Astaroth
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyAstaroth
1989 SyksyAstaroth on se peli, jonka kansi sensuroitiin Englannissa kakaroiden silmille soveltumattomien naisenosien esiintymisen johdosta. Sääli, sillä pelin mukana tuleva juliste, joka luultavasti olisi ollut pelin kansi, on todella hieno.
Astarothin tekijä Marc Dawson aloitti pelin tekemisen luettuaan erään Stephen Kingin novellin, joka käsittelee mielen voimia. Tämä kuvastuu pelistä kaikin puolin: Marc on saanut peliinsä ilmapiirin, josta pelaajalle tulee mieleen yliluonnolliset voimat.
Pelaajan tehtävänä on etsiä ja tuhota kuoleman enkeli Astaroth. Tehtävä ei ole helppo, sillä Astarothin sielua vartioi kolme karmivaa oliota, jotka täytyy tuhota ensin: elävä sfinksi, kolmipäinen lohikäärme ja naispuolinen demoni. Lisäksi kuvassa on mukana suuri joukko pikkupiruja, joista on pelaajalle enemmän tai vähemmän haittaa.
Pelialueena toimii jonkinlainen kivestä rakennettu sokkeloinen temppeli. Sinne on siroteltu kymmenen mielen voimaa, jotka auttavat pelaajaa tehtävässään. Aluksi pelaaja ei voi tehdä mitään muuta kuin kävellä ja hyppiä. Ominaisuuksien karttuessa pelaaja voi liikuttaa esineitä, tehdä tulta ajatuksen voimalla, levitoida, jäädyttää ja muuta mukavaa. Temppelissä on vihollisten lisäksi kiusana erilaisia ansoja ja salaovia, joiden välttämiseksi tarvitaan mielen voimia.
Astaroth on todella hieno peli aina pakkausta ja ohjekirjoja myöten. Grafiikka on todella huolellisesti tehtyä ja animointi sulaa silmissä. Temppelin jokainen huone on kuin erillinen taideteos. Pelin taustalla ja alkuruudussa soivat musiikit ovat ehkä parhaimpia mitä Amigalla on tehty. Musiikkia lukuunottamatta ST- ja Amiga-versiot ovat identtiset.
Pelistä ei kuitenkaan saa loistavaa pelkällä näyttävyydellä. Astarothin pelaaminen on koko ajan sitä samaa nykertämistä. Sokkeloinen temppeli on liian laaja ja esineiden etsimiseen kyllästyy pian. Vannoutuneet seek-and-destroy-pelien ystävät kokeilkoot Astarothia, toiminnasta pitävät älkööt vaivautuko.
1989 SyksyAstaroth is the game whose cover was censored in England because it featured lady parts unfit for the eyes of brats. A pity, because the poster that comes with the game, which would probably have been the game's cover, is really great.
Astaroth's creator Marc Dawson started work on the game after reading a certain Stephen King short story that deals with powers of the mind. This is reflected in the game in every way: Marc has given the game an atmosphere that puts the player in mind of supernatural powers.
The player's task is to seek out and destroy Astaroth, the angel of death. It's no easy task, because Astaroth's soul is guarded by three creepy creatures that have to be destroyed first: a living sphinx, a three-headed dragon and a female demon. On top of that, a large crowd of little devils is in the picture, all more or less of a nuisance to the player.
The playing area is some kind of labyrinthine temple built of stone. Scattered around it are ten mind powers, which help the player in the task. At first the player can do nothing but walk and jump. As the abilities pile up, the player can move objects, start fires by the power of thought, levitate, freeze things and other nice stuff. Besides the enemies, the temple is full of pesky traps and secret doors, and powers of the mind are needed to avoid them.
Astaroth is a really fine game, right down to the packaging and the manuals. The graphics are really carefully done and the animation melts in your eyes. Every room of the temple is like a separate work of art. The music playing in the background and on the title screen is perhaps some of the best ever made on the Amiga. Apart from the music, the ST and Amiga versions are identical.
Looks alone won't make a game brilliant, though. Playing Astaroth is the same old fiddling about the whole time. The labyrinthine temple is too big, and you soon get fed up with hunting for objects. Let sworn fans of seek-and-destroy games give Astaroth a try; those who like action needn't bother.
