Chicago 30's
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyChicago 30's
1989 SyksyAlkuodotukset eivät todellakaan olleet suuret: kannessa heiluu noin 14-vuotiaan näköinen pojankloppi heiluttamassa itseään isompaa konepistoolia. Takakannessa sentään mainitaan, että pelaaja kontrolloi hahmoa, jonka nimi on Elliott. Se sentään nosti odotuksia, Lahjomattomat kun oli mielestäni hyvä elokuva. Pelin nimi ei kuitenkaan ollut Lahjomattomat. Säästääköhän U.S.Gold lisenssiä jotain toista peliä varten?
Kuitenkin, käsi hamusi disketin kotelosta ja pläjäytti sen levariin. Siinä samassa silmä löysi kotelosta jotain silmiin-auts!-pistävää. Mitämitä? Ohjelmoijaryhmän nimi pisti harkitsemaan kaksi kertaa, kannattiko peliä edes ladata. Vastuullinen jengi oli espanjalainen TopoSoft, jonka aikaisempi peli MadMixGame oli keskiverto Pacman-klooni.
Ensimmäinen yritys tuotti vieläkin hirveämmän jälkimaun suuhun, kuin mitä pelkäsin: painoin tulitusnappulaa ja peli jämähti! Siinä teille koodauksen ihmeitä. Toisella kertaa päästiin sentään jo vauhtiin. Kontrolloit siis Chicagossa 1930-luvulla Elliott-nimistä poliisia, jonka tehtävänä on toteuttaa kieltolakia, eli tuhota laittomat viinavarastot. Näin siis toteaa ohjekirja. Itseasiassa pelihahmo kipittää pitkin vaakasuoraan scrollaavaa maisemaa ja ammuskelee kaikki vastaantulijat. Uuuuuurgh!
Ohjeet eivät anna muuta infoa kuin ontuvan taustatarinan ja listan näppäimistä, jos jostain syystä haluaa pelata näppikseltä. Grafiikka ei ole likikään parasta, mitä kuusnepasta pystyy repimään irti, katsokaa vaikka Renegade III:sta. Musiikki on niin mitäänsanomatonta, ettei sitä edes huomaa. Ainoa kiva jippo pelissä on se, että pelaajan elämät näkyvät katsojien lukumääränä teatterissa (peli on siis niinkuin elokuva, jota ihmiset katsovat) ja aina kun pelaaja kuolee, poistuu yksi katsoja. Kummastuttaa miten nekin neljä katsojaa ovat alunperin teatteriin eksyneet. Vanhaa vitsiä käyttäen voi lopuksi todeta, että TopoSoftin uudeksi nimeksi sopisi Lahjattomat.
1989 SyksyInitial expectations really weren't high: on the cover a young whippersnapper who looks about 14 is swaying about waving a submachine gun bigger than himself. The back cover does at least mention that the player controls a character called Elliott. That at least raised my expectations, since I thought The Untouchables was a good film. The game wasn't called The Untouchables, though. Could U.S.Gold be saving the licence for some other game?
Anyway, my hand groped the disk out of the case and slapped it into the drive. At that very moment my eye found something in the case that was eye-ouch!-catching. Whatwhat? The name of the programming team made me think twice about whether it was even worth loading the game. The gang responsible was the Spanish TopoSoft, whose previous game MadMixGame was an average Pacman clone.
The first attempt left an even more horrible aftertaste in my mouth than I'd feared: I pressed the fire button and the game froze! There's the wonders of coding for you. Second time round we did at least get going. So, you control a policeman called Elliott in 1930s Chicago, whose task is to enforce Prohibition, i.e. destroy the illegal booze stashes. So says the manual, anyway. In actual fact the character scurries along a horizontally scrolling landscape and shoots everyone who comes his way. Uuuuuurgh!
The instructions give no info beyond a lame background story and a list of keys, in case for some reason you want to play from the keyboard. The graphics are nowhere near the best that can be wrung out of the C-64 - just look at Renegade III, say. The music is so bland that you don't even notice it. The only nice trick in the game is that the player's lives are shown as the number of spectators in a theatre (the game is, you see, like a film that people are watching), and every time the player dies, one spectator leaves. It makes you wonder how even those four spectators wandered into the theatre in the first place. To use an old joke, one can finally note that a fitting new name for TopoSoft would be the Untalented.
