Bombuzal
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyBombuzal
1989 SyksyVeteraaniohjelmoija Tony Crowtherilla on aina ollut mieltymys tuoreisiin ja omalaatuisiin ideoihin, joiden toteuttamisessa hän on onnistunut vaihtelevalla menestyksellä. Bombuzal kuulu ehdottomasti hänen nerokkaimpiin oivalluksiinsa.
Pelin sankari on söpö pallero, jonka elämän tarkoituksena on räjäytellä pommeja. Kentät on koottu laatoista, joiden päälle on siroteltu eri kokoisia pommeja ja muita luonnonilmiöitä, kuten teleportteja, kauko-ohjattavia Bombuzal-klooneja ja paljon muuta. Laattojakin löytyy monen tyyppisiä: uritettujen päällä pommeja voi siirrellä, jäälaatoille ei voi pysähtyä ja haljenneet laatat katoavat kun niiden yli kävelee.
Seuraavan kenttään päästäkseen on tuhottava kaikki pommit ja lisäksi jalkojen alla olisi syytä olla tukevaa maata vielä viimeisen rytäkän jälkeenkin. Alussa peli on erittäin helppo, mutta se vaikeutuu pikku hiljaa, kun kenttien koko kasvaa ja mukaan tulee uusia elementtejä. Kenttiä pelistä löytyy useita satoja, joten ei hupi ainakaan kesken lopu. Tällaisen määrän suunnittelu olisi ollut yhdelle ihmiselle aika puuduttava urakka, mutta Crowther ratkaisi ongelman nerokkaasti käyttämällä 'vierailevia tähtiä', kuten Jeff Minter, Andrew Braybrook ja Jon Ritman.
Uusilla keksinnöillä mässäilyn lomassa ei onneksi ole unohdettu pelaajaa. Leppoisaa tunnelmaa lisää salasanojen käyttö, mikä sopii tähän peliin harvinaisen hyvin, sillä olisi aika ikävää kelata uudelleen 200 kenttää kun ilotikku sattui vähän lipsahtamaan kentässä 201. Lisäksi pelialuetta voi tiirailla viistosti sivulta tai suoraan ylhäältä.
Bombuzal on häkellyttävän lähellä täydellisyyttä: söpö grafiikka, jäljittelemätön idea ja virheetön pelattavuus. Kun oikein tikulla tonkii, niin kyllä moittimistakin löytyy. Ensinnäkin taustalle ympätty huriseva ääni on ärsyttävä ja täysin tarpeeton, itse asiassa se vaikuttaa bugilta. Ja toiseksi...no, eipä nyt tule mieleen.
Lopuksi voisi vielä huomauttaa, että söpöydestään huolimatta peli ei oikein sovellu kaikkein nuorimmille pelaajille, sillä se vaatii kohtuullisesti loogista päättelykykyä.
1989 SyksyVeteran programmer Tony Crowther has always had a soft spot for fresh and quirky ideas, which he has carried out with varying success. Bombuzal definitely ranks among his most brilliant brainwaves.
The game's hero is a cute little roly-poly whose purpose in life is to blow up bombs. The levels are put together from tiles, on top of which are scattered bombs of various sizes and other natural phenomena, such as teleports, remote-controlled Bombuzal clones and plenty more. The tiles come in many types too: on grooved ones you can push bombs around, you can't stop on ice tiles, and cracked tiles disappear when you walk over them.
To get to the next level you have to destroy all the bombs, and on top of that you'd better still have solid ground under your feet after the final ruckus. At first the game is very easy, but it gets harder bit by bit as the levels grow in size and new elements join in. The game has several hundred levels, so at least the fun won't run out halfway. Designing that many would have been a pretty mind-numbing job for one person, but Crowther solved the problem ingeniously by using 'guest stars' such as Jeff Minter, Andrew Braybrook and Jon Ritman.
Amid all the gorging on new inventions, the player has luckily not been forgotten. The laid-back mood is helped by the use of passwords, which suits this game unusually well, since it would be rather nasty to wind through 200 levels again just because the joystick happened to slip a little on level 201. What's more, you can eye up the playing area either at an angle from the side or straight from above.
Bombuzal is staggeringly close to perfection: cute graphics, an inimitable idea and flawless playability. If you really go poking around with a stick, you can find something to grumble about, sure enough. Firstly, the whirring noise stuck into the background is irritating and completely unnecessary; in fact, it seems like a bug. And secondly... well, nothing springs to mind right now.
Finally, it's worth pointing out that despite its cuteness the game isn't really suitable for the very youngest players, since it takes a fair amount of logical reasoning.
