S.T.U.N.Runner
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyS.T.U.N.Runner
1991 KevätDomark panosti viime jouluna kovasti Hard Drivin'iin, tänä jouluna manttelin perii S.T.U.N.Runner. Tarkoitus on kiitää ratoja rakettipulkalla, kerätä tähtiä, päästä aikarajan puitteissa seuraavalle osuudelle ja tietysti ammuskella vastaantulevaa liikennettä.
Pulkka kulkee ripeät 500 mailia tunnissa, mikäli pystyy ottamaan kurvit ulkoseinällä roikkuen. Syytä olisi, sillä jo kaikkein ensimmäisellä helpolla rupuradalla on sekunti pelivaraa. Eli jos mittari tipahtaa alle tämän maagisen 500 mailin, hyvästi jatko.
Amigan grafiikka on Jurgen Friedrichin vektoreita, joiden suurin vika on täysin riittämätön nopeus. Vauhdin tunne on ajaisi mopolla vastatuleeen. Eräänlaista vauhdintunnetta syntyy vain silloin, kun pulkka karahtaa kiihdytyspaikkaan. Hidas grafiikka on sinänsä aika ihme, koska huomattavasti monimutkaisemmatkin vektorit ovat Amigassa pyörineet huomattavasti nopeammin.
Periaatteessa, ihme sinänsä, Amiga-S.T.U.N.Runner olisi kiinnostava peli, jos edes aikaraja olisi suunniteltu ihmisille.
Kuusnelosen S.T.U.N.Runner on päällisin puolin aivan mainion näköinen: grafiikka on yksinkertaisuudessaan hienoa. Vastaan lentävät viholliset ovat tunnistettavan poikkeavia ja pelin äänetkin kuulostavat aivan kohtuullisilta, mutta hitauden takia pelattavuus jää muista ansioista pahasti jälkeen.
64-S.T.U.N.Runner on hieman masentava kokemus, kun mieleen hiipii ajatus, että pelin hitaus on enemmän kiinni vanhasta C64:stä kuin ohjelmoinnista.
1991 KevätLast Christmas Domark put a lot into Hard Drivin'; this Christmas the mantle passes to S.T.U.N.Runner. The idea is to speed along the tracks on a rocket sled, collect stars, reach the next section within the time limit and of course shoot at the oncoming traffic.
The sled does a brisk 500 miles an hour, provided you can take the bends hanging on the outer wall. And you'd better, since even on the very first easy junk track you have one second of leeway. So if the meter drops below this magic 500 miles, goodbye to going any further.
The Amiga graphics are Jurgen Friedrich's vectors, whose biggest flaw is completely inadequate speed. The sense of speed is like riding a moped into a headwind. Some sort of sense of speed only arises when the sled scrapes into a boost pad. The slow graphics are quite a wonder in themselves, since considerably more complex vectors have spun considerably faster on the Amiga.
In principle - a wonder in itself - the Amiga S.T.U.N.Runner would be an interesting game, if only the time limit had been designed for human beings.
The Commodore 64 S.T.U.N.Runner looks quite splendid on the surface: the graphics are fine in their simplicity. The enemies flying at you are recognisably distinct, and the game's sounds sound quite reasonable too, but because of the slowness the playability lags badly behind its other merits.
The 64 S.T.U.N.Runner is a slightly depressing experience, as the thought creeps in that the game's slowness has more to do with the old C64 than with the programming.
