AD & D: Dragons of Flame
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyAD & D: Dragons of Flame
1990 SyksyJälleen kerran ovat pahat voimat ryöstäytyneet valloilleen, tällä kertaa SSI:n toisessa yrityksessä 'toimintaroolipelien' alueella. Paha kuningatar, Takhisis, on onnistunut kaikessa hiljaisuudessa luomaan itselleen valtaisan sotajoukon, jolla nyt aikoo vallata koko maan. Ainoa joka voi estää tämän suunnitelman toteutumisen, on Heroes Of The Lancesta tuttu seurue. Tehtävänä on tällä kertaa hyökätä Pax Tarkasiin, synkkään linnakkeeseen, jossa sitten pitäisi vapauttaa joukko kuningattaren orjuuttamia ihmisiä, ja käytellä hieman mahtimiekka Wyrmslayeriä tilanteen kääntämiseksi paremmalle puolelle.
DOF on oikeastaan epäsuora jatko-osa Heroes of The Lancelle, mitä ei kylläkään ole näkynyt kuusnelosessa ollenkaan. Vaan väliäkö tuolla - kuuluu olevan paljon huonompi. Peli sujuu vaellellessa ylhäältä kuvatussa maisemassa, joka on niin kulmikas ja luonnoton, että pahempaa saa hakea. Tie on useimmiten suora, ja mielenkiintoista kylläkin - useimmissa paikoissa siltä ei pääse pois, jos tien vieressä on ruskeaa pikselimassaa, joka tarkoittanee liian vaikeakulkuista maastoa. Taistelutilanteessa tämä vaikeakulkuisempi maasto näyttää vaan epäilyttävän paljon valtaisalta muurilta, taistelut kun suoritetaan samanlaisessa kääntyilevässä 2-D ympäristössä kuin Amigaversiossakin. Pelihahmot itsessään ovat kohtalaisen hyvin piirrettyjä, ja pehmeästi animoituja kuten useimmat hirviötkin, vaan liikkuvat tavattoman hitaasti - yksi hyppy saattaa kestää useampiakin sekunteja...
Taisteluliikkeet on rajattu kolmeen kohtaan aseella hosumiseen, ammuskeluun/heittelyyn, loitsuiluun ja torjumiseen. Onhan ympäristössä toki myös ystävällismielisiäkin hahmoja, jotka voivat parhaimmillaan jopa liittyä seurueeseen. Ja keskustelu on sitä että kuunnellaan.
Tähän asti kaikki ihan hyvin - vaan valituksen aihetta tulee DOF:in vaikeustasosta. Jos vastaan tulee vaikka pari peikkoa (troll), niin ainoa keino hengitä selvissä, on juosta (kävellä?) karkuun. Ja tätä tapahtuu usein. Liian usein, jotta peli jaksaisi pitää yllä edes pienoista mielenkiintoa. Äänetkin rajoittuvat muutamiin iskuihin ja loitsuiluun. En suosittele muille kuin kroonisille DragonLance-fanaatikoille. Ja heillekin varauksella.
1990 SyksyOnce again the forces of evil have broken loose, this time in SSI's second attempt in the field of 'action role-playing games'. The evil queen, Takhisis, has quietly managed to raise herself a vast army, with which she now intends to conquer the whole land. The only ones who can stop this plan from coming to pass are the party familiar from Heroes Of The Lance. This time the task is to attack Pax Tarkas, a grim fortress, where you are then supposed to free a group of people enslaved by the queen, and swing the mighty sword Wyrmslayer about a bit to turn things for the better.
DOF is really an indirect sequel to Heroes of The Lance, which admittedly has never been seen on the C-64 at all. But who cares - it's said to be much worse. The game proceeds by wandering around a top-down landscape that is so angular and unnatural that you'd be hard pressed to find worse. The road is mostly straight, and interestingly enough - in most places you can't get off it if there's a brown mass of pixels beside the road, which presumably means terrain too hard to cross. In a fight, though, this harder-going terrain looks suspiciously like a huge wall, since the battles are fought in the same kind of turning 2-D environment as in the Amiga version. The characters themselves are fairly well drawn, and smoothly animated like most of the monsters too, but they move terribly slowly - a single jump can take several seconds...
The combat moves are limited to three items: flailing with a weapon, shooting/throwing, spellcasting and blocking. There are of course some friendly characters around as well, who at best may even join the party. And conversation means you listen.
All fine so far - but DOF's difficulty level gives cause for complaint. If you run into, say, a couple of trolls, the only way to come out alive is to run (walk?) away. And this happens often. Too often for the game to keep up even the slightest interest. The sound, too, is limited to a few blows and the spellcasting. I don't recommend it to anyone but chronic DragonLance fanatics. And to them only with reservations.
