Wing Commander II: Vengeance of the Kilrathi
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyWing Commander II: Vengeance of the Kilrathi
1991 SyksyTCS Tiger's Claw lähestyy kilrathien komentokeskusta, kun tyhjästä ilmestyy kolme tunnistamatonta alusta, jotka laukaisevat ohjusparven ennen kuin Tiger's Clawlla ehtii ensimmäinenkään purkka pudota. Tiger's Clawn kolme peliä kestänyt ura päättyy valtaisaan tulipalloon.
Ja niin olisi päättynyt minunkin, jollen olisi ollut partiolennolla. Valitettavasti toimintahäiriön vuoksi alukseni kamera ei tallentanut ihmehävittäjiä, ja minua pidetään syyllisenä Tiger's Clawn tuhoon. Eli kuten amiraali Tolwyn asian ilmaisi: "Stealth-hävittäjiä, aasi! Eroanomuksestanne puuttuu vain allekirjoitus, ja suosittelen että se sinne ilmestyy, KAPTEENI Nirvi!"
En suostu, ja saan siirron lähinnä rannikkovartiostoa vastaavaan instanssiin, jossa vaarallisin avaruudessa lentävä esine on vetyatomi. Seuraavat kymmenen vuotta kuluvat paperiliitinketjuja rakennellessa ja satunnaisilla partiolennoilla, kunnes eräällä kerralla tutkassa näkyy jotain muutakin kuin asteroidin rippeitä.
Wing Commander II on hylännyt ykkösen haarautuvan linjan ja tyytyy täysin lineaariseen juoneen. Tämä näkyy muun muassa siinä, että jos tehtävästä ei selviä hengissä, saa joko yrittää uudestaan tai heittää pyyhkeen kehään. Vastapainoksi pelaaja saakin pääosan mielenkiintoisessa tieteiselokuvassa. Pikku hiljaa jännitys kiristyy, pinna kiristyy ja tahti kiristyy.
Muutosten tuulet
Varsinainen animaationpätkien väliin jäävä peli ei ole pahemmin muuttanut luonnettaan. Pieniä parannuksia on tehty tutkaan, ja yksinkertaisena mutta tervetulleena oivalluksena ohjuksen LOCK-valo välähtelee sitä tiuhemmin mitä lähempänä ohjus on. Siitä on suurempi apu kuin uskoisi. Muutama alus on varustettu ITS-järjestelmällä eli tietokone näyttää mihin pitää ampua, jotta kissoilta lähtee kaikki yhdeksän henkeä. Myös vetosäde Sabressa ja Broadswordissa on uutuus.
Siipimiehetkin ovat oppineet lentämään ja isot alukset osaavat jo puolustautua. Vastapainoksi kilrathit on varustettu dynaamisella älykkyydellä, eli mitä paremmin sinä lennät sen paremmin lentävät kilrathit. Näin väittää valmistaja, käytännössä en kyllä huomannut mitään.
Suurin muutos on Replay-mahdollisuus, eli vihdoinkin voi ihailla itseään taistelun tuoksinassa ja hyödyntää erilaiset kuvakulmat. Sääli sinänsä, että suorituksia ei saa tallennettua ja muutenkin replay on aika alkeellinen verrattuna mihin tahansa muuhun sen tarjoavaan peliin.
Siinä missä Secret Missions I & II oli ilmiselvästi tarkoitettu kokeneille Wing Commander -veteraaneille, kakkosessa pärjää uusikin pilottikokelas tehtävien pikku hiljaa vaikeutuessa. Muutama tehtävä tosin antaa ässäpilotillekin kevyen hikisilauksen. Veteraanit saavat luonnollisesti vanhan hahmonsa tappotiliään kasvattamaan.
Uudet lelut
Kun kymmenen vuotta kerran on kulunut, niin kalustokin on uusittu. Konfederaation uusia aluksia ovat muun muassa partiohävittäjä P-64C Ferret, sen raskaampi versio F-54C Epee, vanha tuttu keskiraskas F-44G Rapier, taka-ampumolla varustettu raskas F-57A Sabre ja raskas pommittaja A-17D Broadsword. Jälkimmäinen poikkeaa vinhasti tutuista leijoista: ei thrusteria, mutta hyppymoottorit ja kolme ampumoa. Broadsword on hidas ja kankea, mutta äärimmäisen kestävä ja sillä on massiivinen tulivoima.
Isoihin aluksiin kuulvuvat Gilgamesh-luokan hävittäjä, Waterloo-luokan risteilijä, Confederation-luokan lentotukialus (emoaluksesi TCS Concordia) sekä Free Trader- ja Clydesdale -luokan kuljetusalukset.
Uusia aseita sen sijaan ei ole kuin torpedo, jonka massiivista tuhovoimaa ei voi käyttää kuin isoja aluksia vastaan, mikäli selviää hengissä niin kauan, että ne lukittuvat.
Kilrathit ovat myös uusineet kalustonsa täysin. Löytyy kevyt hävittäjä Sartha, keskiraskas Drakhri, raskaat taka-ampumolla varustetut Jalkehi ja Grikath. Ja rikkana rokassa varsinainen riesa: stealth-hävittäjät, jotka ovat näkyvissä vain ampuessaan. Isoja aluksia edustavat korvetti Kamekh, hävittäjä Ralatha, risteilijä Fraltha sekä kuljetusalus Dorkathi.
Wow!
Graafisesti ei WC II edeltäjästään juuri eroa muuten kuin animaatiopätkien määrässä. Origin on hylännyt kaikki itkut ja rukoukset kiintolevytilan säästämisestä ja peli sisältää runsaasti kertakäyttöisiä animaationpätkiä. Tyylikkäät laukaisu- ja telakointianimaatiot tietysti vaihtuvat sen mukaan mistä pilotti kulloinkin sattuu operoimaan.
Perus-Wing Commander II sisältää rutkasti uutta, tilanteen mukaan vaihtelevaa musiikkia, mutta mikä tärkeintä se myös puhuu, valitettavasti vain alkudemon verran (puhetta saa vain Soundblasterilla). WC Speech Packilla sitten siipimiesten ja kilrathien kommentitkin tulevat kaiuttimista, kuten myös alkudemon loput puheet ja pari välidemoa. Mikäli raha ja laitekapasiteetti riittää, kannattaa myös Speech Pack hankkia.
TINSTAFL-periaate
Heinleinin kuuluista laki:"There is no such thing as free lunch" (Ei ole olemassa ilmaista lounasta.) pitää erikoisen hyvin paikkansa, sillä WC II viis veisaa kevyemmän tason PC-koneista. Maksimaaliseen tyydytykseen vaaditaan laitekokoonpanoksi DOS 5.0:lla varustettu nopsa 386/486, josta VGA-näytön lisäksi löytyy Rolandin äänikortti musiikkia ja efektejä varten ja Soundblaster-äänikortti puhetta varten. Kiintolevy menettää 15 megatavua tilastaan tai puhepaketin kanssa hulppeat 21 megaa. Tämän jälkeen kateudesta vihreitä naapurinpoikia tosin saakin kottikärryillä dumpata takapihan kompostiin.
Minimikokoonpano vaatii vähintäänkin tavallista vauhdikkaamman 286:n, mutta siitäkin on syytä löytyä pari megaa ylimääräistä muistia.
Wing Commander II: The Vengeance Of Kilrathi on kuin orava. Se nappaa pelaajaa kiinni, puree hampaansa yhteen eikä suostu päästämään irti ennen kuin kilrathien Enigma-sketorin päämaja on paloina. Mikäli rahkeet kestävät, ei Wing Commander II:n ostolta ole mitään perusteltua syytä välttyä. Ensimmäisen lisätehtäväpaketinkin pitäisi tulla jo tämän vuoden puolella.
Pakolla itseni rutkuttamiseen pakottaen saan kuitenkin todettua, että kohtalainenkin pilotti saa pelin läpi muutamassa päivässä eikä WC2 pelillisesti ole mikän jättiloikka eteenpäin ykkösestä.
1991 SyksyTCS Tiger's Claw is approaching the Kilrathi command centre when out of nowhere three unidentified ships appear and launch a swarm of missiles before anyone aboard the Tiger's Claw has had time to so much as drop their gum. The Tiger's Claw's career, three games long, ends in a massive fireball.
And so would mine have, had I not been out on patrol. Unfortunately, owing to a malfunction my ship's camera didn't record the wonder fighters, and I am held to blame for the destruction of the Tiger's Claw. Or as Admiral Tolwyn put it: "Stealth fighters, you ass! Your letter of resignation lacks only a signature, and I suggest it appears there, CAPTAIN Nirvi!"
I refuse, and get a transfer to an outfit roughly equivalent to the coast guard, where the most dangerous object flying in space is a hydrogen atom. The next ten years go by building paper-clip chains and flying the odd patrol, until one time something besides scraps of asteroid shows up on the radar.
Wing Commander II has abandoned the first game's branching storyline and settles for a completely linear plot. Among other things this shows in that if you don't come out of a mission alive, you can either try again or throw in the towel. In return, though, the player gets the lead role in an interesting science fiction film. Little by little the suspense tightens, the nerves tighten and the pace tightens.
Winds of Change
The actual game, the bit left in between the animation sequences, hasn't much changed its nature. Small improvements have been made to the radar, and in a simple but welcome stroke of insight the missile LOCK light flashes faster the closer the missile is. It helps more than you'd think. A few ships are fitted with the ITS system, meaning the computer shows where you have to shoot to make the cats lose all nine lives. The tractor beam in the Sabre and the Broadsword is also new.
Even the wingmen have learned to fly, and the big ships now know how to defend themselves. To balance that, the Kilrathi have been equipped with dynamic intelligence, meaning the better you fly, the better the Kilrathi fly. So the manufacturer claims; in practice I can't say I noticed anything.
The biggest change is the Replay option, so at long last you can admire yourself in the heat of battle and make use of the various camera angles. A pity, though, that you can't save your performances, and in general the replay is pretty primitive compared with any other game that offers one.
Whereas Secret Missions I & II were blatantly aimed at seasoned Wing Commander veterans, in the sequel even a brand-new pilot cadet will cope, as the missions get harder bit by bit. A few missions will, mind you, give even an ace pilot a light glaze of sweat. Veterans naturally get to bring along their old character to pad its kill tally.
New Toys
Since ten years have gone by, the hardware has been renewed as well. The Confederation's new ships include the P-64C Ferret patrol fighter, its heavier version the F-54C Epee, the old familiar medium F-44G Rapier, the heavy F-57A Sabre with its rear turret and the A-17D Broadsword heavy bomber. The last of these is wildly different from the familiar kites: no thruster, but jump engines and three turrets. The Broadsword is slow and stiff, but extremely durable and it packs massive firepower.
The big ships include the Gilgamesh-class destroyer, the Waterloo-class cruiser, the Confederation-class carrier (your mother ship, TCS Concordia) and the Free Trader and Clydesdale class transports.
New weapons, on the other hand, there are none apart from the torpedo, whose massive destructive power can only be used against big ships, provided you survive long enough for the torpedoes to lock on.
The Kilrathi have also completely renewed their hardware. There's the light fighter Sartha, the medium Drakhri, and the heavy Jalkehi and Grikath with rear turrets. And the fly in the ointment, a real pest: stealth fighters, which are visible only while they fire. The big ships are represented by the corvette Kamekh, the destroyer Ralatha, the cruiser Fraltha and the transport Dorkathi.
Wow!
Graphically WC II hardly differs from its predecessor except in the number of animation sequences. Origin has dismissed all the wailing and pleading about saving hard disk space, and the game contains a wealth of single-use animation sequences. The stylish launch and docking animations naturally change depending on where the pilot happens to be operating from at the time.
The basic Wing Commander II contains heaps of new music that changes with the situation, but most importantly it also talks, sadly only for the length of the intro demo (speech only with a Soundblaster). With the WC Speech Pack the wingmen's and the Kilrathi's comments also come out of the speakers, as do the rest of the intro demo's speech and a couple of cutscenes. If your money and your hardware can stretch that far, the Speech Pack is worth getting too.
The TINSTAFL principle
Heinlein's famous law: "There is no such thing as free lunch" (in other words, there's no free lunch) holds especially true, since WC II doesn't give a hoot about lower-end PCs. For maximum satisfaction the required configuration is a nippy 386/486 with DOS 5.0, which besides a VGA display also has a Roland sound card for music and effects and a Soundblaster sound card for speech. The hard disk loses 15 megabytes of its space, or with the speech pack a whopping 21 megs. After that, though, you do get to wheelbarrow the neighbours' boys, green with envy, out to the compost heap in the backyard.
The minimum configuration calls for at least a faster-than-average 286, and even that had better have a couple of megs of extra memory.
Wing Commander II: The Vengeance Of Kilrathi is like a squirrel. It grabs hold of the player, clamps its teeth shut and refuses to let go until the Kilrathi headquarters in the Enigma sector lies in pieces. If your finances can take it, there is no sound reason to pass up buying Wing Commander II. The first additional mission pack should be out before the end of this year.
Forcibly forcing myself to grumble, I nevertheless manage to point out that even a middling pilot will get through the game in a few days, and gameplay-wise WC2 is no giant leap forward from the first game.
