.2:n, mutta aivan yhtä onnistuneeseen lopputulokseen ei ole ylletty. Eniten toivomisen varaa on käyttäjäliitynnässä. Niinkin yksinkertainen toimenpide kuin aluksen siirtäminen planeetalta toiselle vaatii aivan turhaa sähläystä, kuten kiertoradalle laukaisemisen ja telakoitumisen. Jos tekee välillä jotain muuta, on todella rasittavaa etsiä tietty alus sotkuisesta luettelosta. Olisi ollut paljon kätevämpää, jos jokaisella alustyypillä olisi oma sarakkeensa, tai ainakin voisi automaattisesti näyttää mitä aluksia on kiertoradalla.
Yhdellä mitättömällä pullonkaulalla peliin on saatu raivostuttava "mitä hittoa olinkaan tekemässä" -meininki, mutta muilta osin se on kohtalaisen innostava, joskin turhan simppeli sotapeli. Arvosana 85."
1991 KevätOops! When you boldly go where no one has gone before, you might just accidentally open four doors into other dimensions. These "doors" take the form of solar systems, and the player isn't alone in them. Starting with the stupid Wotok in a little six-planet system and ending with the God-calibre Rorn in a 32-planet system, the leader of the Earth Empire has to beat these hateful aliens.
There are a few different planet types. Metropolis planets bring in money at a brisker rate, tropical planets yield food, volcanic ones raw materials and desert planets energy. The base planet is the only one where you can train troops and buy ships. On offer, besides the terraformer, are mining and farming units, an energy satellite, a cargo ship and a battle cruiser. The battle cruiser's only function, mind you, is to carry troops.
The actual gameplay in Supremacy is simple. The player tries to strike a balance between population growth, taxation and the available food, trains and moves troops, terraforms planets into habitable ones with an animation pinched from Star Trek II, and wages a war of conquest against the baddie.
The user interface is pretty nice; only managing the space fleet feels clunky. The list shows every single little power satellite, you see, and, for example, you can only find out your own NCC-1701's cargo and who's aboard by landing on a planet. Being able to set ships to automatic, for example to haul food from A to B, would have improved the game a lot.
The final score is knocked down heavily by one unforgivable lapse. Supremacy has no space combat of any kind whatsoever, which is unbelievable. All fighting takes place on the planets' surfaces, and the player's part is limited to setting the aggression level during the battle, and deciding the training level and equipment beforehand.
In its game mechanics Supremacy is a simple strategy game, a sort of poor man's Imperium, and despite/because of that a recommended buy. Still, you somehow wish the good old Imperium Galactum would get converted into 16-bit form.
Captain Tapanimäki agrees too. "Supremacy's pared-down content and superb graphics first bring to mind Millennium 2.2, but it doesn't quite reach an equally successful end result. The user interface leaves the most to be desired. Even as simple an operation as moving a ship from one planet to another requires completely pointless faffing about, such as launching into orbit and docking. If you do something else in between, it's really tiresome to hunt for a particular ship in the messy list. It would have been much handier if each ship type had its own column, or if you could at least automatically display which ships are in orbit.
One measly bottleneck has given the game an infuriating 'what the heck was I doing again' feel, but otherwise it's a fairly inspiring, if needlessly simple, war game. Score 85."
