Captain Fizz
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyCaptain Fizz
1989 SyksyPsygnosiksen siipien suojassa kohtalaisia pelejä julkaiseva Psyclapse on viimeinkin osunut kultasuoneen, no, osittain ainakin. Captain Fizz Meets The Blastertrons on pelin koko nimi ja kätkee taakseen sekoituksen Ikari Warriorsia ja Gauntletia. Captain Fizziä odottaa reilut kymmenen tasoa mieletöntä teurastamista ja hupia (sama asia?), jahka pelaaja vaivautuu painamaan hiirennappulaa päästäkseen eroon latausruudusta ja sen tyydyttävän hyvästä musiikista.
Pakollinen kaksinpeluu on piirre, jota ei kovinkaan usein näe. CF:iä on nähkääs lähes (pressitiedotteen mukaan täysin) mahdoton pelata läpi yksin. Pidemmällä pelissä täytyy pelaajien vaihtaa eräänlaisten kytkimien asentoa päästäkseen läpi suojakenttästä, eikä kytkimien kääntäminen onnistu yksin. Jos tuo ei vielä vakuuta, niin sanotaan nyt vielä, että CF on yksin pelaten aika tylsä peli. Sitäpaitsi kaksistaan pelattaessa tulivoimakin on kaksinkertainen ja siitä johtuen aiheutettu tuhokin tuplaantuu.
Kuvaruudun ulkopuolella seikkailevat sankarit näkevät actionin suoraan kuvaruudussa keikkuvien hemmojen yläpuolelta. Grafiikka ei suoraan sanoen hivele silmiä, minäkin luulin Kapteenia ja hänen toveriaan ensin hyökkäysvaunuiksi ennenkuin selvisi että he ovat superkoulutettuja kommandoja. Musiikki ja äänipuoli ovat myös aika keskeneräisen tuntuisia, jos lukuun ei oteta latausruudun taustalla pauhaavaa diskorytkettä (ei, se ei ole hiphoppia). Kantapään kautta oppimistakaan ei ole kovin paljoa, käsikirjaan ei tarvitse syventyä jos ei halua, vaan kaikki tärkeimmät asia selviävät parin koepelin perusteella.
Captain Fizz ei näytä saati kuulosta kovinkaan massiiviselta peliltä, mutta kaverin kera kaksistaan se näyttää kyntensä. Pientä puutumista esiintyy pidemmällä pelissä kun vastustajat käyvät arvaamattoman kovatasoisiksi ja eteneminen tyssää. Siis: ei yksinäisille.
1989 SyksyPsyclapse, which puts out middling games under Psygnosis's wing, has finally struck a vein of gold - well, partly at least. Captain Fizz Meets The Blastertrons is the game's full name, and behind it hides a blend of Ikari Warriors and Gauntlet. A good ten levels of mindless slaughter and fun (same thing?) await Captain Fizz, as soon as the player bothers to press the mouse button to get rid of the loading screen and its satisfactorily good music.
Compulsory two-player mode is a feature you don't see very often. You see, CF is almost (according to the press release, totally) impossible to play through alone. Further on in the game the players have to change the position of some sort of switches to get through the force field, and turning the switches can't be done on your own. If that doesn't convince you yet, let's also mention that played solo, CF is a pretty dull game. Besides, when playing as a pair the firepower is doubled too, and consequently so is the destruction dealt out.
The heroes adventuring outside the screen see the action from directly above the dudes bobbing about on the screen. Frankly, the graphics don't exactly caress the eye; even I at first took the Captain and his comrade for assault vehicles before it dawned on me that they're super-trained commandos. The music and sound side also feel rather unfinished, if you leave out the disco beat pounding away behind the loading screen (no, it's not hip hop). There isn't much learning the hard way either: you don't need to bury yourself in the manual if you don't want to, as all the most important things become clear after a couple of trial games.
Captain Fizz doesn't look, let alone sound, like a particularly massive game, but with a mate alongside it shows its claws. A bit of numbness sets in further into the game, when the enemies get unpredictably tough and progress stalls. So: not for loners.
