Beverly Hills Cop
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyBeverly Hills Cop
1990 SyksyIhmettelinkin jo missä Beverly Hills Copin peliversio viipyi. Cop ykkösestä on kulunut jo monta vuotta ja kakkonenkin on ehtinyt elokuvateattereihin aikoja sitten. Saamme olla Tynesoftille kiitollisia koska voimme jälleen kerran seurata Axel Foleyn tempauksia. (Siitäkö pitäisi olla kiitollinen?)
Alussa valitaan yksi kolmesta vaikeusasteesta. Firenappulan painallus tuo ruudulle isokokoisen spriten, joka on jotenkuten tunnustettava Axel Foleyksi. Foleyn kädestä löytyy Colt, joten homman nimi on helppo arvata.
Axel kulkee läpi kolmitasoisen parallaksiscrollin ammuskellen aseellaan konnat täyteen reikiä. Elämiä on kolme kappaletta, joita kutakin kuvaa sydän ruudun alareunassa. Aina sydämen valuessa kuiviin kuolee yksi Axel. Nopearefleksinen pelaaja selvittää tämän tason ilman suurempia vaikeuksia.
Seuraavassa vaiheessa Axelin on tarkoitus 'rypyttää' kolme rekkaa. Tämän onnistuminen vaatii hypyn Mersun ratin taakse ja monta lippaallista panoksia Coltiin.
Ajelu on toteutettu vektorigrafiikalla, joka on vieläpä kohtalaisen nopeaa. Maasto on kumpuilevaa ja tie aika mutkikas, mutta Mersu pysyy hyvin tiellä tiukimmissakin kaarteissa. Ohjauksen voi valita hiiren tai tikun väliltä. Hiiriohjaus on kyllä hiukan liian herkkä, mutta se ei paljon menoa haittaa. Ei vie kauaakaan, ennenkuin kaikki rekat on saatettu ajokelvottomaan kuntoon.
Kolmas taso on jo hankalampi. Axel hiippailee ympäriinsä puistossa ja ammuskelee siinä sivussa konnan pari. Coltin lisäksi on mahdollisuus käyttää konekiväärejä, jotka joku on epähuomiossa sirotellut pitkin puistoa. Tämä taso jää graafisesti selvästi jälkeen kahdesta edellisestä, Pelattavuuskin ontuu. Vaikeustasoa on sentään ymmärretty nostaa jonkin verran. Nytkin voi valita hiiriohjauksen, joka on ehkäpä helpompikin kuin tikun kanssa räpeltäminen.
Neljännellä tasolla Axel sompailee ympäriinsä sokkelossa ja etsii hissejä seuraaville tasoille. Välissä ehditään vapauttamaan muutama kauniimman sukupuolen edustaja ja siinä samassa saattaa muutama rikollinenkin päästä hengestään. Lopuksi nitistetään pääkonna. Tällä kertaa 'aseistariisunta' tapahtuu pumppuhaulikolla, Colt on kai unohtunut työpöydän laatikkoon.
Sokkelo on toteutettu Xybotsin tapaan ja vaikuttaa aluksi varsin oivalliselta. Ensimmäinen hissi löytyy kohtalaisen helpolla, mutta toisen etsiminen alkaa olla jo hankalaa. Kolmas kerros on jo sen verran sekava, että siinä onkin etsimistä. Kärsivällisinkin pelaaja hermostuu, kun huomaa kiertäneensä ympyrää viimeiset viisi minuuttia.
Sokkeloa vaivaa ikävä monotonisuus: kaikki kerrokset ovat samanlaisia, mitä nyt värit vaihtuvat. Silloin tällöin tielle osuvat pyssymiehet ovat graafisesti köyhiä ja toistensa kopioita. Kun vaihtelua ei löydy, kiertely sokkelossa alkaa nopeasti maistua puulta. Kehno pelattavuus ei paranna asiaa.
Kun muutama pikku vika korjattaisiin, BHC olisi hyvää ajanvietettä. Esimerkiksi sokkelosta olisi varmasti tullut hyvä, jos se olisi saatu vaihtelevammaksi. Yksinään ei mikään taso olisi kovin mainittava peli, mutta yhdessä ne muodostavat siedettävän kokonaisuuden.
1990 SyksyI was already wondering where the game version of Beverly Hills Cop had got to. Many years have passed since Cop 1, and the second one hit the cinemas ages ago too. We can be grateful to Tynesoft because we can once again follow Axel Foley's antics. (Is that something to be grateful for?)
At the start you pick one of three difficulty levels. A press of the fire button brings a large sprite onto the screen, which you more or less have to accept is Axel Foley. In Foley's hand there's a Colt, so the name of the game is easy to guess.
Axel makes his way through a three-layer parallax scroll, shooting the crooks full of holes with his gun. There are three lives, each shown as a heart at the bottom of the screen. Every time a heart drains dry, one Axel dies. A player with quick reflexes will get through this level without much trouble.
In the next stage Axel is supposed to 'crumple' three trucks. Pulling this off takes a jump behind the wheel of a Merc and many magazines' worth of rounds for the Colt.
The driving is done in vector graphics, which are fairly fast to boot. The terrain is rolling and the road pretty twisty, but the Merc holds the road well even in the tightest bends. You can choose between mouse and joystick control. The mouse control is admittedly a bit too sensitive, but that doesn't spoil the ride much. It doesn't take long before all the trucks have been rendered undriveable.
The third level is already trickier. Axel sneaks around a park, plugging a crook or two on the side. Besides the Colt you can use machine guns that somebody has absent-mindedly scattered around the park. This level lags clearly behind the previous two graphically, and the playability limps too. At least they've had the sense to raise the difficulty somewhat. Here too you can choose mouse control, which is perhaps even easier than fumbling with the joystick.
On the fourth level Axel fumbles his way around a maze, looking for lifts to the next levels. In between there's time to free a few representatives of the fairer sex, and while you're at it a few criminals may lose their lives too. Finally the main villain gets snuffed out. This time the 'disarmament' is done with a pump-action shotgun; the Colt has presumably been left behind in a desk drawer.
The maze is done in the style of Xybots and seems pretty clever at first. The first lift is found fairly easily, but finding the second one is already getting tricky. The third floor is so confusing that you really have your work cut out searching. Even the most patient player loses their temper on realising they've been going round in circles for the last five minutes.
The maze suffers from a dreary monotony: all the floors are alike, apart from the colours changing. The gunmen who cross your path now and then are graphically poor and copies of each other. With no variety to be found, wandering the maze quickly starts to get old. The poor playability doesn't improve matters.
If a few little flaws were fixed, BHC would be a good pastime. The maze, for example, would surely have turned out well if it had been made more varied. On its own none of the levels would be much of a game to speak of, but together they make up a tolerable whole.
