Untouchables, The
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyUntouchables, The
1990 KevätElokuva The Untouchables sijoittuu 20-luvun Chicagoon, lierihattujen ja kieltolain aikaan, jolloin katukuvaan kuuluivat viulukoteloita kanniskelevat gangsterit. Pahan pojan roolissa on tietysti Al Capone ja hänen arkkivastustajanaan on Elliot Ness ja hänen johtamansa etsivien valiojoukko.
Oceanin kunniatauluun on kertynyt jo aimo läjä onnistuneita elokuvalisenssejä. The Untouchables jatkaa Robocopissa ja Batmanissa hyväksi havaittua kaavaa, eli pelissä on monta osaa, paljon toimintaa ja mausteena älynikkarointia. Paitsi että tällä kertaa pelissä keskitytään pelkästään toiminnalliseen puoleen ja pistetään viulukotelon sisukset soimaan.
Pelissä on kaikkiaan kuusi osaa. Ensimmäisessä jaksossa Ness tekee ratsian Caponen laittomaan viinavarastoon, josta on löydettävä kymmenen todistetta. Käytännössä tämä tapahtuu ampumalla pakkilaatikoiden päällä pomppivat avainhenkilöt, jotka löytää seuraamalla yläreunaan ilmestyvää nuolta. Helppoa se ei ole, sillä varasto on täynnä liipasinherkkää väkeä, aikaraja on tiukka ja usein ruumis lyyhähtää sellaiseen paikkaan, että joku apureista ehtii napata todisteet. Pelin muissa osissa vuorottelevat vierivät ja Operation Wolf -tyyliset ammuskeluosuudet.
Pelin toteutus niin pikkuveljessä kuin isossasiskossa noudattaa tyypillisiä Oceanmaisia uria. Taustagrafiikka on enemmän toimivaa kuin esteettistä, mutta piristäviä yksityiskohtiakin löytyy, kuten Chaplinin "Nykyaikaa" mainostava juliste. Pelihahmot ovat teräväpiirteisiä ja hyvin animoituja, esimerkiksi Nessin takinliepeet liehuvat hauskasti, kun tämä putoaa vähän korkeammalta. Pelin vaikeustaso on makuasia, mutta vähän sitä olisi voinut hillitä, sillä jo ensimmäinen osa tuntui ylivoimaiselta, kun armottomalla rehkimisellä pääsi harvoin edes 50 prosenttiseen tulokseen. Tässä suhteessa Amiga-versio kerää ruusuja, sillä eteneminen on huomattavasti helpompaa.
Eipä tästäkään Oceanin elokuvalisenssistä paljon haukkumista löydy. Lievä kaavoihin kangistuminen on jo selvästi uhkaamassa, mutta ainakin vielä rahoille löytyy riittävästi vastinetta.
1990 KevätThe film The Untouchables is set in 1920s Chicago, in the days of fedoras and Prohibition, when gangsters lugging violin cases around were part of the street scene. The bad guy's role naturally goes to Al Capone, and his arch-enemy is Elliot Ness and the elite squad of detectives he leads.
Ocean's roll of honour has already piled up a hefty heap of successful film licences. The Untouchables continues the formula that proved its worth in Robocop and Batman, meaning the game has many parts, plenty of action and a dash of brain-tinkering for spice. Except that this time the game concentrates purely on the action side and gets whatever's inside the violin case playing.
There are six parts to the game in all. In the first section Ness raids Capone's illegal liquor warehouse, where ten pieces of evidence have to be found. In practice this is done by shooting the key men hopping about on top of packing crates, whom you find by following an arrow that appears at the top of the screen. It isn't easy, since the warehouse is full of trigger-happy folk, the time limit is tight, and the body often slumps down in such a spot that one of the henchmen manages to snatch the evidence. The rest of the game alternates between scrolling sections and Operation Wolf-style shooting sections.
The implementation, on little brother and big sister alike, follows the typical Ocean-style grooves. The background graphics are more functional than aesthetic, but there are some cheering details too, such as a poster advertising Chaplin's "Modern Times". The characters are sharply drawn and well animated; Ness's coat tails, for example, flap amusingly when he drops from a bit of a height. The difficulty level is a matter of taste, but it could have been reined in a little, since even the first part felt overwhelming when merciless slogging rarely got you even a 50 percent result. In this respect the Amiga version earns bouquets, since progress is considerably easier.
There isn't much to knock in this Ocean film licence either. A slight hardening into formula is clearly already looming, but for now at least you still get enough for your money.
