Artura
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyArtura
1989 KevätKuningas Arthur ja hänen reippaat ritarinsa ovat mielenkiintoinen aihe, joten kun minulle selvisi Arturan käsittelevän näitä aikoja otin vapauden odottaa jotain mielenkiintoista.
Onkin todella mielenkiintoista miten ikivanhat pelityypit pysyvät hengissä vaikkei niistä tirise enää tippaakaan kiinnostavuutta. Arthur kumoaa toisenkin maljan graalia keksiessään missä häntä taas käytetään.
Artura (huomaa alkuperäinen vanha muoto) vaeltelee pitkin käytäviä, voi mennä ovista sisään ja ulos, ja -ohhoh- voi käpytellä portaitakin pitkin. Joka ruudussa hän nakkelee loppumattomalla kirvesvarastollaan loppumattomia vihollisia ilman mitään mielenkiintoista tai vaativaa yritystä. Hän ehkä jopa löytää riimunkappaleen, jota ehkä jopa voi yhdistellä aikaisemmin löydettyihin. Kun kaikki riimut on naksittu yhteen voi Albionin kansa hengittää kevyesti, sillä Uther Pendragonin poika on mitätöinyt sisarensa Morgausen juonet.
Huomionarvoisinta Arturassa on 64-version kauniit spritet. Animaatio valitettavasti on normaalia minimalistista koikkelointia jopa ST:ssä. Artura on kaunis katsella, mikä ei silti riitä kattamaan sitä totaalista innovaation puutetta joka pelistä puhkuu. Huonoksi peliksi on Arturaa silti vaikea haukkua. Gremlin on vain olettanut, että jos peli perustuu ikivanhaan legendaan ei peli-ideakaan saa olla tuoreempi.
1989 KevätKing Arthur and his bold knights are an interesting subject, so when I found out that Artura dealt with those times, I took the liberty of expecting something interesting.
And it really is interesting how ancient game types stay alive even though not a single drop of interest trickles out of them any more. Arthur knocks back another goblet of Grail on discovering what he's being used in this time.
Artura (note the original old form) wanders along corridors, can go in and out through doors and - oh my - can even toddle up and down the stairs. On every screen he pelts endless enemies with his endless supply of axes, without any interesting or demanding effort whatsoever. He may even find a piece of a rune, which he may even be able to combine with the ones found earlier. Once all the runes have been clicked together, the people of Albion can breathe easy, for the son of Uther Pendragon has foiled the schemes of his sister Morgause.
The most noteworthy thing about Artura is the 64 version's beautiful sprites. Unfortunately the animation is the usual minimalist lurching about, even on the ST. Artura is pretty to look at, but that still isn't enough to make up for the total lack of innovation oozing out of the game. Even so, it's hard to slag Artura off as a bad game. Gremlin has simply assumed that if a game is based on an ancient legend, the game idea isn't allowed to be any fresher either.
