Elvira
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyElvira
1991 KevätPimeyden rakastajatar ja B-luokan kauhufilmien kuningatar olisi halunnut muuttaa linnansa vetäväksi turistikohteeksi, mutta suunnitelmat mutkistuivat. Elviran isoisoisoäiti Emelda nimittäin valmistautuu comebackiin ja siinä sivussa linnaan tulvii asiakkaita, jotka eivät ole eläviä, saati sitten maksavat laskujaan. Paikallinen eksorkisti tietty puhkuu työintoa saadessaan työnantajakseen kauhuttaren, jolla on Hollywoodin historian uhkeimmat, ööh, hiukset.
Elvira on siitä harvinainen graafinen seikkailu, että sen voi luokitella aidoksi horroriksi. Mehevissä lähikuvissa ei ole säästelty tehokeinoja. Poloiselta sankarilta kaivetaan silmät kuopistaan, lihakirveellä irti leikattu pää joutuu soppaluuksi ja vajassa odottaa ruumis, jonka auki raadeilussa kurkussa luikertaa pulleita matoja. Pakkauksen varoitus vertahyytävästä grafiikasta lunastaa lupauksensa yllättävän hyvin.
Elviran (siis pelin) ulkoisesta kolossaalisuudesta saa jonkinlaisen käsityksen, kun risteyttää mielessään Dungeon Masterin ja Magnetic Scrollsin seikkailupelit. Grafiikan yksityiskohdissa ei pihtailla, vaikka linnan jokaisessa 800 huoneessa voi katsella vähintään kahteen suuntaan. Kun päälle lisätään vielä näyttävät animaatiot, niin ei ihme, että Amigassa peli vaatii viisi diskettiä ja megan muistia.
PC:ssäkin muistinkulutus menee tosi liki maagista 640 kilon rajaa ja peli imee 4,5 megaa arvokasta kiintolevytilaa. Ilman kiintolevyä on ikävänä puolena on jatkuva latailu ja varsinkin Amigassa disketteihin piilotettujen numeroiden etsiminen kynttilän ja suurennuslasin avustuksella.
Harhailun lomassa joutuu lähikosketukseen Emeldan palvojien kanssa, joiden huitomiset oikealta tai vasemmalta on ensin torjuttava, jotta saisi lyöntivuoron. Ikävän epäergonomista touhua siksi, että muutenkin lyhyttä reagointiaikaa Amigassa kutistaa ohjelman typerä hidasälyisyys, 386:ssa ei tahmailu näyttele merkittävää osaa. Ja tietysti mokomien pitää ilmestyä takaisin, kun käväisee muualla. Teräaseilla viuhtomista voi sentään vähentää loitsuilla ja jalkajousella.
Estottomimmasta splatter-viihteestä huolehtivat yhdellä sivalluksella tappavat hirviöt, jotka onneksi pysyttelevät vakiopaikoissa. Vastatoimiksi voi varastoida parisenkymmentä loitsua, joiden sekoittamista varten kerätään kaikkea mahdollista Belladonnasta hämähäkkeihin ja viedään ainekset keittiöön Elviralle, kunhan on ensin häätänyt edellisen kokin takaisin manalaan. Sitten lukemaan reseptikirjaa verenpunaisen muoviläpyskän läpi.
Kiehtova idea on pilattu loitsujen käytön kömpelyydellä. Valmiista kääröistä ei aina edes kerrota mitä ne ovat ja kiireessä pitäisi vielä osua use-komentoon. Ottaen huomioon vaadittavan taistelumäärän ja päihintulemisen aiheuttaman kamanrahtauskyvyn huomattavan heikkenemisen saisi ohjelma sallia hitpointsien keräämisen lepäämällä.
Käyttöliittymän kömmähdysten vastapainona on lävitse kuultava inspiroituneisuus ja pelin koko. Pahanlaatuista pirullisuutta sietäville Elvira antaa viikkokausien piinan mehukkaiden grafiikka- ja musiikkiviipaleiden kera. Suositellaan varauksin.
1991 KevätThe Mistress of the Dark and queen of B-grade horror films would have liked to turn her castle into a crowd-pulling tourist attraction, but her plans got complicated. You see, Elvira's great-great-grandmother Emelda is preparing a comeback, and meanwhile the castle is flooded with customers who aren't alive, let alone paying their bills. The local exorcist is naturally bursting with zeal for the job on landing an employer in the shape of a horroress with the most ample, er, hair in Hollywood history.
Elvira is a rare graphic adventure in that it can be classed as genuine horror. No effects have been spared in the juicy close-ups. The poor hero's eyes are gouged out of their sockets, a head hacked off with a meat cleaver ends up as a soup bone, and in the shed a corpse awaits, with plump worms wriggling in its ripped-open throat. The warning on the box about blood-curdling graphics delivers on its promise surprisingly well.
You get some idea of the outward colossalness of Elvira (the game, that is) by cross-breeding Dungeon Master and Magnetic Scrolls' adventure games in your mind. There's no skimping on graphical detail, even though in every one of the castle's 800 rooms you can look in at least two directions. Add the flashy animations on top of that and it's no wonder that on the Amiga the game needs five disks and a meg of memory.
On the PC, too, memory consumption comes really close to the magic 640K limit, and the game sucks up 4.5 megs of precious hard disk space. Without a hard disk, the downside is constant loading and, on the Amiga in particular, hunting for the numbers hidden on the disks with the help of a candle and a magnifying glass.
In between the wandering you come into close contact with Emelda's worshippers, whose swipes from the right or left must first be parried before you get your turn to strike. Nastily unergonomic business, because on the Amiga the reaction time, short enough as it is, is shrunk further by the program's stupid slow-wittedness; on the 386 the sluggishness plays no significant part. And of course the blighters have to reappear when you pop off somewhere else. At least the flailing about with blades can be cut down with spells and the crossbow.
The most uninhibited splatter entertainment is provided by monsters that kill with a single slash, though fortunately they stick to fixed locations. As countermeasures you can stock up some twenty spells, and to mix them you gather everything imaginable from Belladonna to spiders and take the ingredients to Elvira in the kitchen, once you've first evicted the previous cook back to the underworld. Then it's off to read the recipe book through a blood-red plastic doodad.
The fascinating idea is spoiled by how clumsy the spells are to use. You aren't always even told what the finished scrolls are, and in the heat of the moment you still have to hit the use command. Considering the amount of fighting required and the considerable drop in stuff-lugging capacity caused by taking a beating, the program ought to let you gather hitpoints back by resting.
Offsetting the interface blunders are the inspiration that shines through and the sheer size of the game. For those who can stand malignant devilry, Elvira dishes up weeks of torment along with juicy slices of graphics and music. Recommended with reservations.
