Executioner, The
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyExecutioner, The
1991 SyksyHewsonin (R.I.P) Zarathrusta oli mainio yritys lämmitellä Gravitar-aiheistoa modernisoidulla grafiikalla. Tismalleen samaan saumaan änkee Teloittajakin.
Idea on niin perus, että jokaisen päässä pitäisi kilkattaa ja kilistä tajuntaan noustessa kuvia painovoimaa vastaan taistelevasta aluksesta kiperän ahtaissa holvistoissa. Executionerissa rungon ympärille on kääräisty kelmullinen taktista pintaa sekä seikkailua.
Pelialue on jaettu kahteentoista sektoriin, joissa jokaisessa on kourallinen planeettoja, asema ja kauppa. Tavoitteena on etsiä neljä avaimen osaa, jotta pääsisi vierailemaan Gargarothsien inhan johtajan luona teloituspuuhissa. Avaimien jäljittämiseksi planeetoilta kerätään vankeja, joita kuulustellaan asemilla Torquemadamaisin metodein, eli annetaan ruumiillista kuritusta, venytystä ja sähköshokkeja. Itsepäisimmät pukahtavat vasta lahjusten motivoimana. Henkiinjääneet myydään kaupassa orjiksi ja voitot törsätään polttoaineen, tutkien ja muun lisäryönän keräämiseen.
Planeettoja läpi kahlattaessa järjestys on vapaa, tosin polttoainevarannon sallimissa rajoissa. Pintaliitävä turistikierros ei onnistu, sillä planeetalta ei ole paluuta ennen kuin on löytänyt teleportin käynnistävän lähettimen. Muuta puuhastelua tarjoaa polttoainetankkien noukkiminen, tarkkuusammunta sekalaisiin hernelinkoihin ja ovien aukominen vipumekanismeihin tähtäämällä.
Eteneminen on hävyttömän usein niin piinallisen pikselintarkkaa nypyttämistä ahdistavan tukalissa onkaloissa, että elimistöön erittyy pahoja kemikaaleja, naama karvoittuu ja tekee mieli hypätä ikkunasta puremaan ohikulkijoita. Toisaalta ohjaus harvemmin riistäytyy hallinnasta painovoiman kepeyden ansiosta. Kenttiä on reilusti toistasataa, mutta valtaosa on rutiinilla koluttavia pikku planetoideja.
Jää-, kivi- ynnä muut maisemat on hiottu viimeisen päälle upeiksi eikä Gigermäisesti yököttävä kehyskään näytä hassummalta. Värejäkin pursuaa näytöltä 32 vierityksen nikottelematta. Mukana on myös simulaattori, josta löytyy aitoa viivoiksi pelkistettyä Gravitar-grafiikkaa.
Ei Execution Oidsille pärjää, mutta mainio teos kuitenkin, varsinkin kun turhauttavuutta on kevennetty peliaseman tallennuksella.
1991 SyksyHewson's (R.I.P) Zarathrusta was a splendid attempt at reheating the Gravitar theme with modernised graphics. The Executioner, too, crams itself into exactly the same slot.
The idea is so basic that bells ought to be clinking and jingling in everyone's head as images float up into consciousness of a ship battling against gravity in fiendishly cramped vaults. In Executioner the skeleton has been wrapped in a clingfilm layer of tactical surface and adventure.
The playing area is divided into twelve sectors, each with a handful of planets, a station and a shop. The goal is to find the four parts of a key so that you can pay a visit to the Gargaroths' nasty leader on execution business. To track down the keys you collect prisoners from the planets and interrogate them at the stations using Torquemada-like methods, i.e. corporal punishment, stretching and electric shocks. The most stubborn only let out a peep when motivated by bribes. The survivors are sold into slavery at the shop and the profits blown on stocking up with fuel, radars and other extra junk.
When wading through the planets the order is free, though within the limits of your fuel reserves. A skim-the-surface sightseeing tour is not an option, because there's no leaving a planet until you've found the transmitter that activates the teleport. Other things to potter about with are picking up fuel tanks, precision shooting at assorted peashooters and opening doors by aiming at lever mechanisms.
Progress is outrageously often such agonisingly pixel-precise nudging about in oppressively tight caverns that your body starts secreting nasty chemicals, hair sprouts on your face and you feel like jumping out of the window and biting passers-by. On the other hand, the controls seldom get out of hand, thanks to the lightness of the gravity. There are well over a hundred levels, but the vast majority are little planetoids you can comb through on routine.
The ice, rock and other landscapes have been polished to perfection and look superb, and the Gigeresquely nauseating frame doesn't look too bad either. Colours burst from the screen too, 32 of them, with no hiccups in the scrolling. There's also a simulator featuring authentic Gravitar graphics pared down to lines.
Execution is no match for Oids, but it's a splendid piece of work all the same, especially as the frustration has been eased by letting you save your game position.
