Killing Game Show, The
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyKilling Game Show, The
1991 KevätEi ole hääppöistä rikollisen elämä. KGS-kanava hauskuttaa katsojia heittämällä heitä taisteluareenalle, kunhan ressukalta on ensin riisuttu ylimääräinen lihaskudos, alavartalo ynnä muu epäolennainen ja tilalle hitsattu niin paljon metallia, että lopputulos muistuttaa enemmän ED-209:ää kuin ihmistä.
Running Manista ja Robocopista syntetisoitu taustajuoni viittaa tyypillisen perusräiskinän suuntaan, mutta ei Tappopelinäytös aivan sellainen olekaan, se nimittäin tuo lähinnä mieleen Rainbow Islandin ja Floodin. Nousevan veden tilalla vain on öljyisesti läikehtivää lientä ja seinillä kiipeilevän Quiffyn tilalla seinillä kiipeilevä androidi. Toiminnan ote kallistuu enemmän puhdaslinjaisen räiskinnän puolelle.
Etsiessään yläkerroksissa odottavaa ulosmenoa kaksikoipinen tykittää kiemurtelevia otusmuodostelmia ja tietysti noukkii lisää tulivoimaa kädentynkien jatkeeksi. Pelin edetessä yhä monipuolisemmaksi muuttuvasta ikonivalikoimasta mainittakoon avainpalikat, nesteenpysäyttimet ja oraakkelisilmät, jotka antavat enemmän tai vähemmän hyödyllisiä vihjeitä.
Aika mielenkiintoista tähän asti, mutta kiintoisin ilmiö on vuorossa kuoleman jälkeen: Jos ei koske tikkuun, aloitetaan automaattisesti uusintaesitys edellisestä yrityksestä. Sinänsä näppärää sekin, mutta lisäksi peliä voi jatkaa ottamalla ötökkä ohjaukseen, kun ollaan saapumassa mokausta edeltäneisiin hetkiin. Operaatiota voi vieläpä nopeuttaa pikakelauksella.
Peli on näppärä myös visuaalisesti. Esimerkiksi Xenon-vaikutteisia taustoja liikutellaan kahdessa kerroksessa ja maisema heijastuu aaltoilevan nesteen pinnasta. Bonuksena on poikkeuksellisen upea alkuanimaatio, jossa pelin keskushahmo esittelee tuhotehoaan.
Jos peli on nokkela ja tuore, vaivattoman tuntuinen ja rehti pelaajaa kohtaan, se on yleensä alansa kärkeä. Ei peliltä kai enempää voi vaatia. Paitsi ehkä ripaus lisää omaperäisyyttä, mutta tällä kertaa se olisi jo liikaa pyydetty.
1991 KevätA criminal's life is nothing to write home about. The KGS channel keeps its viewers amused by throwing the crooks into a combat arena, once the poor wretch has first been stripped of surplus muscle tissue, lower body and other such non-essentials, and had so much metal welded on in their place that the end result looks more like ED-209 than a human being.
The background plot, synthesised from Running Man and Robocop, points towards a typical basic shoot-'em-up, but the Killing Game Show isn't quite that after all, because what it mostly brings to mind is Rainbow Island and Flood. It's just that instead of rising water there's oily, sloshing broth, and instead of a wall-climbing Quiffy a wall-climbing android. The action, though, leans more towards pure-bred blasting.
While hunting for the exit waiting on the upper floors, our biped blasts away at wriggling creature formations and naturally picks up extra firepower to bolt onto its arm stumps. From the selection of icons, which grows ever more varied as the game goes on, let me mention the key blocks, the liquid stoppers and the oracle eyes, which dispense more or less useful hints.
Pretty interesting so far, but the most intriguing phenomenon comes after death: if you don't touch the joystick, a rerun of your previous attempt starts automatically. Neat enough in itself, but on top of that you can carry on playing by taking over the critter as the rerun reaches the moments just before your blunder. You can even speed the operation up with fast-forward.
The game is slick visually too. For instance, the Xenon-influenced backgrounds move in two layers, and the scenery is reflected in the surface of the rippling liquid. As a bonus there's an exceptionally stunning intro animation in which the game's central character shows off its destructive power.
If a game is clever and fresh, feels effortless and plays fair with the player, it's usually at the top of its field. I don't suppose you can ask any more of a game than that. Except perhaps a pinch more originality, but this time that would be asking too much.
