Galdregon's Domain
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyGaldregon's Domain
1989 SyksyFTL:n Dungeonmaster lanseerasi aivan uudentyyppisen roolipelin, joka myy edelleenkin kuin markan timantit ja Amiga-version joskus tullessa jatkaa voitonkulkuaan. Galdregon's Domain on ensimmäinen samaa suonta kuppaava yritelmä, ja kyllähän kelpo peleistä saa klooneja tehdä.
GD:n juoni ei tuota yllätyksiä, sillä se on fantasiapelien standardikamaa: paha velho on Azazael ja velhon tuho on Zatorin viisi kiveä (tai Zetorin traktori). Sankari on "pohjoisen hirmuvoimakas barbaari" kaikkien Conan-fanien aidoksi riemuksi. Pseudoconan komppaa läpi Mezronin valtakuntaa niin maan päällä kuin sen allakin tässä Z-täyteisessä DM-kloonissa.
Kuten Dungeonmasterissakin näkyy maisema pelaajan silmin ja hiiriohjatut valikot ovat toiminnan perus. Grafiikassa väitetään käytettävän 64 väriä, mitä siinä kyllä saattaakin olla. Status-ruudun barbaari onkin erinomaisen taidokkaasti tehty.
Valitettavasti Galdregon's Domain häviää Dungeonmasterille joka suhteessa. Tyhjästä putkahtelevat liikkumattomat pikkuspritet eivät luo illuusiota todellisuudesta, kuten eivät luo maanalaiset täysin monotoniset maisematkaan. Maan päällä tötöillessä sentään edes näkymät vaihtuvat. Ilman kartoitusta ei ole pienintäkään mahdollisuutta olla eksymättä. Eipä paljoa ilahduttanut sekään, että esineet eivät näy ruudussa, vaan eräässä menussa, mikäli se sattuu olemaan valittuna, välähtää ruksi OBJECTin viereen. Lopullisesti sain esinemanipulaatiosta tarpeekseni, kun en surmatulta vartijalta saanut kirvestä omiin käsiini.
Taistelussa häiritsee täydellinen animaation puute. Vain samplatuista äänistä voi kamppailun päätellä olevan käynnissä pikkuspritejen seistessä kooman vajonneina paikallaa. Kaikkea liikkuvaa ei ole tarkoitus tappaa, vaikka kuinka välillä tekisi mielikin, vaan heidän kanssaan voi puhuakin. Keskustelu rajoittuu lähinnä muiden henkilöiden "Hello, strong barbarian" -kommentteihin, joten innostus ei niin hirveä ole.
Galdregon's Domainin yleinen monotonisuus ja tapahtumattomuus toi vahvasti mieleeni Bard's Talet, joten niistä pitävä voi GD:sta innostua. Opetusmielessä kerrottakoon, että samoihin aikoihin Galdregonin aikoihin sain NetHackin. Miten merkkigrafiikkaseikkailu ST:n mustavalkomonitorissa pärjäsi 64 värille ja samplatuille efekteille? Kilpailua ei ollut, Azazael saa pitää Mezronin for all I care. Odottakaa Dungeonmasteria ja säästäkää rahaa muistinlaajennukseen.
1989 SyksyFTL's Dungeonmaster launched a whole new type of role-playing game, which is still selling like hot cakes and will continue its triumphal march when the Amiga version turns up one of these days. Galdregon's Domain is the first attempt to bleed the same vein, and there's certainly no law against cloning decent games.
GD's plot holds no surprises, as it's standard fantasy game stuff: the evil wizard is Azazael and the wizard's downfall is the five stones of Zator (or the tractor of Zetor). The hero is "the mightily powerful barbarian of the north", to the heartfelt delight of all Conan fans. Pseudo-Conan tromps through the kingdom of Mezron both above ground and below it in this Z-packed DM clone.
As in Dungeonmaster, the landscape is seen through the player's eyes, and mouse-driven menus are the basis of the action. The graphics are claimed to use 64 colours, which may well be the case. The barbarian on the status screen is certainly drawn with outstanding skill.
Unfortunately Galdregon's Domain loses to Dungeonmaster on every count. Motionless little sprites popping up out of nowhere create no illusion of reality, and neither do the utterly monotonous underground landscapes. When bumbling about above ground, at least the scenery changes. Without mapping there isn't the slightest chance of not getting lost. Nor was I much cheered by the fact that objects don't show up on screen; instead, in a certain menu, provided it happens to be selected, a cross flashes up next to OBJECT. I finally had my fill of object manipulation when I couldn't get the axe from a slain guard into my own hands.
What spoils the combat is the total lack of animation. Only from the sampled sounds can you tell that a fight is going on, while the little sprites stand rooted to the spot as if sunk in a coma. You're not meant to kill everything that moves, however much you might feel like it at times; you can talk to them too. Conversation is mostly limited to other characters' "Hello, strong barbarian" comments, so the excitement isn't exactly overwhelming.
The general monotony and uneventfulness of Galdregon's Domain strongly reminded me of the Bard's Tales, so anyone who likes those may well get excited about GD. For educational purposes, let it be told that at around the same time as Galdregon I got hold of NetHack. How did a character-graphics adventure on the ST's black-and-white monitor fare against 64 colours and sampled effects? There was no contest, Azazael can keep Mezron for all I care. Wait for Dungeonmaster and save your money for a memory expansion.
