AD & D: War Of The Lance
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyAD & D: War Of The Lance
1990 SyksyNyt minua on huijattu. Mikäs Dragonlance-peli tämä on, kun kuningatar Takhisis ei olekaan mukana? Tällä kertaa Nerakan Ylilordin drakonialaisarmeijat päättävät ikään kuin pujottaa ikeen lopun Ansalonian ylle, hyvien pistäessä hanttiin. Ja tällä kertaa lähes kaikkien vihaamassa strategiapelimuodossa.
Sota etenee vaiheittain. Uutiskatsauksen jälkeen seuraa raportti sankareista. Taikaesineitä etsivät vekkulit voivat haavoittua tai jämähtää vihollisen verkkoihin. Muista Dragonlance-peleistä tuttu joukkio muuten heiluttaa rumia päitään tässäkin pelissä. Tämän jälkeen heitetään kapuloita vastapuolen roistojen rattaisiin pistämällä omia joukkoja partioimaan. Nämä joukot ovat valitettavasti sitten sen aikaa pois varsinaisesta sotatoiminnasta.
Diplomaattivaiheessa pelaajalla on yksi mahdollisuus per vuoro yrittää liittoutua jonkin puolueettoman valtion kanssa. Onnistuminen palkitaan paitsi valtion joukkojen astumisella riviin myös kauttakulkuoikeudella, normaalisti joukot kun eivät saa marssia läpi neutraalin valtion. Highlord voi myös julistaa sodan puolueetonta valtiota vastaan. Meni allianssi syteen tai saveen, diplomatiavaiheessa myös lähetetään lähettiläitä keikuttamaan venettä omalle puolelle.
Ja sitten jysähtävätkin massiiviset armeijat vastakkain. Aloitusvuoro määräytyy ilmeisesti edellisen vuoron menestyksen pohjalta. Yksiköistä löytyy jalkaväkeä, lohikäärmeitä, laivastoa, griffineita, sankareita, lentäviä kaupunkeja, laivastoja eli ei ihan normaali-Stalingradin kamaa. Osa yksiköistä kykenee kuljettamaan muita. Yksiköitä liikutellaan joystickillä, käskyjen antamisen sujuessa kepinheiluttamisella, SSI-peliksi harvinaisen käyttäjäystävällisesti.
Ja taisteluissa näyttelevät sankareiden retket tärkeää osaa. Ottaen huomioon lohikäärmeiden yleisen tehokkuuden taistelun karaisemat veteraanitkin pillahtavat itkuun ja pusivat toisiaan kun käyttöön ilmestyy vaikka Dragonlance. Retket tuottavat tulokseksi muutakin käyttökelpoista kräasää.
Graafisesti peli on strategiapeliksi harvinaisen kehittynyt ja muutenkin peliä on viritetty Poolin ja Cursen näköisiksi. Käsikirja on vähän epäkelpo, jättäen vaille vastausta sellaiset kysymykset kuin miksi griffinit eivät suostu kantamaan kuin oman maansa joukkoja? Tyypilliset SSI-taulukot myös loistavat poissaolollaan. Ja kuten arvata saattaa, suurin ongelma on itse 64: levy pyörii ja kone miettii.
Tällaiset raskaan sarjan strategiapelit ovat tekstiseikkailujen ohella Suomessa tavattoman epäsuosittuja. Toivottavasti War Of The Lancen tietty populistisuus auttaa ihmisiä huomaamaan, että vaikeampiin peleihin panostettu vaiva maksetaan korkoineen takaisin.
PC-versioon sopii muuten edellä esitetty, mutta kinntolelyltä pelaaminen on tietysti valovuosia lerpunkääntelyä nopeampaa ja mukavampaa. Sitäpaitsi PC-versio pelaa vaihtelevaa peliä eikä noudata aina samaa strategiakaavaa kuten 64-versio.
1990 SyksyNow I've been swindled. What kind of Dragonlance game is this, when Queen Takhisis isn't even in it? This time the draconian armies of the Highlord of Neraka decide, as it were, to slip the yoke over the rest of Ansalonia, with the good guys putting up a fight. And this time in the strategy game format that nearly everybody hates.
The war proceeds in phases. A news roundup is followed by a report on the heroes. The rascals out hunting for magic items can get wounded or get stuck in the enemy's nets. The gang familiar from the other Dragonlance games waves its ugly heads in this game too, by the way. After that you throw a spanner in the works of the villains on the other side by sending your own troops out on patrol. Unfortunately those troops are then out of the actual war effort for that time.
In the diplomatic phase the player has one chance per turn to try to ally with some neutral state. Success is rewarded not only with that state's troops falling into line but also with right of passage, since troops normally aren't allowed to march through a neutral state. The Highlord can also declare war on a neutral state. Whether the alliance comes off or falls flat, the diplomacy phase is also when envoys are sent out to rock the boat over to your side.
And then the massive armies come crashing together. Who goes first is apparently decided by how well you did the previous turn. The units include infantry, dragons, navy, griffins, heroes, flying cities, fleets, in other words not exactly your run-of-the-mill Stalingrad stuff. Some of the units can transport others. Units are moved with the joystick, and orders are given by waggling the stick, which is unusually user-friendly for an SSI game.
And the heroes' expeditions play an important part in the battles. Considering how effective dragons are in general, even battle-hardened veterans burst into tears and kiss each other when, say, a Dragonlance becomes available. The expeditions also turn up other usable junk.
Graphically the game is unusually advanced for a strategy game, and in other ways too it has been tuned up to look like Pool and Curse. The manual is a bit useless, leaving unanswered such questions as why do the griffins refuse to carry anyone but their own country's troops? The typical SSI tables are also conspicuous by their absence. And as you might guess, the biggest problem is the 64 itself: the disk spins and the machine ponders.
Heavyweight strategy games like this are, along with text adventures, hugely unpopular in Finland. Hopefully a certain populism in War Of The Lance will help people realise that the effort put into more difficult games is paid back with interest.
What was said above otherwise applies to the PC version too, but playing off a hard disk is of course light years faster and more pleasant than floppy-flipping. Besides, the PC version plays a varied game and doesn't always follow the same strategic formula the way the 64 version does.
