Adventures Of Robin Hood, The
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyAdventures Of Robin Hood, The
1991 SyksyRobin Hood on varmasti yksi omalaatuisimmista seikkailupeleistä, mitä koskaan on tehty. Ensinnäkin pelaajalla ei ole aavistustakaan mitä pelissä pitäisi tehdä, ja jos jotain tekee, seurauksia on vaikea ennakoida.
Robin ja kumppanit harhailevat yläviistosti kuvatussa minimaailmassa, jossa sotilaat, munkit, talonpojat ynnä muut häärivät arkisissa askareissaan. Aluksi pelissä ei näytä olevan päätä eikä häntää, sillä sankari on varsinainen veijari. Hetkeksikin yksin jäätyään hän alkaa heti puuhata omiaan. Hän harjoittelee jousella ampumista, kipaisee seuraamaan tärkeitä tapahtumia, kuten hautajaisia tai hirttäjäisiä, tai pahimmassa tapauksessa tekee sopimattomia kolttosia järjestäen itsensä hirteen. Myöskään toimintaikoneita klikkailtaessa ei voi koskaan olla täysin varma lopputuloksesta. Esimerkiksi puheikonin valitsemalla joko heittäydytään juttusille tai lähdetään seuraamaan paikallista asukasta.
Persoonallisesti käyttäytyvä sankari on sinänsä näppärä keksintö, mutta pelin muu toteutus lievästi onnahtelee. Jousen käyttäjänä Robin ei tosiaankaan ole maineensa väärti, sillä ensin pitää vaivalloisesti asettaa vihollinen linjaan pysty- tai vaakasuunnassa ja sitten odotella monta piinallista sekuntia uuden nuolen kaivamista esiin. Esimerkiksi asukkaita terrorisoivan lohikäärmeen ampumisesta on seurauksena vain joutuminen lounaaksi. Toiminnoista löytyy lisäksi miekkailua, varastamista ja antamista, kuten kyseisen sankarin toimenkuvaan kuuluu. Ja seikkailun edetessä näkyviin ilmaantuu uusia ikoneita.
Robinin lopullisena päämääränä on linnan valtaaminen takaisin Nottinghamin sheriffiltä, mikä sekin selviää vasta sinetöidystä vihjelappusesta. Pelaajalle annettu vapaus tehdä haluamiaan asioita vapaassa järjestyksessä lisää mielenkiintoa, mutta on samalla rasite. Ihmiset kun ovat tottuneet siihen, että peli etenee suht suoraviivaisesti ja kaikki väännetään rautalangasta.
1991 SyksyRobin Hood is surely one of the most idiosyncratic adventure games ever made. For one thing, the player hasn't the faintest idea what they're supposed to be doing in the game, and if you do something, the consequences are hard to foresee.
Robin and his companions roam a miniature world viewed obliquely from above, in which soldiers, monks, peasants and the like bustle about their daily chores. At first the game seems to have neither head nor tail, because the hero is a proper rogue. Left alone for even a moment, he immediately starts doing his own thing. He practises his archery, dashes off to watch important events such as funerals or necktie parties, or at worst gets up to unseemly mischief and arranges his own hanging. Nor can you ever be entirely sure of the outcome when clicking on the action icons. Choosing the speech icon, for example, either launches him into a chat with a local or sends him off trailing after them.
The hero with a personality of his own is a neat invention in itself, but the rest of the game's implementation limps a little. As a bowman Robin is really not worth his reputation, because first you have to laboriously line up the enemy vertically or horizontally and then wait through many agonising seconds while he digs out a new arrow. Shooting at the dragon that terrorises the locals, for example, only ends with you becoming its lunch. The actions also include swordplay, stealing and giving, as befits this particular hero's job description. And as the adventure progresses, new icons appear.
Robin's ultimate goal is to take the castle back from the Sheriff of Nottingham, and even that only becomes clear from a sealed hint slip. The freedom the player is given to do what they please in whatever order adds interest, but it's a burden at the same time. People are used, after all, to a game progressing fairly linearly, with everything spelled out in words of one syllable.
