Venus The Flytrap
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyVenus The Flytrap
1990 SyksyMiten käy, kun tulevaisuudessa maailman viheralueet ovat pelkiä peltoja, jotka on steriloitu inhoista itikoista? On ainakin kesällä kivempaa, mutta harmillisena sivuvaikutuksena koko ekosfääri uhkaa kuihtua autiomaaksi. Ei hätää, tuumi insinööri, ja kehitti mekaanis-bioniset vastineet hyönteisille. Valitettavasti ne olivat niin bugisia, että joutivat saman tien romutettavaksi. Tässä kohtaa pelin ekohenkisesti vihertävä juoni esittelee asiaankuuluvasti vihertävän sankarin, tappajakärpäsen nimeltä Venus.
Ekoympäristön debuggaukseen ryhtyvä biomekaaninen otus on ihastuttava rumilus, joka etenee joko ryömien tai veikeiden takakoipiensa katapulttipotkuilla. Heinäsirkkamaiseen anatomiaan kuuluvat myös kitiiniset siivet, jotka kannattavat pulleaa kehoa vain sopivan lisälaitteen löydyttyä sekä tasojen lopussa olevassa bonusjaksossa, muutoin ne ainoastaan vaimentavat pitkiä pudotuksia avautumalla kuin laskuvarjo.
Hämäävän ulkonäön alle kätkeytyy energialatauksia sylkevä kommandosankari, joka tappaa talossa ja puutarhassa sekä pyrkii rakentamaan kärpäsestä härkäsen kuorimalla pyöreitä energiamoduuleita, joita cyborgimönkijät jättävät jälkeensä. Välillä ötökkä kiepautetaan selälleen ja eteneminen jatkuu päälaelleen käännettynä ja jalat tukevasti katon pinnassa.
Tästä kaikesta voisi luulla, että Venus on hyvinkin omaperäinen peli, mutta päällimmäiseksi vaikutelmaksi jäi, että siinä on hukattu hyvä tilaisuus tehdä kunnon pesäero tavanomaisiin loiki ja ammu -viritelmiin. Nimittäin tätä loikkimista ja ampumista jatkuu hamaan ikuisuuteen, tarkemmin sanottuna viidenkymmenen kentän mitalta, pelin siitä miksikään muuttumatta. Lievä toisto vaivaa myös kilometrien mittaisia maisemia, joiden aihe vaihtuu vasta joka viidennessä kentässä, mutta ainakin tyyli on hiotun kolikkopelimäistä, aina täydellisen onnistuneita värivalintoja myöten.
Upean toteutuksen ansiosta peli säilyttää vetonsa, kunhan välillä malttaa hoivailla henkisiä ja fyysisiä puutumisoireita. Pelimoraalia kohottavat myös salasanat, joiden ansiosta Venuksen voi mutustella sopivan pienissä viiden kentän mittaisissa paloissa. Pörrää lähimmän myyjäsedän luo kokeilemaan, ehkä tämä on juuri se peli, jota ilman et voi elää.
1990 SyksyWhat happens when, in the future, the world's green areas are nothing but fields sterilised of nasty mosquitoes? Summer's nicer, at least, but as an unfortunate side effect the whole ecosphere threatens to wither into desert. No problem, mused the engineer, and developed mechanical-bionic equivalents for the insects. Unfortunately they were so buggy that they were fit for the scrapheap straight away. At this point the game's eco-mindedly greenish plot introduces a suitably greenish hero, a killer fly called Venus.
The biomechanical critter that sets about debugging the eco-environment is an adorable ugly mug that gets around either by crawling or by catapult kicks of its cute hind legs. Its grasshopper-like anatomy also includes chitinous wings, which only carry its chubby body once a suitable add-on has been found and in the bonus section at the end of the levels; otherwise they merely cushion long falls by opening like a parachute.
Hidden under the deceptive appearance is an energy-charge-spitting commando hero, who kills in house and garden and strives to make an ox out of a fly by scooping up the round energy modules that the cyborg crawlers leave behind. Now and then the bug gets flipped onto its back, and progress continues upside down with its feet planted firmly on the ceiling.
From all this you might think Venus is a highly original game, but the overriding impression it left was that a good opportunity has been wasted to make a proper break from the usual hop-and-shoot contraptions. You see, this hopping and shooting goes on until the end of eternity - fifty levels' worth, to be precise - without the game changing one bit. Mild repetition also afflicts the kilometres-long landscapes, whose theme only changes every fifth level, but at least the style is polished coin-op stuff, right down to perfectly judged colour choices.
Thanks to the superb execution the game keeps its pull, as long as you take the time now and then to nurse your mental and physical numbness. Gaming morale is also boosted by passwords, thanks to which Venus can be munched in suitably small bites of five levels each. Buzz over to the nice man at your nearest shop to give it a try; maybe this is just the game you can't live without.
