Shadow of the Beast, The
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyShadow of the Beast, The
1990 KevätPsygnosikselta on totuttu odottamaan korkeatasoista grafiikkaa, mutta The Shadow of the Beast ylittää kaikki entiset saavutukset. Visuaalinen impakti on sitä luokkaa, että aivojaan saa keräillä teelusikalla huoneen takaseinästä.
Pelistä huomaa välittömästi, että sitä ei todellakaan ole ohjelmoitu ST:llä: petomainen sankari hölkkäilee maisemassa, josta löytyy niin paljon eri nopeudella pehmeästi vieriviä kerroksia, että vaikutelma on lähes kolmiulotteinen. Lisäksi ruudulta löytyy parhaimmillaan 128 värisävyä ja kun taustalla vielä soi David Whittakerin tunnelmallinen musiikki, jossa on poikkeuksellisen korkeatasoiset samplet, niin ei voi muuta kuin vajota tuoliin ja nautiskella.
Pelin juoni on kaikessa ytimekkyydessään seuraava: ilkeä velho on uhrannut sankarin vanhemmat hämärissä kulttimenoissa ja muuttanut hänet siinä sivussa epäinhimilliseksi hirviöksi. Pedon muisti kuitenkin palailee pätkittäin ja niinpä on aika soveltaa ikiaikaista 'silmä silmästä' -filosofiaa.
Beast synnyttää etäisiä mielleyhtymiä Barbarianiin ja Obliteratoriin, mutta kankeasta ikoniohjauksesta siinä ei onneksi ole jälkeäkään. Peto aloittaa rynnistyksensä maan pinnalla idyllisen metsän laidassa. Seikkailu jatkuu maanalaisissa holveissa ja kivisessä linnoituksessa, joiden taustoissa on käytetty Amigalle ominaista dual playfield -tekniikkaa, toisin sanoen kahta päällekkäin vierivää grafiikkakerrosta. Useimmista vastaan taapertavista hirviöistä selviää yhdellä iskulla tai potkulla, mutta kun tien tukkii lähes koko ruudun täyttävä kammotus, niin avuksi tarvitaan hieman magiaa tai aseistusta.
Beast muistuttaa monessa suhteessa aitoa kolikkopeliä. Rehevän grafiikan ja musiikin lisäksi siinä on tyypillinen 'tiukka oppimiskäyräé' eli toisin sanoen suorituksen on oltava jatkuvasti lähes virheetön. Huippuluokan reaktiokyvystä on apua, mutta välillä peto joutuu sellaisen saarrostuksen kohteeksi, että tekee mieli heittäytyä maahan ja näytellä kuollutta.
Kotimikrolla tehdyksi Beastin kavaltaa Amigan spritet, joissa on pahimmassa tapauksessa vain kolme väriä. Vaikutelma on vähän kuin liimaisi paperinukkeja valokuvan päälle.
Eniten pelissä arveluttaa sen korkea hinta, mutta toisaalta vastinettakin on tavallista enemmän: tuplakokoinen pakkaus sisältää tyylikkkään Roger Deanin piirtämän t-paidan ja kaksi diskettiä, joille on ahdettu 2.2 megatavua grafiikkaa ja lähes 900 kiloa upeaa Whittakerin musiikkia. Beastin yksinkertainen perusidea ei välttämättä miellytä kaikkia ja se on hemmetin vaikea, mutta itse olin ikionnellinen nähdessäni toimintapelin, jossa revitään Amigasta kaikki irti.
1990 KevätWe've grown used to expecting high-class graphics from Psygnosis, but The Shadow of the Beast surpasses all its previous achievements. The visual impact is of such a magnitude that you end up scraping your brains off the back wall of the room with a teaspoon.
You notice right away that this game certainly wasn't programmed on an ST: the beastly hero jogs through a landscape with so many layers scrolling smoothly at different speeds that the effect is almost three-dimensional. On top of that, at best the screen shows as many as 128 colour shades, and with David Whittaker's atmospheric music, with its exceptionally high-quality samples, playing in the background as well, there's nothing to do but sink into your chair and savour it.
The plot of the game, in all its pithiness, is as follows: an evil wizard has sacrificed the hero's parents in murky cult rites and, while he was at it, turned the hero into an inhuman monster. The beast's memory, however, comes back in bits and pieces, and so it's time to apply the age-old 'eye for an eye' philosophy.
Beast brings up distant associations with Barbarian and Obliterator, but thankfully there's not a trace of clunky icon control in it. The beast begins his onslaught on the surface, at the edge of an idyllic forest. The adventure continues in underground vaults and a stone fortress, whose backgrounds use the Amiga's characteristic dual playfield technique, in other words two layers of graphics scrolling one on top of the other. Most of the monsters toddling your way can be dealt with by a single blow or kick, but when the road is blocked by a horror that fills nearly the whole screen, you need a bit of magic or weaponry to help out.
In many respects Beast resembles a genuine coin-op. Besides the lush graphics and music, it has the typical 'steep learning curve', in other words your performance has to be almost flawless all the time. Top-class reflexes help, but at times the beast gets so thoroughly surrounded that you feel like throwing yourself on the ground and playing dead.
What gives Beast away as something made on a home computer is the Amiga's sprites, which at worst have only three colours. The effect is a bit like gluing paper dolls onto a photograph.
The most worrying thing about the game is its high price, but then again you also get more than usual for your money: the double-size box contains a stylish T-shirt drawn by Roger Dean and two disks crammed with 2.2 megabytes of graphics and nearly 900K of gorgeous Whittaker music. Beast's simple basic idea won't necessarily please everyone, and it is damned hard, but I for one was overjoyed to see an action game that wrings everything out of the Amiga.
