David Wolf: Secret Agent
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyDavid Wolf: Secret Agent
1990 SyksyPC:tä ei ole suunniteltu rankkoja sivusuuntaan ruutua vierittäviä ampumispelejä silmälläpitäen, joten on luonnollista, että sille tulee paljon sellaisia pelejä, joita ei voida ainakaan aivan lähiaikoina rutistaa Amigan ja Atari ST:n tapaisille koneille. David Wolf: Secret Agent on yksi tälläinen peli.
Nykyisin on poikkeuksellista, jos kotoa löytyvästä PC:stä ei löydy kiintolevyä sisuksista hurisemasta. Voikin hyvällä syyllä sanoa, että koko maailmassa on käytössä todella harvoja kiintolevyttömiä PC:itä. Niinpä ohjelmistotaloilla on käytössään suuri määrä levytilaa, johon voi tunkea vaikka millaisia pelejä. Ei olekaan siis suuri ihme, kun DW:n paketin sisuksista silmille hyökkää huima läjä 360-kiloisia lerppuja. Installoinnin jälkeen kiintolevyltä löytyy lähes kaksi megatavua vähemmän tilaa. Miksi DW sitten on niin iso?
Vastaus löytyy tietokonepelien maailmassa kummittelevasta termistä elokuvapeli. Amerikkalaisen Cinemawaren aloittama muotivillitys tehdä pelejä, joita voi kutsua interaktiivisiksi elokuviksi, on nyt usuttanut muutkin kilpajuoksuun parhaimman elokuvapelin aikaansaamiseksi. Parissa tunnissa pelin läpi pelanneena voin todeta, että Dynamix on päässyt tähän mennessä lähimmäksi James Bond -tyylistä seikkailuelokuvaa, ainakin visuaalisesti. "Nautinnon" kestokin on suurinpiirtein samaa luokkaa, vaikka hinta ei.
Pelissä huippusalainen Stealth-hävittäjä on varastettu, ja jollei kaappareille makseta määräaikaan mennessä lunnasrahoja, lentää tutkalle näkymätön kone suoraan Washingtoniin ja nakkaa Valkoisen Talon puutarhaan mukavan pienen ydinjytkyn. Erittäin Bondmainen agentti Dawid Wolf saa tehtäväkseen etsiä koneen ja sen mukana sattumalta kaapatun kuvankauniin naisinsinöörin. Peli etenee riippuliidintaistelun, parin ajojahdin ja hyvin yksinkertaisen lentosimulaattoriosuuden jälkeen onnelliseen loppuun, joka on sekin kuin suoraan Bond-elokuvasta riipaistu.
Pelin filmaattinen toteutus on huippuluokkaa, elokuvamaiset välikohtaukset, panoroinnit ja zoomit on hienosti tehty vektorigrafiikalla, mutta jotain tärkeää jää uupumaan. DW on nähkääs aika tylsä. Pelissä on vain muutama toimintakohtaus, jolloin pelaaja pääsee vaikuttamaan pelin etenemiseen. 80 prosenttia peliajasta menee lukiessa repliikkejä ja katsellessa 16-värisiä digitoituja kuvia roolihahmoista. Osa toimintaosuuksista on sitäpaitsi otettu suoraan Dynamixin toisista peleistä, esim. takaa-ajo on siirretty lähes sellaisenaan DeathTrackista.
Elokuvamaiset ja upeat kohtaukset jaksavat pitää mielenkiintoa yllä ensimmäisen pelin ajan, mutta sen jälkeen turtumus jähmettää hymyn huulille ja herpaannuttaa kiinnostuksen. Koepelaa peli läpi jossain pelikaupassa tai kaverin luona, ja säästät iiison nipun rahaa, jolla voit ostaa jonkin paljon paremman pelin.
1990 SyksyThe PC was not designed with heavy-duty sideways-scrolling shoot-'em-ups in mind, so it's only natural that it gets plenty of the kind of games that can't be squeezed onto machines like the Amiga and the Atari ST, at least not any time soon. David Wolf: Secret Agent is one such game.
These days it's exceptional if a home PC doesn't have a hard disk whirring away in its innards. You could fairly say that there are really very few PCs without a hard disk in use anywhere in the world. So software houses have a huge amount of disk space at their disposal, into which they can cram just about any sort of game. So it's no great wonder when a whopping heap of 360K floppies leaps out at you from the innards of the DW box. After installation the hard disk has nearly two megabytes less free space. So why is DW so big?
The answer lies in a term that haunts the world of computer games: the movie game. The craze started by America's Cinemaware for making games that can be called interactive movies has now egged the others on into a race to produce the best movie game. Having played the game through in a couple of hours, I can say that Dynamix has so far come closest to a James Bond-style adventure film, at least visually. The duration of the "enjoyment" is roughly the same too, though the price isn't.
In the game a top-secret Stealth fighter has been stolen, and unless the hijackers are paid a ransom by the deadline, the radar-invisible plane will fly straight to Washington and toss a nice little nuclear wallop into the White House garden. The extremely Bond-like agent Dawid Wolf is given the job of finding the plane and the gorgeous female engineer who happened to be hijacked along with it. After a hang-glider battle, a couple of chases and a very simple flight-simulator section, the game proceeds to a happy ending, which also looks as if it was ripped straight out of a Bond film.
The game's filmic execution is top class: the cinematic cutscenes, pans and zooms are finely done in vector graphics, but something important is missing. DW is, you see, pretty boring. The game has only a handful of action scenes in which the player gets to influence how the game unfolds. 80 percent of the playing time goes on reading lines of dialogue and looking at 16-colour digitised pictures of the characters. Besides, some of the action sections have been lifted straight from Dynamix's other games; for example, the chase has been transplanted almost as is from DeathTrack.
The cinematic and gorgeous scenes manage to keep your interest up for the first game, but after that numbness freezes the smile on your lips and saps your interest. Test-play the game through at some game shop or at a friend's place, and you'll save a biiig wad of money, which you can spend on some much better game.
