Maze Mania
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyMaze Mania
1990 SyksyMaze Mania on eräänlaista henkistä lobotomiaa. Millä muullakaan tavalla voisi kuvailla peliä, jossa Flippo-sprite koluaa isoa ja yksitoikkoista sokkeloa, kääntelee lattiatiiliä ja väistelee mörköjä, joilla ei ole älyä edes Pacmanin vertaa. Pelikenttiin on luotu pientä vaihtelua satunnaisesti sijoitetuilla aukoilla, joiden yli pitää hyppiä. Toinen jännä jippo on tiilityyppi, joka kääntyy vain oikeasta suunnasta lähestyttäessä.
Mahdollisuus jatkaa pariin kertaan viimeiseltä tasolta on tervetullut lisä. Toisaalta kenttiin ei näytä tulevan erityisemmin mitään uutta, joten yhtä hyvin voisi hieroa loputtomiin ykköstasoa. Kun on nähnyt yhden tiilen, on nähnyt ne kaikki.
Konekielisenä harjoitustyönä MM vielä jotenkin menettelisi: Flippo menee minne ohjain määrää, sokkelo vierii pehmeästi kaikkiin suuntiin ja joissakin taustoissa on jopa käytetty nättiä palallaksivieritystä. Kuusnepasta on irroiteltu mukavasti väriä, mutta muuten taustat ovat äärimmäisen yksitoikkoisia. Maestro Matt Greyn musiikki on kohtalaisen kuunneltavaa, mutta pelin paras ääniefekti kuuluu silloin, kun diskettikotelon päälle pudottaa pari tonnia tiiliä.
Ilmeisesti Hewson on jättämässä jäähyväisiä kasibittisille ja siinä sivussa halpafirma Rack It on ripustettu narikkaan. Se olisi ainoa selitys sille, että Maze Manian tapainen tylsä Pacman-variantti on julkaistu täysihintaisena.
1990 SyksyMaze Mania is a kind of mental lobotomy. How else could you describe a game in which the Flippo sprite scours a big, monotonous maze, flips floor tiles and dodges bogeymen who don't have even Pacman's brains? A little variety has been created in the levels with randomly placed holes that you have to jump over. Another nifty gimmick is a type of tile that only flips when approached from the right direction.
The chance to continue a couple of times from the last level reached is a welcome addition. Then again, nothing particularly new seems to turn up in the levels, so you might just as well grind away at level one forever. Once you've seen one tile, you've seen them all.
As a machine-code practice exercise MM might still just about pass muster: Flippo goes wherever the controller tells it, the maze scrolls smoothly in all directions and some of the backgrounds even use pretty parallax scrolling. A nice amount of colour has been squeezed out of the C-64, but otherwise the backgrounds are extremely monotonous. Maestro Matt Grey's music is reasonably listenable, but the game's best sound effect is the one you hear when you drop a couple of tons of bricks on the disk case.
Apparently Hewson is bidding farewell to the 8-bit machines, and in the process the budget label Rack It has been hung up in the cloakroom for good. That would be the only explanation for a dull Pacman variant like Maze Mania being released at full price.
