Ghostbusters II
Pelit was a Finnish-language (bi)annual book series published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews from the books. The reviews were originally written in Finnish; the English versions are translations of the Finnish originals.
1987
1988
1989 Kevät
1989 Syksy
1990 Kevät
1990 Syksy
1991 Kevät
1991 SyksyGhostbusters II
1990 Kevät"Who you gonna call?" "HE-MAN!" Takavuosien megahitti Ghostbusters palaa takaisin, niin elokuvana kuin pelinäkin.Elokuva oli pettymys, suurimpina syinä tapahtumattomuus ja aneeminen loppu. Vanhalta heavyrokkarilta vaikuttava Vigo on antikliimaksi verrattuna ykkösosan talonkokoiseen Marsipaanimieheen, ja tarpeeton hurraa-amerikkalaisuus, C-luokan Belushi Bill Murray huolehtivat lopusta. Vaan entä peli?
Vaiheessa yksi laskeutuu Dan Aykroydin näköinen sprite vaijerin varassa viemäriin keräämään limanäytettä. Elokuvassa hän vain lillui rauhassa alaspäin, pelissä ressun pitää kerätä näytteenottimen kolme osaakin. Seinistä ilmestyvät kädet, leijuvat ja sylkevät kummitukset sekä vaijerille kohtalokkaat kädet Mark II tekevät parhaansa suistaakseen hänet kuolemaan.
Kontakti kummituksen kanssa aiheuttaa Raylle pelontunnetta, joka tarpeeksi kohonneena suistaa hänet kuolemaan. Rohkeutta saa lisää matkalla löytyvistä pulloista, mikä tietysti harmittaa raittiusväkeä. Offensiiviseen manouverointiin löytyy protonipyssykän lisäksi PSI-kranaatteja ja suojakenttiä, joita myös voi matkan varrella kerätä. Toisessa vaiheessa ohjastetaan vapaudenpatsasta läpi New Yorkin. Eloutetun patsaan käyttövoimana toimii lima. Spacella kontrolloitavat "ihmismassat" keräävät lisälimaa patsaan soihdullaan käristämistä aaveista. Tämäkin osio on elokuvaa huomattavasti vetävämpi. Viimeiseksi Ghostbusters-miehistö taistelee Janosia ja Vigo Virviä vastaan taidemuseossa protonipyssyköillä ja limaheittimillä, tälläkin kertaa elokuvaa parantaen.
Grafiikka niin ST-kuin Amigaversiossa on yllätys yllätys paitsi identtistä myös kautta linjan hyvää. Musiikinluritukset on kummassakin digitoitu, mutta Amigassa samplaus toistuu myös efekteissä. Alipelit ovat vaikeita, mutteivät liikaa, joten lopputulos on suosiollinen. Kuusnelonen näyttää varsin samalta itse pelin alkuun asti, jolloin koko paketti tipahtaa myös pelattavuudeltaan alempaan keskiluokkaan. Ja kasettiversio kannattaa jättää hyllyyn, paitsi jos rakastaa yli kymmenen minuutin latausaikaa, jonka saa uusia aina kun kuolee. Saapahan paketista ainakin rintanapin ja ilmapallon.
Ghostbusters II on ainakin sikäli yllättävä, että peli on huomattavasti elokuvaa parempi.
1990 Kevät"Who you gonna call?" "HE-MAN!" Ghostbusters, the megahit of yesteryear, is back, both as a film and as a game. The film was a disappointment, the biggest reasons being that nothing much happens and the ending is anaemic. Vigo, who comes across like an ageing heavy rocker, is an anticlimax next to the first film's house-sized Marzipan Man, and needless rah-rah Americanism and Bill Murray, a C-grade Belushi, take care of the rest. But what about the game?
In stage one, a sprite that looks like Dan Aykroyd descends on a cable into the sewer to collect a slime sample. In the film he just bobbed peacefully downwards; in the game the poor sod also has to collect the three parts of the sampler. Hands emerging from the walls, floating and spitting ghosts, and the cable-cutting hands Mark II do their best to send him plunging to his death.
Contact with a ghost fills Ray with fear, and once it rises high enough it sends him plunging to his death. More courage can be had from bottles found along the way, which will of course annoy the temperance crowd. For offensive manoeuvring there are, besides the proton popgun, PSI grenades and shields, which can also be collected along the way. In the second stage you steer the Statue of Liberty through New York. The animated statue runs on slime. The "human masses", controlled with the space bar, collect extra slime from the ghosts the statue roasts with its torch. This section too is considerably more gripping than the film. Finally the Ghostbusters crew battles Janos and Vigo Virvi in the art museum with proton popguns and slime throwers, once again improving on the film.
The graphics in both the ST and the Amiga versions are, surprise surprise, not only identical but good across the board. The musical warblings are digitised on both, but on the Amiga the sampling carries over into the effects as well. The subgames are difficult, but not too difficult, so the end result is favourable. The C-64 looks much the same right up to the start of the game proper, at which point the whole package also drops into the lower middle class for playability. And the cassette version is best left on the shelf, unless you love a loading time of over ten minutes, which you get to sit through again every time you die. At least the box gets you a badge and a balloon.
Ghostbusters II is surprising at least in the sense that the game is considerably better than the film.
