Return to Atlantis
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyReturn to Atlantis
1988Paluu Atlantikseen on hyvällä tahdolla luokiteltavissa toimintaseikkailujen ryhmään, mutta siinä on aineksia niin monesta erilaisesta pelistä, että tämä ei kerro koko totuutta asiasta. Ikävä kyllä, liian kanssa viljeltyinä mielenkiintoisetkin elementit saattavat häiritä kokonaisuutta ja juuri niin on päässyt tapahtumaan Atlantiksen kohdalla.
Jutun juoni on jotensakin seuraavanlainen: Pelaaja asettuu Säätiön kouluttaman huippuagentin märkäpukuun tarkoituksenaan hoitaa joukko merenalaisia tehtäviä. Säätiö edustaa pelissä kaikkea hyvää ja oikeata, joka taistelee pahaa ja moraalitonta Louskuleukaa sekä hänen kumppaneitaan vastaan.
Pelin taustatarina on jo itsessään varsin tautinen sekoitus ekologista hymistelyä, merimaantieteen oppituntia ja kansainvälistä valtapeliä. Konstailematon seikkailu hyvine heppuineen ja pahoine poikineen olisi ajanut saman asian paljon nautittavammin. Nyt juoneen ja oikeaan tunnelmaan virittäytyminen käy vähän väkinäisesti.
Jokaista tehtävää edeltää Amigan puhesyntikan antamat ohjeet: Blöbööö..Blö..Blö..
Hiiren napin painaminen helpottaa koettelemuksen kestämistä.
Seuraavassa vaiheessa pääsee haastattelemaan mahdollisia tietolähteitä paikalliseen kahvilaan. Grafiikka on pelin tässä osuudessa kertakaikkisen upeaa. Haastattelutekniikka on varsin alkeellista joskin tehokasta: Net ken omistaa rahaa voivat puhuttaa sillä ja muut tyytykööt fyysiseen suostutteluun tai ruikuttamiseeen.
Jos Atlantis ei ole tähän saakka kyennyt tarjoamaan mitään erityisiä pelihetkiä, niin ei se niihin yllä jatkossakaan. Pelin päätapahtumat sijoittuvat merelliseen ympäristöön, jossa ohjattavaa ja ohjelmoitavaa vaihtoehtoa löytyy enemmän kuin tarpeeksi. On kaikenkarvaista kompuutteria ja vedenalaista tutkimusalusta. Lisäksi sankarimme käy räpiköimässä pitkin merenpohjaa, jossa robottiravut heittelevät ohramehutölkkejä sukeltajan kiusaukseksi. Maiseman kolmiulotteinen vieritys saattaa olla algoritminen akrobaattitemppu, mutta lopputulos on pitkän päälle suhteellisen tylsän näköinen.
Pelin pelattavuuteen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Erilaisia toimintoja on kyllä kiitettävästi, mutta niiden käyttö vie hengen pelaamisesta. Äänistä jää päällimmäiseksi mieleen syntikan molotus ja emäaluksen graafisesta ulkoasusta peruskoulun ala-asteen piirustustunnit.
Jos omaa pitkän pinnan ja Amigan lisälevyaseman, niin Return to Atlantis saattaa hyvinkin osoittautua kestäväksi ajankuluksi. Pelin valmistamiseen on pantu ilmeisen paljon energiaa, joten sen pelaaminenkin vaatii keskimääräistä enemmän ponnisteluja.
1988Return to Atlantis can, with a bit of goodwill, be filed under action adventures, but it has ingredients from so many different games that this doesn't tell the whole truth. Sadly, when laid on too thick, even interesting elements can get in the way of the whole, and that is exactly what has happened with Atlantis.
The plot goes roughly like this: the player steps into the wetsuit of a top agent trained by the Foundation, with the aim of carrying out a series of underwater missions. In the game the Foundation stands for all that is good and right, fighting against the evil and immoral Louskuleuka and associates.
The game's backstory is in itself a pretty sickly mix of ecological sanctimony, an oceanography lesson and international power politics. A no-frills adventure with its good guys and bad boys would have done the same job far more enjoyably. As it is, tuning in to the plot and the right atmosphere is a bit of a forced effort.
Every mission is preceded by instructions from the Amiga's speech synth: Blöbööö..Blö..Blö..
Pressing the mouse button makes the ordeal easier to endure.
In the next phase you get to interview possible sources of information at the local cafe. The graphics in this part of the game are downright gorgeous. The interviewing technique is pretty primitive, if effective: those who have money can make people talk with it, and the rest will have to settle for physical persuasion or whining.
If Atlantis hasn't managed to serve up any special gaming moments by this point, it doesn't rise to any later on either. The main action of the game is set in a marine environment, where there are more than enough options to steer and to program. There are compooters of every stripe and underwater research vessels. On top of that, our hero goes floundering about on the seabed, where robot crabs chuck cans of barley juice around to tempt the diver. The three-dimensional scrolling of the landscape may be an algorithmic feat of acrobatics, but in the long run the end result looks fairly dull.
Not enough attention has been paid to the game's playability. There are admirably many different functions, sure, but using them sucks the life out of playing. As for the sound, what sticks in the mind most is the synth's burbling, and as for the mothership's graphics, primary school drawing lessons.
If you have a long fuse and an extra disk drive for your Amiga, Return to Atlantis may well turn out to be a lasting pastime. A lot of energy has evidently gone into making the game, so playing it also takes more effort than average.
