Three Musketeers, The
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyThree Musketeers, The
1988Ruotsalaisen pelifirman valmistama TTM on melko erikoinen peli. Sitä ohjaillaan tavalla, jota ei usein näe. Siinä ei joystick kulu, eikä hiirikäsi väsy. Herää kysymys, kuinka tätä sitten pelataan? No, yksinkertaisesti painamalla spacea, returnia, kursorinäppäimiä ja numeroita 1-5.
Monet lienevät lukeneet Alexandre Dumasin kirjan Kolme muskettisoturia. TTM pohjautuu sen juoneen.
Tapahtumat alkavat Pariisissa, jossa kuningatar Anna ja englantilainen ministeri The Duke of Buckingham tapaavat toisensa salaisesti. Yksi kardinaali Richelieu'n miehistä näkee, kun Anna antaa Dukelle rasian, joka sisältää 12 timanttia. Hän kertoo tästä kardinaalille, joka myös rakastaa kuningatar Annaa... ja vihaa Dukea.
Pirullinen kardinaali suunnittelee suhteen saattamista kuninkaan tietoon. Hän lähettää vakoojan varastamaan kaksi Duken timanteista ja painostaa kuningasta pitämään tanssiaiset ja vaatii kuningatarta pukemaan nämä 12 timanttia ylleen.
Kuningattaren ystävä tietää miehen joka pystyy palauttamaan timantit takaisin. Mies on kuuluisa D'Artagnan, jota pelaaja ohjaa.
D'Artagnan voi myös pyytää Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen mukaansa, mikä kannattaakin tehdä, sillä tehtävä ei tule olemaan helppo.
Pelin graafinen puoli on lähes täydellinen. Todella siistit kuvat jokaisesta eri paikasta on digitoitu taidokkaasti. Kuvat eivät ole suuria, mutta sitäkin tarkempia. Teksti on isohkoa ja sitä on helppo lukea.
Tekstipelille tyypillisesti TTM:n suurin ongelma on englannin kieli. Sanakirjan avulla pelaamisesta ei tule mitään, sillä pelissä on käytetty runsaasti lyhenteitä, joita Suomen koululaitos ei opeta.
Pelin musiikit ovat yksinkertaisia piipityksiä, joita ei pakottamatta kuuntele kahta minuuttia pidempään. Tarkoituksena lienee ollut saavuttaa jonkinlaista vanhanaikaista tunnelmaa.
Puutteista huolimatta peliä voi suositella kaikille, jotka ovat rikkoneet kaikki joystickinsa tai saanet 'ilotikkukyynärpään' ja joiden englanninkielen taito on vähintäin hyvä.
1988Made by a Swedish games company, TTM is a rather unusual game. It's controlled in a way you don't often see. Your joystick won't wear out and your mouse hand won't get tired. The question arises: how do you play this, then? Well, simply by pressing space, return, the cursor keys and the numbers 1-5.
Many of you will probably have read Alexandre Dumas's book The Three Musketeers. TTM is based on its plot.
The events begin in Paris, where Queen Anna and the English minister The Duke of Buckingham meet in secret. One of Cardinal Richelieu's men sees Anna give the Duke a casket containing 12 diamonds. He reports this to the cardinal, who is also in love with Queen Anna... and hates the Duke.
The devilish cardinal plots to bring the affair to the king's attention. He sends a spy to steal two of the Duke's diamonds, pressures the king into holding a ball and demands that the queen wear these 12 diamonds.
A friend of the queen knows a man who can bring the diamonds back. The man is the famous D'Artagnan, whom the player controls.
D'Artagnan can also ask Athos, Porthos and Aramis to come along, which is well worth doing, since the task is not going to be easy.
The graphical side of the game is almost perfect. Really neat pictures of every single location have been skilfully digitised. The pictures aren't big, but they're all the more detailed. The text is fairly large and easy to read.
As is typical of a text game, TTM's biggest problem is the English language. Playing with a dictionary gets you nowhere, since the game uses plenty of abbreviations that the Finnish school system doesn't teach.
The game's music consists of simple bleeps that nobody would listen to for longer than two minutes unless forced to. The idea was presumably to create some sort of old-fashioned atmosphere.
Despite its shortcomings, the game can be recommended to anyone who has broken all their joysticks or come down with 'joystick elbow', and whose English is good at the very least.
