M.A.C.H.
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyM.A.C.H.
1988"Olen ikävystynyt", totesi liipasinsormeni kyllästyneenä kädelle, "keksi minulle jotain tekemistä!" "Ok, saamasi pitää", vastasi käsi ja syötti levariin tanskalaisen softafirman Starvisionin ensimmäisen toimintapelin M.A.C.H.:in. Levari vilkutteli punaista valoaan, pureskeli diskettiä hetken ja liipasinsormi odotteli kärsimättömänä, kun korvat ja silmät seurasivat alkukuvaa ja -musiikkia. "Eipä hätkäytä", totesivat silmät. "Kivaa musaa", vastasivat korvat. Levyasema jatkoi uurastustaan vielä tovin ja sitten kuvaruutu herätti liipasinsormen: "Okei, annahan mennä. Tapa ne kaikki, ja jos et yksin pärjää, ota kaveri avuksi!"
M.A.C.H. on shoot'em-up ja sellaisena se on arvioitava, siitä ei pääse yli eikä ympäri vaan lasereilla läpi. Aloittelevan yrityksen ensimmäiseksi toimintapeliksi se ei ole mikään huono saavutus.
Pelissä olet avaruuspukuinen tulevaisuuden lainvartija, jonka on kukistettava kapinoiva robotti Nektron ja sen robottiarmeija. Homma on ohi scrollailtuasi läpi kolmen planeetallisen verran kuvaruutuja ja tuhottuasi kaikki vacilatorit, gyphonit ja emäalukset. Avuksi on kehitetty laserit, pommit ja lisäominaisuusikonit Deltan ja Nemesiksen tyyliin. Kahden pelaajan tiimityöskentelystä tulee puolestaan mieleen Gauntlet. Taustagrafiikka on suhteellisen selkeää, eikä sisällä mitään erityisjippoja. Spritejä olisi voinut parannella jonkin verran ja animaatiota hidastaa pikkuisen, niin vaikutelma olisi ollut miellyttävämpi. Audiopuoli on hyvässä kunnossa, kaiutin päästelee ilmoille tyypillisiä SID-soundeja ja -musaa.
M.A.C.H.:issä ei sinänsä ole mitään vikaa, muttei myöskään sitä jotakin, joka nostaisi sen listahitiksi. Kaksinpelimahdollisuus on mukava ominaisuus, mutta siihen sisältyy myös kaksinkyllästymismahdollisuus. Eteenpäin pelissä pääsee vain ampumalla yhä uusia mömmöjä palasiksi, mikä jostain syystä ei oikein jaksa innostaa. Jälkimauksi jää keskitason tuotteen happamuus. Mutta sellaisiahan nämä pelit ovat - shoot'em-ups are shoot'em-ups even if you shoot'em up.
1988"I'm bored," my trigger finger said wearily to the hand, "find me something to do!" "OK, you asked for it," replied the hand, and fed the drive M.A.C.H., the first action game from the Danish software house Starvision. The drive blinked its red light and chewed on the disk for a moment, and the trigger finger waited impatiently while the ears and eyes took in the title screen and title music. "Doesn't exactly make you jump," remarked the eyes. "Nice tunes," replied the ears. The disk drive toiled on for a while longer, and then the screen woke the trigger finger up: "Okay, let's get going. Kill them all, and if you can't cope on your own, bring a mate along to help!"
M.A.C.H. is a shoot'em-up and it has to be judged as one - there's no getting over it or round it, only through it with lasers. As the first action game from a fledgling company, it's no mean achievement.
In the game you are a space-suited lawman of the future who has to defeat the rebel robot Nektron and its robot army. The job is done once you've scrolled your way through three planets' worth of screens and destroyed all the vacilators, gyphons and motherships. To help you out there are lasers, bombs and power-up icons in the style of Delta and Nemesis. The two-player teamwork, for its part, brings Gauntlet to mind. The background graphics are relatively clear and don't contain any special tricks. The sprites could have been polished up a bit and the animation slowed down a touch, and the overall impression would have been more pleasing. The audio side is in good shape, with the speaker letting rip with typical SID sounds and tunes.
There's nothing actually wrong with M.A.C.H. as such, but it doesn't have that certain something that would turn it into a chart hit either. The two-player option is a nice feature, but it also comes with a two-player boredom option. The only way to get anywhere in the game is by shooting ever more blobs to bits, which for some reason just doesn't manage to get you fired up. The aftertaste it leaves is the sourness of a middling product. But then that's what these games are like - shoot'em-ups are shoot'em-ups even if you shoot'em up.
