Star Trek V - The Final Frontier
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyStar Trek V - The Final Frontier
1990 KevätAh ja voih! Star Trek! Kuten KAIKKI varmasti jo tietävät, olen trekkie, enkä siitä muuksi muutu. Siksipä onkin erittäin vaikea suhtautua Star Trek -peliin asiallisesti hyläten kaikki pohjalla piilevät ennakko-odotukset.
Luontopoliittisen kannanoton (Star Trek IV) jälkeen olivat odotukseni korkealla. Ensimmäiset pikavilkaisut pelistä Englannissa ja elokuvan ennakkonäytöksen täpärä missaaminen olivat kovia iskuja karaistuneellekin fanille. Peli kun ei näyttänyt mitenkään ihmeen hyvältä. Nyt elokuvan nähneenä voin todeta, että se voi osaltaan johtua siitä, ettei elokuvakaan ole kovin kummoinen.
Onhan fakta, että ennemmin aluksensa räjäyttävä kuin sen vieraalle vallalle luovuttava kapteeni James T. Kirk toimii täysin epäloogisesti tässä viidennessä, mutta toivottavasti ei viimeisessä Star Trek -elokuvassa. Ilman sen ihmeempää vastustusta hän luovuttaa aluksensa komennon Spockin puoliveljelle, Sybokille, joka määrää kurssin kohti galaksin keskustassa sijaisevaa Great Barrieria (jonka pitäisi ympäröidä Linnunrata). Sybokin enneunien perusteella Suuren Muurin takana sijaitsee tarunomainen planeetta Sha Ka Ree, meille maan ihmisille paremmin tunnettu paratiisina, Eedeninä, jossa Jumala asustaa.
Peli hyppää elokuvasta ensimmäisen tunnin yli ja alkaa kohdasta, missä Sybok on antanut Kirkille käskyn suunnistaa kohti Suurta Muuria. Näin Mindscape on päässyt tekemään ensimmäisen varsinaisen Enterprise-simulaattorin, jossa pelaaja kapteeni Kirkinä jakelee alaisilleen ohjeita.
Ensimmäiseksi navigaattorille annetaan komento ottaa suunta kohti Suurta Muuria ja Sha Ka Reetä. Pienen varpin jälkeen lasketaan uusi suunta ja hypätään uudestaan. Tämä alkaa kymmenen minuutin kuluttua maistua pahasti puulta ja onkin aika saada hieman vaihtelua. Dilithiumkristallien ollessa lähes lopussa varppimoottorit menevät epätasapainoon ja avaruusaikaan syntyy repeämä, jota kutsutaan madonreiäksi (wormhole).
Näin päästäänkin pelin ensimmäiseen toimintaosuuteen. Näppäimistöltä ohjaillen pelaaja siirtää tähtäimen vastaan suhahtavan meteoriitin päälle ja posauttaa sen photonitorpedoilla hevon kuuseen. Pelin mukaan madonreiässä leijailee myös dilithiumkristalleja, jota tässä vaiheessa jo kipeästi tarvitaankin. Pelaaja siirtää tähtäimen kristallin päälle ja aktivoi vetosäteen. Näin on energiapankit taas ladattu. (Itse en kyllä ole koskaan kuullut, että dilithiumkristalleja voi löytää madonreijistä...)
Suurin piirtein samalla tavalla toimii taistelu Klingoneita vastaan. Pidetään vain huoli, ettei suojakenttien teho tipu liian alas ja annetaan palaa täydeltä laidalta.
Tylsän matkan jälkeen saavutaan Sha Ka Reelle, jossa pelaaja ottaa nyrkkeilyottelun Klaata (elokuvan "paha" Klingon) vastaan. Sitten käydään löpisemässä hassuja Jumalan kanssa, joka osoittautuukin paholaiseksi. Pirulta karkaaminen onkin sitten pelin viimeinen toimintapätkä, jonka jälkeen peli on pelattu läpi.
Jos Star Trek V - The Final Frontieria katsoo objektiivisesti pelinä, ei käteen jää paljoakaan. Tylsänpuoleinen peli kaikin puolin, käsikirjankin ollessa yksi huonoimpia, mitä olen koskaan selaillut. Graafisesti peli on VGA-koneissa todella hieno, mutta eiväthän kivat kuvat ole ennenkään peliä tehneet. Muutama samplattu efekti elokuvasta piristää kummasti pelin yleisilmettä, mutta miinuspuolelta pitää mainita, ettei peli tajua hyvän päälle mitään, eli ei ymmärrä äänikorteista hölkäsen pölähtävää.
Tavallinen kansalainen, joka ei näe Star Trekissä mitään ihmeellistä, ei myöskään tule pitämään tästä pelistä. Trekkiet taas suorastaan syövät pelin, valokopioivat logoja käsikirjasta ja länttäävät ne huoneensa seinälle. Jos olet edellinen, unohda koko juttu, jos taas jälkimmäinen, osta peli ja käy katsomassa elokuva, kun se tulee Suomeen.
1990 KevätAh, and alas! Star Trek! As EVERYONE surely knows by now, I am a trekkie, and that's never going to change. Which is exactly why it's extremely hard to approach a Star Trek game matter-of-factly, setting aside all the preconceptions lurking deep down.
After the environmental-political statement (Star Trek IV) my expectations were high. My first quick glimpses of the game in England and missing the film's preview screening by a whisker were hard blows even for a hardened fan. The game, you see, didn't look particularly marvellous at all. Now that I've seen the film I can say that this may partly be down to the film not being up to much either.
It's a fact that Captain James T. Kirk, a man who would rather blow up his ship than surrender it to a foreign power, behaves completely illogically in this fifth, but hopefully not last, Star Trek film. Without much in the way of resistance he hands command of his ship over to Spock's half-brother, Sybok, who sets a course for the Great Barrier located at the centre of the galaxy (which is supposed to surround the Milky Way). According to Sybok's prophetic dreams, beyond the Great Barrier lies the legendary planet Sha Ka Ree, better known to us humans of Earth as paradise, Eden, where God dwells.
The game skips the first hour of the film and starts at the point where Sybok has ordered Kirk to head for the Great Barrier. This way Mindscape has got to make the first proper Enterprise simulator, in which the player, as Captain Kirk, hands out orders to his subordinates.
First, the navigator is given the command to set a course for the Great Barrier and Sha Ka Ree. After a short warp a new course is calculated and you jump again. After ten minutes this starts to get seriously stale, and it's high time for a little variety. With the dilithium crystals almost exhausted, the warp engines go out of balance and a rupture opens up in space-time, which is called a wormhole.
And so we come to the game's first action section. Steering from the keyboard, the player moves the sights onto a meteorite whooshing towards the ship and blasts it to kingdom come with photon torpedoes. According to the game, dilithium crystals also float about in the wormhole, and by this stage they are sorely needed. The player moves the sights over a crystal and activates the tractor beam. And that's the energy banks charged up again. (Personally, I've certainly never heard of dilithium crystals being found in wormholes...)
Combat against the Klingons works in roughly the same way. You just make sure the shield power doesn't drop too low and let them have it with a full broadside.
After a boring journey you arrive at Sha Ka Ree, where the player takes on Klaa (the film's "bad" Klingon) in a boxing match. Then you drop in for a daft natter with God, who turns out to be the devil. Escaping from Old Nick is then the game's final action bit, after which the game has been played through.
If you look at Star Trek V - The Final Frontier objectively as a game, you're not left holding much. A rather dull game in every respect, with a manual that's one of the worst I have ever leafed through. Graphically the game is really fine on VGA machines, but then nice pictures have never made a game before. A few sampled effects from the film liven up the game's overall feel wonderfully, but on the minus side it must be said that the game has no appreciation of the finer things, i.e. it doesn't understand diddly-squat about sound cards.
The ordinary citizen who sees nothing special in Star Trek won't like this game either. Trekkies, on the other hand, will positively devour the game, photocopy logos from the manual and slap them up on their bedroom walls. If you're the former, forget the whole thing; if the latter, buy the game and go and see the film when it comes to Finland.
