Stormball
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyStormball
1991 SyksyValtavan stadionin metalliovet liukuvat raskaasti rutisten auki ja innostunut yleisö valuu värikkäänä massana paikoilleen pelikentän ympärille. Valtava näyttö kentän yllä ilmoittaa kellonajaksi 21:00 ja päiväksi 7. kesäkuuta vuonna 20xx. Uteliaisuudesta livahdan porttivahtien ohi ja kysäisen ensimmäiseksi näkemältäni kaksijalkaiselta katsojalta: "Anteeksi, mutta mitäköhän täällä tapahtuu?". "Tämäkö?", hän vastaa, "tämä on Stormball, Millenniumin yritys kangeta Bitmap Brothersien Speedball 2 parhaan futuristisen urheilupelin pallilta!".
Ohjelmoijaryhmä Astralin edelliset yritykset saavuttaa mainetta, kunniaa ja luonnollisesti rahaa olivat Archipelagos ja Resolution 101. Nyt pojat ovat yrittäneet kehittää tulevaisuuteen sijoittuvan urheilupelin, joka näyttäisi Speedballeille kaapin paikan.
Pelaajat seisovat eräänlaisen "leijulaudan" päällä, joilla he pystyvät liikkumaan pelikentällä nopeasti paikasta toiseen. Tarkoituksena on heittää nyrkin kokoinen metallipallo vastustajan pelialueen halki siten, että se matkallaan kulkee mahdollisimman monen lattialaatan yli. Pallo pysähtyy, kun siltä loppuu liike-energia tai kunnes jompi kumpi pelaajista nappaa sen kiinni.
Jokaisesta lattialaatasta, jonka pallo ylittää, saa tietyn määrän pisteitä. Laattoja, kuten kenttiäkin, on erilaisia. Normaaleista laatoista saa yhden pisteen. Valkoisista laatoista saa tilanteen mukaan 10-300 pistettä, keltaiset laatat tuplaavat siihen mennessä heiton aikana kertyneen pistemäärän, harmaat laatat nollaavat siihen mennessä kertyneen pistesaaliin, mustat laatat vippaavat pallon yläilmoihin, jolloin pallo kulkee monen tiilen yli keräämättä lainkaan pisteitä, ja ruskeat välkkyvät laatat nopeuttavat palloa. Lisäksi pelistä löytyy suojakenttiä, laattoja, joista pallo pomppaa takaisin, bonuslaattoja ja paljon paljon muuta.
Idea on erittäin mielenkiintoinen, mutta valitettavasti ohjelmoijien valitsema toteutustapa pilaa koko homman. On toki hienoa, että joku yrittää tehdä tällaista peliä 3D-perspektiivistä (kuvitteellinen kamera sijaitsee pelaajan selän takana), mutta pelattavuutta se ei todellakaan edistä. Käsikirjan luettelemat erilaiset laattatyypit tuntuvat hienoilta, mutta pelin aikana niitä ei kertakaikkiaan erota kentällä vallitsevasta sekasotkusta. Ainoa, mitä pelaaja voi tehdä, on vain nakata pallo johonkin suuntaan, ja toivoa, että pallo kerää paljon pisteitä. Mitään kummempia taktisia heittoja ei edes ehdi aikarajoituksen takia suunnittelemaan. Stormball olisi paljon parempi peli, jos se olisi esitetty vaikka suoraan ylhäältä.
Vielä enemmän tämä pohjimmainen suunnitteluvirhe harmittaa, kun lukee käsikirjasta, että peliä voi pelata yhtäaikaa kaksi pelaajaa jaetulla kuvaruudulla. Ja mikä parempaa, johto kahden koneen väliin, ja kumpikin voi pelata omalla koneellaan, jolloin kummallekin näkyvissä olevan näytön kokoa ei tarvitse rajoittaa. Stormballista löytyy vielä paljon muutakin, mutta hienouksien luetteleminen vain lisää aivolohkoissa vallitsevaa ikävää tunnetta pilatusta pelistä.
Grafiikka on kivannäköistä, äänet mukiinmenevät, joystickohjaus hieman tahmea, mutta siedettävä. Hyvälle idealle olisi toivonut älykkäämmän toteutuksen, nyt sitä käy vain sääliksi.
1991 SyksyThe metal doors of the huge stadium slide open with a heavy grinding creak, and the excited crowd flows in a colourful mass to its places around the playing field. A giant screen above the field gives the time as 21:00 and the date as 7 June, 20xx. Out of curiosity I slip past the gate guards and ask the first two-legged spectator I see: "Excuse me, but what might be going on here?" "This?" comes the reply, "this is Stormball, Millennium's attempt to prise the Bitmap Brothers' Speedball 2 off its perch as the best futuristic sports game!"
Programming team Astral's previous attempts to win fame, glory and, naturally, money were Archipelagos and Resolution 101. Now the boys have tried to come up with a sports game set in the future that would show the Speedballs who's boss.
The players stand on a kind of "hoverboard" that lets them move quickly from one spot to another on the field. The idea is to throw a fist-sized metal ball across the opponent's area so that on its way it passes over as many floor tiles as possible. The ball stops when it runs out of kinetic energy or when one of the players catches it.
Every floor tile the ball crosses earns a certain number of points. Tiles, like the arenas, come in different kinds. Normal tiles give one point. White tiles give 10-300 points depending on the situation, yellow tiles double the points racked up during the throw so far, grey tiles wipe out the haul collected so far, black tiles flip the ball up into the air so that it passes over a whole row of tiles without collecting any points at all, and brown flickering tiles speed the ball up. On top of that the game has force fields, tiles the ball bounces back off, bonus tiles and much, much more.
The idea is extremely interesting, but unfortunately the approach the programmers chose ruins the whole thing. Sure, it's great that someone is trying to do a game like this in 3D perspective (the imaginary camera sits behind the player's back), but it certainly does nothing for the playability. The various tile types listed in the manual sound great, but during play you simply cannot tell them apart in the jumble that reigns on the field. The only thing the player can do is just chuck the ball in some direction and hope it racks up lots of points. Thanks to the time limit, you don't even have time to plan any fancier tactical throws. Stormball would be a much better game if it had been shown from, say, directly above.
This fundamental design flaw rankles even more when you read in the manual that two players can play at the same time on a split screen. And what's better, run a cable between two machines and each player can play on their own computer, so neither one's visible screen has to be cut down in size. Stormball has plenty more to it besides, but listing the niceties only adds to the nasty feeling of a ruined game that hangs over my brain lobes.
The graphics look nice, the sound is passable, the joystick control a bit sticky but bearable. You'd have hoped for a smarter execution of a good idea; as it is, you can only feel sorry for it.
