Prince
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyPrince
1990 KevätPelissä on kaksi armeijaa ja valittavana kahdeksan saarta, joille joukot viskaistaan satunnaiseen kohtaan. Tavoite on selkeä: vastapuolen prinssin lynkkaaminen. Karttaa voi tutkiskella neljällä eriasteisella suurennoksella, joista ensimmäisellä näkyy koko alue, toisella armeijoiden liput, kolmannella rykmentit ja lähikuvassa komppaniat. Kahdessa viimeisessä joukot on kuvattu animoituina jalka- ja ratsumiehinä, jotka kipittävät ja listivät toisiaan. Zoomauksessa on sellainen älyttömyys, että ukkeleiden suurentuessa kuva pienenee. Komppanioiden komentaminen ei ole erityisen hauskaa, kun maisemasta näkyy helsinkiläisen yksiön kokoinen alue.
Kumpuilevan maiseman kuvaamisella hieman yläviistosta on ilmeisesti pyritty Populousmaiseen vaikutelmaan, mutta lopputulos on karmea. Maasto on epämääräisen mittakaavatonta ja hämminkiä lisää jättiläissotilaiden sotkuiset rykelmät. Kun tämä yhdistetään rajoitetun näkyvyyden ongelmaan, niin tuloksena on harvinaisen epäpelattava strategiasähläys.
Tietokonetta vastaan pelaaminen on silkkaa kidutusta, sillä se ei kärsi pelaajan rajoitteisuudesta ja nuijii armeijat ärsyttävän tehokkaasti. Ohjekirjasen mukaan Prince onkin suunniteltu kahdelle pelaajalle, tarkemmin sanottuna kahdelle tietokoneelle.
Modeemista ei ole apua, vaan tarvitaan kaapeli ja kaksi konetta, joiden ei tarvitse olla samaa merkkiä. Siis Amiga ja ST voivat jutustella sulassa sovussa. Mutta juttuun sisältyy pieni käytännön pulma: kuinka moni jaksaa raahata koneensa kaverin luo tai ostaa viisi kilometriä kaapelia?
1990 KevätThe game has two armies and a choice of eight islands, onto which the troops are tossed at random spots. The objective is clear: lynching the opposing side's prince. The map can be examined at four different magnifications, of which the first shows the whole area, the second the armies' flags, the third the regiments and the close-up the companies. In the last two the troops are depicted as animated foot soldiers and horsemen who scurry about and bump each other off. The zoom has one absurdity: as the little men get bigger, the picture gets smaller. Commanding companies isn't particularly fun when you can see a patch of landscape the size of a Helsinki studio flat.
Showing the rolling landscape slightly from above at an angle was evidently meant to give a Populous-style impression, but the end result is dreadful. The terrain has a vague lack of scale, and the messy clumps of giant soldiers add to the confusion. Combine this with the problem of limited visibility and the result is an exceptionally unplayable strategy shambles.
Playing against the computer is sheer torture, since it doesn't suffer from the player's limitations and clubs the armies down with irritating efficiency. According to the manual booklet, Prince was in fact designed for two players, or more precisely for two computers.
A modem is no help; what you need is a cable and two machines, which don't have to be the same make. So an Amiga and an ST can chat away in perfect harmony. But there's one small practical snag: how many people can be bothered to lug their computer round to a friend's place or buy five kilometres of cable?
