Pacos Pete
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyPacos Pete
1987Vihdoinkin toimintapeli, jonka tapahtumat on sijoitettu Villiin Länteen! Tätä on odotettu pitkään, sillä muutamaa omituista yritelmää lukuunottamatta länkkärit ovat loistaneet poissaolollaan pelimarkkinoilta. Jos Pacos Pete on vähääkään saman kaliiberin pistolero kuin Tex Willer, niin edessä on lukemattomia ruudinsavuisia peli-iltoja.
Pacos Pete osoittautuu kunnon lehmipojaksi, jolla on neljä kovaa koettelemusta edessään. Aluksi hänen on ylitettävä loputtoman tuntuinen autiomaa jalkapatikalla, ruoska ainoana aseenaan. Ruoskalla lätkitään vastaantulijoita, jotka kuuluvat enimmäkseen eläin- ja kasvikuntaan. Huolimattomien uudisasukkaiden tai tulivedestä sairastuneiden intiaanien jäljiltä Pecos löytää aina väliin rommilekkerin, joka auttaa tovin matkaa eteenpäin. Pelin tässä osassa on ilmeisesti pyritty luomaan pelaajalle todellista autiomaavaellusta vastaava uuvuttavan tylsä tunnelma, ja onnistuttu vallan erinomaisesti.
Seuraavaksi kasetilta latautuu pelin paras osa. Kuvaruutuun avautuu näkymä Keski-Lännen tyypillisen pikkukaupungin keskusraitille. Ruudun alaosassa sojottaa coltin piippu, jota voi suunnata ilotikkua vääntelemällä. Pelin henki on ilahduttavan yksinkertainen "ammu kaikkea liikkuvaa ja varmuuden vuoksi liikkumatontakin". Sala-ampujat vaanivat rakennusten ikkunoissa, seriffi käy päälle kuin poliisi, ja ajan kuluksi voi päästää hengiltä hämähäkkejä ynnä muita maan matosia. Samanlaista huvia voi hakea vaikka Linnanmäeltä, mutta näin se tulee paljon halvemmaksi.
Pelin kolmannessa osassa ryypätään kapakissa kaljaa; ryypätään, mikäli saadaan tuoppi napattua lennosta ennen kuin se lätsähtää baaritiskin päästä paikallisen pullistelijapojan pöydälle. Ja sitten väännetään kättä kyseisen tyypin kanssa. Tahtoo sanoa, että tartutaan ilotikkuun ja täristään kuin horkkatautinen neekeri napamantereella.
Lopuksi Pacos Pete pääsee lypsämään paikallista pihvikarjaa, jolla on utareet venyneessä vatsassaan. Kaikki kaksi kärpästä surraavat tasapuolisesti molemmissa päissä ruohonjalostuslaitosta ja Pete väistelee liukasta lehmänläjää lypsyn lomassa. Kaikkiaan tässä pelin lopetusosassa on yhtä paljon erilaisia ilotikkutoimintoja kuin edellisissä yhteensä. Kyseessä on näin kaupunkilaisnäkökulmasta katsoen täysin mielenkiinnoton puuhailu perustuotannon parissa eikä maitohinkin täyttäminen jaksa oikein innostaa.
Pacos Peten grafiikka ja musiikki ovat melko keskinkertaisia ja pelin "juonta" voidaan luonnehtia samoin. Pacos Peteä voi suositella sellaisille, joille tekee rahasta tiukkaa, mutta muut älkööt vaivautuko.
1987At last, an action game set in the Wild West! This one has been a long time coming, since apart from a few peculiar attempts, westerns have been conspicuous by their absence from the games market. If Pacos Pete is even remotely the same calibre of pistolero as Tex Willer, then countless gunsmoke-filled gaming evenings lie ahead.
Pacos Pete turns out to be a proper cowpoke with four hard trials ahead of him. First he has to cross a seemingly endless desert on shanks' pony, with a whip as his only weapon. The whip is for swatting whoever comes along, and they mostly belong to the animal and vegetable kingdoms. Every now and then, left behind by careless settlers or by Indians taken ill from firewater, Pecos finds a little keg of rum that helps him on his way for a while. In this part of the game they have evidently tried to create for the player an exhaustingly dull atmosphere to match a real trek across the desert, and have succeeded quite splendidly.
Next, the best part of the game loads from the cassette. The screen opens onto a view of the main street of a typical little Midwestern town. At the bottom of the screen sticks out the barrel of a Colt, which you can aim by wrenching the joystick about. The spirit of the game is a delightfully simple "shoot everything that moves, and just to be on the safe side, everything that doesn't too". Snipers lurk in the windows of the buildings, the sheriff comes at you like a cop, and to pass the time you can do away with spiders and other lowly worms of the earth. You could go looking for the same kind of fun at Linnanmäki amusement park, say, but this way it works out a lot cheaper.
In the third part of the game you knock back beer in a saloon; you knock it back, that is, if you manage to grab the tankard in mid-flight before it splats off the end of the bar onto the table of the local muscle-flexing tough guy. And then you arm-wrestle the character in question. Which is to say, you grab the joystick and shake like a fever-racked negro in Antarctica.
Finally Pacos Pete gets to milk the local beef cattle, which have their udders in their sagging bellies. All two of the flies buzz even-handedly at either end of the grass-processing plant, and Pete dodges a slippery cowpat in between the milking. All in all, this closing part of the game has as many different joystick functions as the previous ones put together. Looked at from a city dweller's angle like mine, it's a completely uninteresting bit of pottering about in primary production, and filling a milk pail doesn't really manage to get you fired up.
Pacos Pete's graphics and music are fairly mediocre, and the game's "plot" can be described the same way. Pacos Pete can be recommended to those who are strapped for cash, but the rest needn't bother.
