Obitus
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyObitus
1991 KevätObitus jatkaa Psygnosiksen näyttävää linjaa, jolle on tunnusomaista upeat jättipakkaukset, T-paidat ja huippuunsa viimeistelty grafiikka. Kunhan kiltit ohjelmoijasedät muistaisivat pistää grafiikkademon mukaan jotain pelattavaakin. Ohi asian höpisevä ohjekirjanen ei paljasta juuri muuta kuin että outoon aikaan ja paikkaan eksyneellä sankarilla on kova koti-ikävä, kolmiulotteisista sokkeloissa löytää monenmoista ja pelissä huiman hienoa grafiikkaa.
Pelin pääosuuden muodostavat metsäpoluilla, kaivoksissa ja luolissa kiemurtelevat sokkelot, joiden toteutuksessa on viilattu pikseliä hampaat irvessä. Dungeon Masterin standardoiman pätkittäisen etenemisen sijaan pimeästä ilmestyvät maiseman yksityiskohdat sujahtavat ohi täysin pehmeästi. Kääntymisessäkin on sovelleü2u samaa sulavaa linjaa sankarin etsiessä kulkureittejä kahdeksasta ilmansuunnasta. Tähän sisältyy myös heikkous: ympäristöä ei kerta kaikkiaan hahmota ilman karttaa.
Pelisysteemi jättää aika alkeellisen vaikutelman verrattuna kunnon rooliseikkailuihin. Vastaan tulee vakiopaikoilla jököttäviä olentoja, joista ystävälliset tarjoavat tietoa ja vihamieliset maalitaulun aseille. Maasta voi puolestaan noukkia ravintoa, aseita, aarteita ja sen sellaista, myöskin maagisilla tarvekaluilla on tärkeä rooli. Löytyypä pelistä myös salaperäisiä yksittäisiä paikkoja, joissa on lähinnä keskityttävä pulmien ratkomiseen.
Pelialueiden välissä on sivulta kuvattuja toimintajaksoja, joissa on käytetty näyttävää monikerroksista vieritystä. Osuuksien ainoa tehtävä lienee kiehtovien näköärsykkeiden tarjoaminen, sillä sisältö ei erityisemmin peliä kohenna. Tarkoituksena olisi nitistää jousi- ja katapulttimiesten tapaista viholliskuntaa, mutta tehokkaampi tapa on rynnistää läpi sarjalla hyppyvoltteja.
Näyttävän efektikavalkadin luomisessa on epäilemättä nähty suunnattomasti vaivaa, mutta pientä piristettä kaivattaisiin, kuten joustavaa taikasysteemiä tai edes liikkuvia hirviöitä. Obituksen pahin vika on sillisalaattimainen tyyli pistää mukaan vähän kaikkea, muttei mitään tarpeeksi, minkä vuoksi se saattaa jättää toimintafriikit ymmälleen ja Dungeon Masterin ystävät kylmäksi. Kaikkiruokaisille kartanpiirtäjille Obitus on osuvin valinta.
1991 KevätObitus continues Psygnosis's showy line, which is characterised by gorgeous giant boxes, T-shirts and graphics polished to the very last detail. If only the kind programmer uncles would remember to put something playable in with the graphics demo, too. The manual, which babbles off the point, reveals little more than that the hero, lost in a strange time and place, is terribly homesick, that you can find all sorts of things in the three-dimensional mazes, and that the game has stunningly fine graphics.
The main part of the game is made up of mazes winding along forest paths and through mines and caves, and in building them someone has been filing away at the pixels with gritted teeth. Instead of the step-by-step movement made standard by Dungeon Master, the details of the scenery emerge out of the dark and slide past perfectly smoothly. The same fluid approach has been applied to turning as well, as the hero looks for routes in eight compass directions. Therein also lies a weakness: you simply can't get a grip on your surroundings without a map.
The game system leaves a rather primitive impression compared with proper role-playing adventures. You come across creatures squatting in fixed places; the friendly ones offer information and the hostile ones a target for your weapons. From the ground, meanwhile, you can pick up food, weapons, treasure and that sort of thing, and magical gear also plays an important role. The game even has some mysterious one-off places where you mostly have to concentrate on solving puzzles.
Between the game areas there are side-on action sequences that use flashy multi-layered scrolling. The only job of these sections is presumably to provide fascinating visual stimuli, as their content doesn't particularly improve the game. The idea would be to snuff out an enemy force of the bowmen and catapult-men sort, but a more effective way is to charge through with a series of somersault leaps.
No doubt an enormous amount of effort has gone into creating the spectacular cavalcade of effects, but a little pepping up would be welcome, such as a flexible magic system or even monsters that move. Obitus's worst flaw is its hotchpotch style of throwing in a bit of everything but not enough of anything, which is why it may leave action freaks baffled and Dungeon Master fans cold. For omnivorous map-drawers, Obitus is the most fitting choice.
