Lightspeed
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyLightspeed
1991 KevätVihdoinkin ihmiset tekivät sen mitä heiltä odotettiin: maapallo on täysin asumiskelvoton. Populaatio lastattiin Conestoga-luokan kuljetusaluksiin (matkustajakapasiteetti 10.000.000) ja singottiin saastuttamaan muita planeettoja.
Sinun tehtäväsi, Jim, on löytää asutuskelpoisia planeettoja sekä raaka-aineita siirtokuntien tarpeisiin. Otapa tästä 3,4 kilometrin kokoinen Trailblazer-alus ja anna palaa. Muista olla kohtalaisen kiltti muita rotuja kohtaan ja solmia rauhansopimuksia.
Lightspeed väittää yhdistävänsä seikkailua ja toimintaa. Ottakaamme esimerkkilento.
3D-tähtikartasta lähimmän tutkimattoman järjestelmän valittuaan Trailblazer varppaa ja saapuu keskelle mustaa avaruutta. Luotain laukaistaan ja kertoo, että toisella planeetalla on radioaktiivisia aineita. Sinne siis yksi kolmesta automaattitehtaasta. Sitten kurssi seuraavaan aurinkokuntaan.
Ops! Kesken matkan joku hyökkää kimppuun. Äkkiä jättialuksen aseet toimintakuntoon. Nokalle on asennettu kiinteä antiprotonitykki ja välilyönnin nuijaisulla pääsee blastertykkitorniin, jonka pääasiallinen tarkoitus on vihollisammusten tuhoaminen. Taistelun jälkeen imuroidaan vihollisaluksen jälkeenjääneet komponentit, jotka eivät tietysti yleensä koskaan riitä korvaamaan taistelussa menetettyjä.
Komponenttien merkitys selviää konehuoneessa: laitteistojen teho vähenee komponenttien rikkoutuessa (ja paranee, kun peruskompot korvataan tehosellaisilla). Niitä käytetään myös kauppatavaroina.
Joka tapauksessa matka jatkuu, ja yllätys yllätys! Aurinkokunta onkin varattu! Trailblazer varppaa millintarkasti Broodmastereiden avaruusaseman viereen vaikka mitä tekisi. Kuten 95% muistakin muukalaisroduista, Broodmasterit eivät suostu kaupankäyntiin ennen kuin pelaaja on hätistellyt muita rotuja. Tässä vaiheessa varpataankin takaisin omalle avaruusasemalle tankkausta varten ja mietitään, että nämä rahat olisi voinut sijoittaa parempaankin peliin.
Kun MicroProsen kaltainen nimi tekee avaruuspelin, on aihetta odottaa jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Ja näin onkin. Kiltisti sanottuna Lightspeed on susi ja ihmetyttääkin, että tiukasta laadunvalvonnastaan tunnettu MicroProse on sen päästänyt markkinoille. Periaatteessa pelin rakenne on ok ja mielenkiintoinen, mutta toteutus kaataa jalat alta. Realismin tai edes näennäisrealismin osuus on liki nolla.
Keskiverto SDP:n piirikokous on jännittävämpi kuin avaruustaistelu, josta tulee mieleen pässitappelu: kaksi eläintä puskee toisiaan päähän kunnes toiselta hajoaa kallo. Trailblazer lentää kuin lehmä vaikka koneena olisi 33MHz 486 ("Mutta isi, eihän lehmä lennä! -Oikein, poikani.") joten ainoa taktiikka on kaasu täysille ja kohti. Blastertykki on tehoton eikä sillä tee juuri mitään. Sinänsä näppärä on ohjuskuorijärjestelmä, josta saa joko heikkotehoisen itsehakeutuvan ohjuksen, tehokkaamman ohjattavan kamikazeversion tai blastereilla aseistetun hävittäjän.
Taistelussa tuhoutuu säännönmukaisesti suuri määrä komponentteja, joiden korvaaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Keskustelu vieraiden rotujen kanssa on "valitse vaihtoehto"-tyylistä hyödytöntä ja tylsää näpertelyä.
Lightspeed muistuttaa lähinnä yksinkertaista PD-peliä. Positiivisinta on varsin hyvät AdLib-efektit.
Ja Jukka Tapanimäki jatkaa: "Lightspeedin 3D on poikkeuksellista: sulavaa, värikästä, valonlähteen mukaan varjostettua VGA-vektorigrafiikkaa. Mutta kaikki muu onkin lievästi poskellaan. Vaihtokauppa ja diplomatia ovat tylsää rutiinia eivätkä taistelutkaan mieltä ylennä. Miksi hitossa viholliset aina viskataan suoraan nenän eteen, eihän siinä ole mitään hohtoa?
Asejärjestelmissä ehkä olisi kovastikin potkua, jos toteutus ei olisi jäänyt puolitiehen. Ympäristön puhdistaminen laukaistavan minihävittäjän ohjaimissa on paras idea, mutta esimerkiksi Lutinien rynnäkköalusten kanssa on turhauttavaa yrittääkään kehitellä hedelmällistä dogfightia, koska ne pirulaiset höökivät suoraan tähtialuksen läpi.
Ei mikään huono peli, mutta idean potentiaalin ja käytäntöön soveltamisen välillä on liikaa klappia. 78 pistettä."
1991 KevätAt last humanity did what was expected of it: the Earth is completely uninhabitable. The population was loaded onto Conestoga-class transports (passenger capacity 10,000,000) and flung off to pollute other planets.
Your mission, Jim, is to find habitable planets as well as raw materials for the colonies' needs. Here, take this 3.4-kilometre Trailblazer ship and let rip. Remember to be reasonably nice to the other races and to sign peace treaties.
Lightspeed claims to combine adventure and action. Let us take a sample flight.
Having picked the nearest unexplored system on the 3D star map, the Trailblazer warps and arrives in the middle of black space. A probe is launched and reports that the second planet has radioactive materials. So one of the three automatic factories goes there. Then set a course for the next solar system.
Oops! Halfway there, somebody jumps you. Quick, get the giant ship's weapons ready for action. A fixed antiproton cannon is mounted on the nose, and a whack of the space bar gets you into the blaster turret, whose main purpose is destroying enemy shots. After the battle you vacuum up the components the enemy ship left behind, which of course generally never make up for the ones lost in the fight.
What the components are for becomes clear in the engine room: the equipment loses power as components break (and gains it when the basic comps are swapped for high-power ones). They're also used as trade goods.
Anyway, the journey goes on, and surprise surprise! The solar system is already taken! The Trailblazer warps right up next to the Broodmasters' space station, accurate to the millimetre, whatever you do. Like 95% of the other alien races, the Broodmasters refuse to trade until the player has chased off the other races. At this point you warp back to your own space station to refuel and reflect that this money could have been put into a better game.
When a name like MicroProse makes a space game, there's reason to expect something out of the ordinary. And so it is. To put it kindly, Lightspeed is a turkey, and it's a wonder that MicroProse, known for its strict quality control, has let it onto the market. In principle the game's structure is OK and interesting, but the execution knocks the legs out from under it. The share of realism, or even pseudo-realism, is close to zero.
An average SDP district meeting is more exciting than the space combat, which brings to mind a ram fight: two animals butting each other in the head until one of them's skull cracks. The Trailblazer flies like a cow even if your machine is a 33MHz 486 ("But Daddy, cows don't fly! -Right, son.") so the only tactic is full throttle, straight at them. The blaster cannon is ineffective and you can hardly do anything with it. The missile shell system is neat in itself, giving you either a low-powered homing missile, a more powerful steerable kamikaze version or a fighter armed with blasters.
Combat regularly destroys a large number of components, which are hard, if not impossible, to replace. Conversation with alien races is useless and tedious fiddling of the "choose an option" kind.
Lightspeed mostly resembles a simple PD game. The most positive thing is the rather good AdLib effects.
And Jukka Tapanimäki continues: "Lightspeed's 3D is exceptional: smooth, colourful VGA vector graphics shaded according to the light source. But everything else is slightly off kilter. Bartering and diplomacy are dull routine, and the battles don't exactly lift the spirits either. Why the heck are the enemies always tossed right under your nose? There's no thrill in that at all.
The weapon systems might well have plenty of kick, if the execution hadn't been left halfway. Clearing the surroundings at the controls of the launchable mini-fighter is the best idea, but with the Lutins' assault craft, for example, it's frustrating even to try to work up a fruitful dogfight, because the little devils barge straight through the starship.
Not a bad game at all, but there's too much slack between the idea's potential and its practical application. 78 points."
