Curse of Ra, The
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyCurse of Ra, The
1991 KevätOngelmapelit ovat kovasti muodikas ilmiö, varsinkin sellaiset, joissa on palikoita. The Curse of Ra kätkee egyptologisella mystiikalla balsamoidun olemuksensa alle perin yksinkertaisen perusidean. Ruudulla häärää pyhä pillerinpyörittäjä, joka poistaa pareittain hieroglyfeillä koristellut tiilet, hieman samanhenkisesti kuin itämaisilla Mah Jong -palikoilla pelattavassa pasianssissa.
Itikkakuntaan kuuluvalla pikku sankarilla on pari pulmaa. Ensinnäkin palikkaparin voi poistaa vain silloin, kun ne ovat samalla pysty- tai vaakarivillä. Niinpä paloja on hieman järjesteltävä, mikä käytännössä tapahtuu siten, että koppis hyppää kyytiin ja huristelee muualle.
Toinen ongelma on siinä, että kulkutie olisi pidettävä avoimena ja lopuksi olisi päästävä Ank-symbolilla merkityn tiilen luo, muussa tapauksessa ei voi muuta kuin ihmetellä ja pyöritellä kitiiniraajojaan. Umpikujaan päätyy helposti, sillä päältä ei mitenkään näe, mitä paloja voi liikutella ja mitkä taas on liimattu alustaan. Ratkaisua mutkistamassa on erikoispalikoita, kuten teleportteja sekä katoilevia alustoja.
Pelissä on kaksi versiota samasta ideasta. Yksinkertaisessa logiikkaosuudessa on sata kenttää, joissa saa pohtia ja tuumailla mielin määrin. Sen vikana on lievä mekaanisuus. Kenttiin ei aina edes sisälly mitään jujua, vaan ratkaisu on perin suorasukaista palojen pyörittelyä.
Toiminnallisessa osuudessa peliä on vaikeutettu siten, että pillerinpyörittäjä voi tipahtaa tyhjyyteen ja kiusana on tiukka aikaraja. Liian nopean oppimisen ehkäisemiseksi kentät ovat vieläpä satunnaisessa järjestyksessä. Toimintapelin heikkous on siinä, että vaikeus on luotu aivan väärillä konsteilla. Probleemapelissä kuoleminen väärän ohjausliikkeen seurauksena on ikään kuin tyylirikko.
Ra on sikäli väliinputoaja, että siinä ei ole huippuunsa pelkistettyjen tetrispelien lumousta, mutta toisaalta se ei myöskään rassaa tarpeeksi aivomassaa. Parasta antia on pasianssimaisen rento peliote.
1991 KevätPuzzle games are a very fashionable phenomenon, especially the ones with blocks in them. Beneath its exterior, embalmed in Egyptological mysticism, The Curse of Ra hides a thoroughly simple basic idea. Bustling about the screen is a sacred scarab that removes hieroglyph-decorated tiles in pairs, somewhat in the same spirit as the patience game played with oriental Mah Jong tiles.
Our little hero from the creepy-crawly kingdom has a couple of problems. First, a pair of blocks can only be removed when they are in the same column or row. So the pieces need a bit of rearranging, which in practice works by the beetle hopping aboard and whizzing off somewhere else.
The second problem is that the path has to be kept open and at the end you have to reach the tile marked with the ankh symbol; otherwise there's nothing for it but to wonder and twiddle your chitinous limbs. It's easy to end up in a dead end, since there's no way of telling from the top which pieces can be moved and which are glued to the floor. Complicating the solution are special blocks such as teleports and disappearing platforms.
The game has two versions of the same idea. The simple logic section has a hundred levels in which you can ponder and mull to your heart's content. Its flaw is a slight mechanicalness. The levels don't always even contain any trick; the solution is just thoroughly straightforward shuffling of pieces.
In the action section the game has been made harder in that the scarab can tumble into the void, and a tight time limit is there to torment you. To stop you learning them too quickly, the levels even come in random order. The action game's weakness is that the difficulty has been created with entirely the wrong tricks. In a puzzle game, dying because of one wrong move of the controls is something of a lapse in style.
Ra falls between two stools in that it lacks the spell of Tetris-style games pared down to the bone, but on the other hand it doesn't give the grey matter enough of a workout either. The best thing on offer is a relaxed, patience-like style of play.
