Fiendish Freddy's Big Top O'Fun
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyFiendish Freddy's Big Top O'Fun
1990 KevätFiendish Freddy ammentaa aiheensa klovnien ja kiiltelevien trikoiden maailmasta. Aiheen käsittelytapa on urheilupeleistä tuttua, mutta taustaksi on ympätty myös juonta. Peli alkaa animaatiolla, jossa huippupitkällä limousinella paikalle saapuva pankinjohtaja vaatii takaisin sirkukselle lainaamiaan rahoja. Esityksen on siis oltava menestys tai seurauksena on vararikko. Ilta ei ala lupaavasti, sillä taskukokoisesta kuplavolkkarista ilmestyy klovniasuinen Freddy, jonka aikomuksena on sabotoida esitystä.
Pelissä on kuusi huikeaa, uskaliasta jne. ohjelmanumeroa, joihin voi osallistua kerrallaan viisi pelaaja. Ensimmäisenä on uimahyppy, jossa tehdään pudotuksen aikana mahdollimman monta hauskaa asentoa ja yritetään osua vesisaaviin. Toisessa numerossa yksipyöräisellä tasapainoileva klovni heittelee palloja ja keiloja. Lisäksi löytyy vielä trapetsi, tikarinheitto, nuorallakävely ja kanuunankuula.
Mikäli onnistuu numerossaan, samaa voi yrittää vaikeammalla tasolla. Esimerkiksi heiteltävien kappaleiden määrä kasvaa neljään ja mukaan tulee alasimia, moottorisahoja, vauvoja ja muuta hauskaa.
Suoritukset arvostelee klovneista koottu raati, jonka ilmeet kertovat kaiken. Pahimmassa tapauksessa he torkahtavat ja kassakone ei kilise, mutta kikattava raati takaa taloudellisen menestyksen.
Pienen ja ilkeän Freddyn tehtävänä on häiritä esiintyjiä parhaansa mukaan. Esimerkiksi uimahypyissä hän yrittää työntää pelaajaa sivuun tuulettimella ja kanuunanumerossa tykki tukitaan korkilla, jos viivyttelee liian pitkään.
Pelin mieleenpainuvin piirre on hulvaton slapstick-huumori, jossa on selviä vaikutteita Warner Brothersin piirrosfilmeistä. Uimahyppääjän jämähdys maan sisään tuo mieleen Kelju Kojootin ja kanuunassakin käytetään Acme-ruutia. Yleensä peleissä ei ole muuta nauramista kuin surkea toteutus, joten Freddyn kaltaiselle piristävälle poikkeukselle luulisi löytyvän markkinarakoa. Ainakin se erottuu edukseen tiukkapipoisten pelien harmaasta massasta.
Monesta tapahtumasta koottuja pelejä rasittaa yleensä se, että joukossa on pari mielenkiintoista lajia ja loput ovat enemmän tai vähemmän epäpelattavia. Sama pätee myös Freddyyn. Taitoa ja keskittymistä vaativa keilojen heittely on sieltä parhaasta päästä, mutta kanuunanumerossa ei ole muuta tekemistä kuin säätää maalin etäisyys ja laukaista tykki oikealla hetkellä. Yksin pelaaminen alkaa pian maistua puisevalta, mutta mitä isomman ja meluisamman kaverijoukon saa kerätyksi monitorin ääreen, sitä hauskempaa.
1990 KevätFiendish Freddy draws its subject matter from the world of clowns and glittering leotards. The way it handles the subject is familiar from sports games, but a plot has also been grafted on as a backdrop. The game begins with an animation in which a bank manager, arriving in an ultra-long limousine, demands the return of the money lent to the circus. So the show has to be a success, or the result is bankruptcy. The evening doesn't get off to a promising start, since out of a pocket-sized VW Beetle pops Freddy, dressed as a clown, with every intention of sabotaging the show.
The game has six breathtaking, daring etc. acts, in which up to five players can take part at a time. First up is high diving, where you strike as many funny poses as possible on the way down and try to hit the tub of water. In the second act a clown balancing on a unicycle juggles balls and clubs. On top of that there's also the trapeze, dagger throwing, tightrope walking and the human cannonball.
If you succeed in your act, you can try the same one at a harder level. For example, the number of objects being juggled goes up to four, and in come anvils, chainsaws, babies and other fun things.
The performances are judged by a panel made up of clowns, whose expressions say it all. In the worst case they nod off and the till doesn't ring, but a giggling panel guarantees financial success.
Small, nasty Freddy's task is to disrupt the performers every way possible. In the high dive, for example, Freddy tries to push the player aside with a fan, and in the cannon act the barrel gets plugged with a cork if you dawdle too long.
The game's most memorable feature is its riotous slapstick humour, which shows clear influences from Warner Brothers' cartoons. The high diver getting stuck fast in the ground brings Kelju Kojootti to mind, and even the cannon uses Acme gunpowder. Usually the only thing to laugh at in games is their lousy execution, so you'd think there would be a gap in the market for a refreshing exception like Freddy. At the very least it stands out favourably from the grey mass of uptight games.
Games put together from many events are usually dragged down by the fact that there are a couple of interesting events in the bunch and the rest are more or less unplayable. The same applies to Freddy too. The club juggling, which demands skill and concentration, is among the best of the lot, but in the cannon act there's nothing to do except set the distance to the target and fire the cannon at the right moment. Playing alone soon starts to feel wooden, but the bigger and noisier the gang of mates you can gather round the monitor, the more fun it gets.
