Whirligig
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyWhirligig
1989 KevätTeknofobian uhrien painajainen on totta: koneet ovat orjuttaneet ihmiskunnan. Maailmankaikkeus koostuu neljästä miljardista kentästä, joiden yhteisnimi on Eigen-avaruus. Tämän vaatimattoman määrän keskelle on kätketty viisi Täydellistä avaruutta, joissa ihmiskunnan vapaustaistelijan täytyy vierailla. Onneksi kohdekenttien numerot on annettu. Jokaisesta kentästä johtaa pois ainakin yksi, yleensä useampi avaruusportti, jotka toimivat risteysasemina.
Hävittäjä on aseistettu lämpöhakuisilla ohjuksilla ja chaffilla. Ohjukset ovat harvinaisen tyhmiä, sillä jos muuta sopivaa maalia ei löydy, lukittuvat ne pelaajan alukseen ja pof - jälleen yksi kymmenestä elämästä katoaa ajan ikuisuuteen kuin kyynel sateeseen.
Ohjus-, chaff- ja polttoainevarastoja voi täydentää siellä täällä sijaitsevilla tankkausasemilla. Kyllä kelpaa täydellä masulla terminoida vihollisaluksia ja installaatioita sekä välillä tarkkailla varastoja koreasta instrumenttipaneelista.
Whirligigin grafiikka on oikein näyttävää. Kaikki objektit on varjostettu valonlähteen mukaan ja liikkuvat pehmeästi. Vika on lähinnä siinä, että ne ovat liian suuria, joten törmääminen viholliseen on hyvin yleinen tapa päättää päivänsä. Pelaaminen on leppoisaa: kun kone laskee uutta kenttää voi vaikka kiehauttaa kahvit ja katsoa pari hyvää elokuvaa.
Jos Viruksessa oli eksoottinen ohjaustapa niin Whirligig pääsee samaan. Aluksen kuljettaminen sinne minne haluaa vaatii pitkällistä harjoittelua eikä siltikään ole helppoa.
Whirligig on sinänsä ihan mukava peli, mutta siitä tuntuu puuttuvan jotain. Kun graafisen koreuden kuorii pois paljastuu alta varsin yksinkertainen, mutta loppujen lopuksi epätyydyttävä ammuskelupeli. Itse asiassa aika tylsä. Ja niitähän riittää muutenkin.
1989 KevätThe technophobe's nightmare has come true: the machines have enslaved mankind. The universe consists of four billion levels, collectively known as Eigen space. Hidden in the middle of this modest number are five Perfect spaces, which humanity's freedom fighter must visit. Luckily, you are given the numbers of the target levels. Leading out of every level is at least one space gate, usually several, and these act as junctions.
The fighter is armed with heat-seeking missiles and chaff. The missiles are exceptionally stupid: if they can't find any other suitable target, they lock on to the player's ship and poof - yet another of your ten lives is lost into the eternity of time, like a tear in rain.
Missile, chaff and fuel supplies can be topped up at refuelling stations dotted here and there. Ah, this is the life: terminating enemy ships and installations on a full tummy, and now and then checking your supplies on the pretty instrument panel.
Whirligig's graphics are really impressive. All the objects are shaded according to the light source, and they move smoothly. The main flaw is that they're too big, so crashing into an enemy is a very common way to end your days. Playing is a leisurely business: while the computer calculates a new level, you can put the coffee on and watch a couple of good films.
If Virus had an exotic control method, Whirligig is right up there with it. Getting the ship to go where you want takes long practice, and even then it isn't easy.
Whirligig is a perfectly nice game as such, but something seems to be missing. Peel away the graphical finery and what's revealed underneath is a fairly simple but ultimately unsatisfying shoot-'em-up. Pretty boring, in fact. And there are plenty of those around already.
