Steel
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksySteel
1990 KevätSteel on lyhyen ajan sisällä jo toinen Hewsonin 16-bittinen, joka on käännetty kasibittisestä halpapelistä. Hintansa puolesta tätä tuskin voi luokitella halpapeliksi, mikä on jo sinänsä vähän arveluttavaa.
Pelin ideana on ohjailla droidia tähtialus USS Ent, siis USS Steelin käytävillä ja kerätä kahdeksan päätietokoneeseen kuuluvaa modulia. Tuhoamalla vekkuleita robotteja saa pisteitä, joilla voi ostaa automaateista lisää energiaa. Käytäviä somistaa myös videopelejä muistuttavia härveleitä, joita pelailemalla saa aktivoitua tietokoneen terminaalit yksi kerrallaan. Ei kovin loogista, mutta who cares.
Steelin pelaaminen on rasittavaa. Pelissä on mahdoton edetä törmäilemättä muihin roboteihin, jotka tunkevat ruudulle jatkuvana virtana. Kolarointi saa täysin sietämättömät mittasuhteet sen vuoksi, että droidin säälittävää tulivoimaa voi käyttää vain sen liikkuessa. Makoisa grafiikka on oikeastaan ainoa seikka, joka pitää pelimotivaatiota yllä.
Mutta sitten paljastuikin pelin järisyttävin moka. Kun olin kerännyt kaikki modulit ja mielen täytti onnellinen "jipii, pääsin kakkoslevelille" -tunnelma, niin ruutuun ilmestyikin tylsä onnitteluteksti.
Oikeastaan olisihan se pitänyt arvata, että ei alkeellisesta kuusnelosen budjettipelistä viitsitä tehdä paranneltua versiota Amigaan. Ehdotankin, että jos Steelin kaunis pakkaus herättää ostovirikkeen, niin hillitse itsesi ja suunnista mieluummin paikalliseen pelihalliin.
1990 KevätSteel is already the second Hewson 16-bit title in a short space of time to be converted from an 8-bit budget game. Going by its price, this one can hardly be classed as a budget game, which in itself is a bit dubious.
The idea of the game is to steer a droid around the corridors of the starship USS Ent, I mean USS Steel, and collect eight modules belonging to the main computer. Destroying the mischievous robots earns you points, which you can spend on more energy from vending machines. The corridors are also decorated with contraptions resembling video games, and by playing on them you activate the computer's terminals one at a time. Not very logical, but who cares.
Playing Steel is a strain. It's impossible to make progress in the game without bumping into other robots, which pour onto the screen in an endless stream. The collisions take on utterly unbearable proportions because the droid's pitiful firepower can only be used while it's moving. The tasty graphics are really the only thing that keeps you motivated to play.
But then the game's most earth-shattering blunder came to light. When I had collected all the modules and my mind was filled with a happy "yippee, I've made it to level two" feeling, what appeared on the screen instead was a dreary congratulations message.
Actually, I should have guessed that nobody would bother making an improved Amiga version of a primitive C-64 budget game. So I suggest that if Steel's pretty packaging stirs the urge to buy, restrain yourself and head for your local arcade instead.
