Kennedy Approach
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyKennedy Approach
1989 SyksyOletko haaveillut lennonjohtajan urasta? Siinä tapauksessa Kennedy Approach tarjoaa oivan mahdollisuuden kurkistaa ammatin stressaavaan arkeen ilman että pieni töppäily vaarantaisi tuhansien matkustajien hengen.
Pelissä voi kokeilla koordinaattorin taitojaan viidellä lentokentällä, jotka vaihtelevat Atlantan rauhallisista tasangoista New Yorkin hallittuun kaaokseen. Ruudulla näkyy kartta lentokentän ympäristöstä, tärkeimmät lentoreitit ja alueella liikkuvat koneet. Koneen symbolia klikkaamalla sille voi antaa laskeutumisluvan tai sitä voi käskeä muuttamaan kurssia ja korkeutta. Lennonjohtajan tehtävänä on huolehtia, että koneiden reitit eivät leikkaa, useampi kone ei yritä laskeutua samanaikaisesti ja että lähtevät koneet pysyvät aikataulussa.
Vaikuttaa kiinnostavalta, mutta entä sitten toteutus? Ainakaan ulkoasua ei voi pahemmin kehuskella. Kuvittelisin lennonjohtotornissa olevan määrättömästi nappulaa ja namikkaa, puhumattakaan huippuhienoista tutkista, mutta Kennedy Approach ei tarjoa muuta kuin ankean kartan ja muutaman rivin tekstiä. Ainoa vähän sykähdyttävämpi yksityiskohta on selkeästi syntetisoitu puhe. Ilman sitä voisi helposti kuvitella pelaavansa kuusnelosella. Ehdottomasti tragikoomisin yksityiskohta on pakkauksen mainostekstit, joiden mukaan pelissä pitäisi olla 'upea kolmiulotteinen grafiikka', mutta tällä tarkoitetaan lentokoneiden alle piirrettyjä korkeusviivoja. Törkeää huijausta!
Luotaantyöntävällä grafiikalla ei sinänsä ole merkitystä, mutta ikävä kyllä pelin sisältö ei inspiroi yhtään sen enempää. Suurin osa ajasta vain kyttäillään oikeaa hetkeä antaa koneelle uudet ohjeet. Suunnan ja korkeuden säätely on hyvin karkeaa, joten jos ajoitus menee pieleen, niin virhettä on hankala korjata. Kennedy Approachissa on epäilemättä pyritty realismiin, mutta vika onkin perusideassa. Peli ehkä soveltuu keventämään lennonjohdon opetusta, mutta tavallisen kuolevaisen mielenkiintoa se ei onnistu herättämään.
Peli on tyypillinen esimerkki vanhahtavien jenkkisimujen tyylistä: asiallinen, arkinen ja tylsä. Mutta jos kuulut niihin ihmisiin, joiden mielestä Vic 20 edustaa teknologian huippua, niin ehkä onnistut repimään tästäkin viihdykettä.
1989 SyksyHave you dreamt of a career as an air traffic controller? In that case Kennedy Approach offers a fine chance to peek into the stressful daily grind of the profession without a small slip-up endangering the lives of thousands of passengers.
In the game you can try out your skills as a coordinator at five airports, ranging from the peaceful plains of Atlanta to the controlled chaos of New York. The screen shows a map of the airport's surroundings, the most important flight routes and the aircraft moving in the area. By clicking on a plane's symbol you can give it clearance to land, or order it to change course and altitude. The controller's job is to make sure that the planes' routes don't cross, that no two planes try to land at the same time, and that departing planes stay on schedule.
Sounds interesting, but what about the execution? The presentation, at least, is nothing much to boast about. I'd imagine a control tower to be full of countless knobs and buttons, not to mention ultra-fancy radars, but Kennedy Approach offers nothing more than a dreary map and a few lines of text. The only slightly more thrilling detail is the clear synthesised speech. Without it you could easily imagine you were playing on a C-64. By far the most tragicomic detail is the blurb on the packaging, according to which the game is supposed to have 'stunning three-dimensional graphics', but what this means is altitude lines drawn under the aircraft. A blatant swindle!
The off-putting graphics don't matter as such, but unfortunately the game's content isn't one bit more inspiring. Most of the time you just lurk, waiting for the right moment to give a plane new instructions. Adjusting heading and altitude is very coarse, so if your timing goes wrong, the mistake is hard to correct. Kennedy Approach has no doubt aimed at realism, but the fault lies in the basic idea. The game might be suitable for lightening up air traffic control training, but it doesn't manage to arouse the interest of an ordinary mortal.
The game is a typical example of the style of old-fashioned Yank sims: matter-of-fact, mundane and boring. But if you're one of those people who think the Vic 20 represents the pinnacle of technology, maybe you'll manage to wring some entertainment even out of this.
