Turrican II - Final Fight
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyTurrican II - Final Fight
1991 SyksyHypätessäni kaksi metriä ylemmälle tasolle joudun väistelemään kuulameren halki samalla raivaten tietäni lähestyviltä vahtiroboteilta, jotka hetken tunnusteltuaan laseriani häipyvät kuin savuna ilmaan. Pari hyppyä ja tunnen sieraimissani liman ja mansikkahyytelön yhdistetyn tuoksun. Vihaan hyytelökasoja, tuumiskelen katkerana ja annan sen maistaa liekinheitintäni.
Turrican oli hyvä, Turrican II on vielä parempi. Turricanissa yhdistyvät inhimmillinen älykkyys ja konemaisen voimakas tuhovoima, sillä hän (se) on kyborgi, joka on tehty taistelua varten, taistelua hyvyyden ja oikeuden puolesta. Niinhän ne aina. Turrikka ei silti ole mikään tavallinen räiskypeli, vaan lisää tuhoamisen joukkoon myös päättelykykyä ja seikkailun makua.
Tämänkertainen päävihollinen on sama kuin ennenkin, Unien Painajainen Morgul, joka on palannut täynnä pahuutta ja yritteliäisyyttä. Morgul on päättänyt lannistaa Turricanin suojeleman Systeemin ja aikaistaa samalla vastustajansa varhaiseläkkeelle pääsyä. Hän (se) on generoinut kokonaisen viiden planeetan järjestelmän ja pakottanut valtavan alienorja-armeijan leipiinsä toteuttaakseen maailmankaikkeudenvalloituksensa. Turricaniin tämä informaatio ei selvästikään vaikuta, sillä pakattuaan kamansa tämä tykkiveikko ilmaantuu vihollisen ensimmäiselle planeetalle. Tehtävänä on tuhota koko suuruudenhullun Morgulin armeijakunta.
Kuten aiemminkin, Turrican lähtee apostolinkyytiä käyttäen valtaamaan alaa keräten lisä-aseita ja -elämiä. Jo ykkösosassa oli kyborgi aseistettu hampaisiin saakka, nyt löytyy lisääkin. Käytäväkompleksit muodostuvat aina vain suuremmiksi jakaantuen 12 tasoon viidellä planeetalla. Planeetojen välillä päästään liikkumaan aluksella R-Type-mäisesti käyttäen Turricanin asevalikoimaa.
Peli on rakennettu yksinkertaisesti, normaalista räiskinnästä ja labyrinttikartoituksesta. Mikä siinä sitten vetää puoleensa? Toteutus, jolla hahmot ja taustat liikkuvat? Grafiikka, joka on tehty 32 värillä näyttävästi sulavan animaation kera? Soundit, jotka pakottavat kääntämään vahvistinta vielä vähän suuremmalle huolimatta alakerran koputusäänistä? Järjetön pelattavuus? Lyhyesti, Turrican II on nannaa tulitusfriikeille.
1991 SyksyAs I jump up to a level two metres higher, I have to dodge my way through a sea of bullets while clearing a path through the approaching guard robots, which, after a moment's acquaintance with my laser, vanish into thin air like smoke. A couple of jumps and my nostrils catch the combined aroma of slime and strawberry jelly. I hate heaps of jelly, I muse bitterly, and give it a taste of my flamethrower.
Turrican was good; Turrican II is even better. Turrican combines human intelligence with machine-grade destructive power, since they (it) are a cyborg built for battle, battle for goodness and justice. They always are. Still, Turrikka is no ordinary shoot-'em-up: it adds deductive reasoning and a taste of adventure to the destruction.
This time the arch-enemy is the same as before: Morgul, the Nightmare of Dreams, who has returned full of evil and entrepreneurial spirit. Morgul has decided to bring the System under Turrican's protection to its knees and, while at it, to bring forward the opponent's early retirement. They (it) have generated an entire system of five planets and press-ganged a huge alien slave army into service in order to pull off a universe-conquest. This information clearly cuts no ice with Turrican, because having packed up the kit, this gun-toting chum pops up on the enemy's first planet. The task is to destroy the megalomaniac Morgul's entire army corps.
As before, Turrican sets off on Shanks's pony to gain ground, collecting extra weapons and extra lives along the way. Already in the first part the cyborg was armed to the teeth; now there's even more to be had. The corridor complexes just keep getting bigger, divided into 12 levels on five planets. Between the planets you get to travel by ship, R-Type fashion, using Turrican's arsenal.
The game is simply built, out of ordinary blasting and labyrinth mapping. So what is it that draws you in? The execution that sets the characters and backgrounds moving? The graphics, done in 32 colours with spectacularly smooth animation? The sound, which forces you to turn the amp up just a bit more despite the knocking from downstairs? The insane playability? In short, Turrican II is pure yum-yum for gunfire freaks.
