Escape from the Planet of the Robot Monsters
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyEscape from the Planet of the Robot Monsters
1990 SyksyPlaneetta X:ltä (synteettinen teollisuusplanetoidi, tottakai) kuuluu huonoja. Pahat Reptilonit ovat kaapanneet vallan planeetalla ja orjuuttaneet kaikki tapaamansa ihmisrodun edustajat. Vielä huonompaa; Reptilonit ovat pakottaneet ihmisraukat kokoamaan pahaa robottiarmeijaa, jonka tarkoitus on tietysti tuhota maapallo.
Mutta onneksi on olemassa planeettojenvälinen SWAT-ryhmä. Ryhmän pelottomat jäsenet Jake ja Duke ovat heti valmiina paistamaan liskoja, tässä tapauksessa Reptiloneja. Sivussa sopisi vapauttaa orjuutetut ihmiset, liiskata muutama robotti ja tuhota koneet, joilla robotteja rakennetaan. Avukseen Jake ja Duke saavat pari laser-asetta ja laukullisen Megapommeja.
Vastukseksi iloiselle SWAT-ryhmälle löytyy pieni armeija erilaisia robotteja. Toiset tyytyvät vain ammuskelemaan matkan päästä, toiset taas käyvät suoraan kimppuun. Tietysti robottien räjähdellessä vähenee laserien lataus (liiankin) tiuhaan tahtiin. Sankarien onni on, että jotkut robotit jättävät jälkeensä energialatauksen, joilla lasereiden tilaa voi koettaa parannella. Ihmisten vapauttaminen käy koskettamalla, mutta realistisesti ihmiset paistuvat laserilla ammuttaessa siinä missä robotitkin.
Eteenpäin pääsee liukuportaiden avulla, mutta joku on ystävällisesti käynyt kääntämässä virran pois koneistoista. Jake ja Duke joutuvatkin kokoajan juoksemaan katkaisimen perässä. Ilo on suuri kun nykyajan ihmeet on ymmärretty korvata tikkailla, jotka eivät tarvitse sähköä toimiakseen. Joka kentän lopuksi astutaan vielä Port-O-Maticiin, joka sananmukaisesti imaisee sankarin seuraavalla tasolle.
Toisinaan vastaan tulee Reptilon-wave, jossa esiintyvän mörön voi niitata vain pommeilla. Saat mahdollisuuden parantaa pommivarantoja ja sitten koettaa päästä eroon Reptilonista, joka onkin jo aika ilkeä heppu.
Planeetta X koostuu ties kuinka monesta laajasta isometrisestä kentästä. Joka kolmannen kentän jälkeen tulee risteys, jossa voi valita jonkun kolmesta eri reitistä. Eli suomeksi, aivan samoja kenttiä ei tarvitse tahkota edestakaisin. Välillä taas lennetään Cyber-liukurilla läpi sokkeloiden. Sokkelon selvittäminen riittävän nopeasti mahdollistaa kulkusuunnan valinnan ja lisäenergiaakin on jaossa. Hyväksi lopuksi annetaan vielä muutaman Reptilonin maistaa laseria ja pelastetaan maan viisain ja kaunein tiedemies, vai pitäisikö sanoa tiedenainen, professori Sarah Bellum.
EFTPOTRM on hyvä peli, jota varsinkin kaverin kanssa pelailee mielellään. Introruudut kertovat jo, mistä peli on improvisoitu: 50-luvun enemmän tai vähemmän mahtavista B-kauhuelokuvista, joita näkee vieläkin taivaskanavilta (50-luku = muotia). Toteutus on sentään parempi kuin esikuvissa.
Pirteä musiikki muistuttaa 50-luvun sävelistä ja pelattavuus 90-luvun parhaista peleistä. Grafiikka ei ole mitään silmiä hivelevää, mutta sisältää monta hienoa pikku keksintöä. Kokeilepa vain, mitä tapahtuu kun kävelet tason reunalle tai kun joudut liian lähelle seinästä työntyviä piikkejä.
C64:ssä grafiikka on yläviistosta kuvattua, käännöksessä yksiväriseksi muuttunutta isometristä maisemaa jonka päällä kulmikkaat spritet hyppelehtivät ja ampuvat toisiaan - ei minun näkemykseni kunnon kolikkopelikäännöksestä ainakaan grafiikan suhteen. Poissa ovat seinistä tulevat piikit ja niiden aiheuttamat humoristiset kohtaukset, myös rullaportaat on korvattu tikkailla. Kytkimet puuttuvat kokonaan, sukkulavaihe on kadonnut, ja Port-O-Maticin hauska efekti on vaihdettu paljon huonompaan.
Tässä karsitussa muodossaan peli on todella puiseva pelata, ja tappaa varmasti tylsyyteen muutaman tason jälkeen, joiden ainoina eroina tuntuu olevan se, että toisessa on n samannäköistä robottia ja toisessa n+1, pelialueen pienien muutosten lisäksi.
Onhan pelissä myös kaksinpelimoodikin, joka antaa tappaa kaksi pelaajaa yhtä aikaa tylsyyteen. Eipähän tule haaskattua niin paljon aikaa tällaiseenkaan roskaan.
1990 SyksyBad news from Planet X (a synthetic industrial planetoid, of course). The evil Reptilons have seized power on the planet and enslaved every member of the human race they have come across. Worse still: the Reptilons have forced the poor humans to assemble an evil robot army, whose purpose is, naturally, to destroy the Earth.
But luckily there is such a thing as an interplanetary SWAT team. The team's fearless members Jake and Duke are instantly ready to fry some lizards, in this case Reptilons. On the side it would be nice to free the enslaved humans, squash a few robots and destroy the machines the robots are built with. To help them out, Jake and Duke get a couple of laser guns and a bagful of Megabombs.
Standing in the way of the jolly SWAT team is a small army of assorted robots. Some are content just to take potshots from a distance, while others come straight at you. Naturally, as the robots go up in smoke, the lasers' charge drains at a (far too) brisk pace. Luckily for the heroes, some robots leave behind an energy charge with which you can try to perk your lasers up a bit. Humans are freed by touching them, but realistically enough, humans fry under laser fire just as well as robots do.
You get ahead by escalator, but someone has kindly been round to switch off the power to the machinery. So Jake and Duke are forever having to run after the switch. Great is the joy when someone has had the sense to replace these modern marvels with ladders, which need no electricity to work. At the end of every level you step into a Port-O-Matic, which quite literally sucks the hero up to the next level.
Every now and then you run into a Reptilon wave, where the bogeyman on show can only be taken out with bombs. You get the chance to top up your bomb supplies and then try to get rid of the Reptilon, who turns out to be a pretty nasty customer.
Planet X is made up of who knows how many sprawling isometric levels. After every third level comes a junction where you can pick one of three different routes. In plain English, you don't have to grind through exactly the same levels back and forth. Now and again you fly through mazes on a Cyber-glider. Getting through a maze quickly enough lets you choose which way to go, and there is bonus energy on offer too. As a fitting finale, you let a few more Reptilons taste laser and rescue the wisest and most beautiful man of science on Earth, or should that be woman of science, Professor Sarah Bellum.
EFTPOTRM is a good game, one you're happy to keep playing, especially with a friend. The intro screens already tell you what the game was riffed from: the more or less magnificent B-grade horror films of the fifties, which you can still catch on the sky channels (the fifties = in fashion). The execution is at least better than in the originals.
The perky music is reminiscent of fifties tunes, and the playability of the best games of the nineties. The graphics are no feast for the eyes, but they contain lots of neat little touches. Just try and see what happens when you walk to the edge of a platform or get too close to the spikes jutting out of the walls.
On the C64 the graphics are an isometric landscape viewed from diagonally above, turned monochrome in the conversion, on top of which blocky sprites hop about and shoot each other - not my idea of a proper coin-op conversion, at least as far as the graphics go. Gone are the spikes coming out of the walls and the comic scenes they cause, and the escalators have been replaced by ladders as well. The switches are missing altogether, the shuttle stage has vanished, and the Port-O-Matic's fun effect has been swapped for a much worse one.
In this stripped-down form the game is really wooden to play, and it is sure to bore you to death after a few levels, the only differences between which seem to be that one has n identical-looking robots and the next n+1, besides small changes to the play area.
There is a two-player mode as well, of course, which lets you bore two players to death at the same time. At least that way you don't waste quite so much time on rubbish like this either.
