Garfield
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyGarfield
1988Olipa kerran sarjakuvataiteilija, joka yritti keksiä uutta sarjakuvahahmoa. Pitkään kehiteltyään hän sai aikaan oranssinkarvaisen pullean ja kyynisen kissaeläimen, joka totteli - hmm... tunsi - nimen Karvinen. Taiteilija piirsi Karvistaan muutamia jaksoja ja yhtäkkiä koko maailma rakasti hänen kissaansa ja otti sen omaksi lemmikikseen. Annetaan maailmalle mitä maailma tahtoo, tuumivat viisaat tuotekehittelijät. Markkinoille tulvi Karviskirjoja, -julisteita, -kyniä, -lehtiöitä, -lamppuja, -pyyhkeitä, -tyynyjä, -karvisia, -kultakalamaljoja ja viimein tuli Edgeltä se, mitä mikron omistavat Karvis-fanit olivat jo odottaneet: Karvis-tietokonepeli.
Karvispelin juonenkulku on yksinkertainen. Rankkuri nappasi Karvisen tyttöystävän kiinni ja sulki häkkiin. Laiskan karvaturrimme tehtävä on hankkia tyttökisu ulos häkistä. Helppoa? Ei ole, varsinkaan kun sattuu olemaan maanantai. Mutta ystäviensä Eskoension, Oskun ja Nekun avustuksella Sherlock Karvisen pitäisi selviytyä. Erilaisia esineitä hyödyntämällä ja riittävästä levon- ja ravinnonsaannista ('Lasagnea! Rakastan lasagnea!') huolehtimalla arvoitus ratkeaa.
Toimintatapa esineiden kuljettamisineen ja käyttämisineen tuo mieleen Pyjamaraman. Pelin edetessä käy huolestuttavan usein niin, että Karvinen hotkaisee nälän kasvaessa sietämättömäksi tarkeätkin esineet mahaansa ja pelin selvittäminen sillä pelikerralla muuttuu mahdottomaksi. Silloin ei auta muu kuin aloittaa alusta, mikä ei ainakaan vielä ole tuntunut ollenkaan vastenmieliseltä ottaen huomioon miten hauskaa Karvisen pelaaminen on.
Loistavat yksityiskohdat kuten onnistunut animointi, selkeä grafiikka, joka on kuusnelosen mahdollisuudet huomioon ottaen lähes täydellistä karvisgrafiikkaa, Oskun potkiminen, syöminen, lihakaupassa vierailut, pikku arvoitukset pelin kuluessa, karviskommentit kuvaruudun alareunassa jne, kaikki yhdessä tekevät pelin, joka on Karvisen arvoinen. Kaikkien Karvisfanien pakkohankinta, mutta muutkin harkitkaa. Minä ainakin pidän sarjakuvista, pidän tietokonepeleistä, pidän Karvisesta, vihaan maanantaita ja pidän Karvis-pelistä. Piste.
1988Once upon a time there was a cartoonist who was trying to come up with a new comic strip character. After a long spell of development, the result was a plump, cynical, orange-furred feline which answered to - hmm... recognised - the name Garfield. The artist drew a few strips of Garfield, and suddenly the whole world loved the cat and adopted it as its own pet. Let's give the world what the world wants, mused the wise product developers. The market was flooded with Garfield books, Garfield posters, Garfield pens, Garfield notepads, Garfield lamps, Garfield towels, Garfield cushions, Garfield Garfields and Garfield goldfish bowls, and at last along came from Edge the thing that Garfield fans who own a micro had been waiting for: the Garfield computer game.
The plot of the Garfield game is simple. The dogcatcher nabbed Garfield's girlfriend and locked her in a cage. The task of our lazy furball is to get the girl kitty out of the cage. Easy? It isn't, especially when it happens to be Monday. But with the help of his friends Jon, Odie and Nermal, Sherlock Garfield ought to pull through. By making use of various objects and seeing to it that he gets enough rest and nourishment ('Lasagna! I love lasagna!') the mystery gets solved.
The way it plays, carrying objects around and using them, is reminiscent of Pyjamarama. As the game goes on, it happens worryingly often that when his hunger grows unbearable Garfield wolfs down even important objects, and finishing the game on that go becomes impossible. Then there's nothing for it but to start over from the beginning, which, so far at least, hasn't felt the least bit disagreeable, considering how much fun playing Garfield is.
Brilliant details such as the well-done animation, the clear graphics, which, considering what the Commodore 64 is capable of, are near-perfect Garfield graphics, kicking Odie, eating, visits to the butcher's, the little puzzles along the way, the Garfield comments at the bottom of the screen etc., all add up to a game that is worthy of Garfield. A must-buy for all Garfield fans, but the rest of you should consider it too. I, at least, like comics, I like computer games, I like Garfield, I hate Mondays and I like the Garfield game. Period.
